keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Eeppinen USA road trip II - Osa 2/3


Edellinen osa jäi pieneen Dunsmuirin kaupunkiin Pohjois-Kaliforniaan. Tämä osa jatkaa kohti olutmekkaa, joka Portlandina tunnetaan. Osavaltiona Oregonista pitää vielä erikseen mainita, että siellä ei ole sales taxia eli arvonlisäveroa. Erinomainen osavaltio shoppailulle!

Portlandin majoitus piti ottaa hieman keskustan ulkopuolelta, koska keskustassa oli kallista verrattuna MAX-ratikkalinjan varrella olevaan motelliin, jonka pihaan sai auton kätevästi jätettyä. Viking motel oli ihan ok paikka btw. Päivälippu julkiseen liikenteeseen maksoi $10. Minulle oli ennen reissua hehkutettu miten Portland on edistyksellinen julkisen liikenteen suhteen. Saapuessa tuli istuttua autolla ruuhkassa ja ratikkaan päästyä siellä ei juurikaan normaaleja ihmisiä näkynyt. Ei kovin vakuuttava alku.

 Portlandin julkista liikennettä ei voi sanoa suosituksi kulkumuodoksi.

Ensimmäisenä iltana ehti käydä keskustassa syömässä ja vielä Deschutesin panimoravintolassa yksillä sen jälkeen. Kaduilla näkyi yllättävän paljon kodittomia ja outoja hiihtäjiä. Odotin hieman eläväisempää kaupunkia perjantai-iltaan. Lauantaisin kaupungissa on perinteiset lauantaimarkkinat, joilta löytyy kaikenlaista taiteellista ja outoa. Lisäksi oli musiikkia ja Rogue Alesin kioski. Portlandin teema lienee selvillä. :)

Huonona puolena lauantain ilma oli enemmän tai vieläkin enemmän savusta tiheänä. Tuulen suunta oli muuttunut edelliseltä illalta ja vuoriston metsäpalojen savut lipuivat suoraan kaupunkiin. Sehän on tietysti hyvä syy pysyä sisällä tuopin ääressä, mutta vähän enemmän olisi tehnyt mieli tutkia kaupunkia.

 Portlandin lauantaimarkkinoilla on kaikenlaista taiteellista.

 Metsäpalo ei ole ainutlaatuinen ilmiö näillä main.

Metsäpalojen savut on hyvä syy olla sisätiloissa.

Seuraavana aamuna lähdettiin liikkeelle auringonnousussa. Savut oli syytä karistaa taakse ja toisaalta kylmän rintaman odotettiin pyyhkivän länsirannikon yli parin päivän kuluessa. Se tarkoittaisi lumisadetta Yellowstoneen ja sitä myötä tiesulkuja. "Vacationland" SUVissa oli alla joka kelin renkaat, mutta esim. lumiketjuja ei varustukseen kuulunut. Se on pienoinen ongelma vuoriston keskellä jos pitää liukkaalla kiivetä rinnettä onnettomien renkaiden avulla. Päätin ajaa niin pitkälle kuin päivän aikana ehtisi.

Ensimmäinen hidastus matkalla oli heti alussa. Metsäpalot ja niiden sammutus olivat aiheuttaneet maanvyöryjä ja niiden vaaraa Oregonin puolella kulkevalle moottoritielle. Kiertotie kulki Washingtonin puolella jokea pientä vuoristotietä. Komeat näkymät, mutta hidasta. Tätä jokilaaksoa oli alkuperäisessä suunnitelmassa tarkoitus tutkailla tarkemmin. Nyt riitti pari pysähdystä aiheuttamaan päänsärkyä. Jokseenkin koomisena ilmestyksenä joella oli käynnissä kalastuskisat samalla kun puolen kilometrin päässä kyti rinteellä ja savua oli kaikkialla... oli ne kovia.

 Bridge of the Gods eli jumalten silta savuisessa näkymässä Washingtonin osavaltion puolelta jokea.

 Savujen lähde... tai yksi niistä. Kytevä vuorenrinne Oregonin puolella Columbiajoen rotkoa.

 Interstate 84 jossain Oregonin ja Idahon välimaastossa.

Päivän aikana ehti lopulta ajaa noin 1100 kilometriä eli Portlandista Idahon Pocatelloon siten, että välissä ehti käydä pari kertaa syömässä ja viettää noin tunnin Sierra trading postissa. Kyseessä on TK Maxxin tapainen halpakauppa, jossa on räkkikaupalla sekalaista vaatetta, mutta tässä tapauksessa retkeilyteemalla. Tusinatavaran keskellä on myös helmiä ja hinnat ovat edulliset. Osa viehätyksestä lienee juuri helmien etsiminen sekalaisesta kasasta.

Seuraavana aamuna aikaisin taas liikkeelle ja Yellowstonen läntisen sisäänkäynnin kautta sisälle. Lämpötila oli tässä vaiheessa vielä 10 asteen tienoilla ja sateen alkuun oli ennusteen mukaan muutama tunti. Ehti käydä parit geysiralueet ja suunnata sitten puiston toiselle puolelle paikalliselle grand canyonille katsomaan putouksia ja siitä eteenpäin etelään etsimään biisoneita. Lopulta tuli vielä käytyä Yellowstonejärvellä. Illan kruunasi ateria ja parit olutta West Yellowstonen Buffalo barissa. Jos joskus menet West Yellowstoneen, tuo baari on pakollinen vierailukohde. Jos vielä päädyn kolmannen kerran kaupunkiin niin menen kolmannen kerran Buffalo baariin.

Seuraavana aamuna saikin sitten pyyhkiä lunta auton päältä ja päivän aikana sitä tuli lisää. Lämpötila oli nollan kohdilla ja maa oli lämmin, joten tien pinnalle lunta ei oikeastaan kertynyt. Hyvä niin sillä ehti pyörähtää puistossa kunnes iltapäivällä oli aika siirtää itsensä Idaho Fallsiin samaa reittiä kuin oli tullutkin. Grants pass oli suljettu, joten alkuperäistä suunnitelmaa Grand Tetonien kansallispuistoon ei olisi voinut edes toteuttaa. Tämä jätti samalla reissun loppuun toisen improvisaatiolle vapaan päivän, joten ihan ok oli näinkin.

Oikealla kaistalla @ Yellowstone National Park.

 "Kesäloma"

Lumiraja kulkee kukkulalla. Kuvattu tiellä 20 West Yellowstonesta Idaho Fallsiin.

 Idaho Falls, samannimisellä paikkakunnalla. 100 m päässä takavasemmalla on hyvä panimoravintola.

Tyhjensin sukkavaraston.

 Strawberry reservoir ei ole aivan nimensä näköinen.

Idaho Fallsin jälkeisen pitkän siirtymäpätkän jälkeen oltiin taas zö plänissä kiinni. Vernalissa yötä ja seuraavana aamuna Dinosaur National Monumenttiin hiplaamaan dinosauruksen luita muinaisessa joenpohjassa ja muutaman kilometrin kävelylle upeassa maastossa.

Päivän päätteeksi ehti vielä siirtyä Coloradon puolelle ja ajaa Colorado National Monumentin halki osittain valoisan aikana. Onneksi hienoimpiin kohtiin ehti auringonlaskuksi. Heti monumentin ulkopuolella on Grand Junctionin kaupunki, jonne pääsi syömään ja nukkumaan. Kunnes aamulla taas tien päälle kohti Archesin kansallispuistoa.

Aito dinosauruksen luu löytöpaikallaan Dinosaur National Monumentissa.

Tie 131 mutkittelee vuoriston läpi Coloradossa.

 Independence Monument @ Colorado National Monument.

 Valtatie 191 Archesin kansallispuiston lähettyvillä.

Archesin kansallispuisto on nimensä mukaisesti tunnettu luonnon muokkaamista kaarista. Niistä kuuluisin on Delicate arch, joka seisoo kielekkeen reunalla sen näköisesti ettei sen pitäisi olla siinä. Syksyisen ajankohdan hyvänä puolena on keskilännen aavikkokohteiden lämpötilan laskeminen kesän paahteesta siedettävämpiin lukemiin. Talven tuloa pyrittiin myös hyödyntämään siten että valitsin reitin kiertosuunnaksi rannikon ensin ja autiomaat viimeiseksi.

Delicate archin taaperrus on edestakaisin 5 kilometrin pituinen ja nousua on maltilliset 150 metriä. Kaari sijaitsee hieman alle 1500 metrin korkeudessa merenpinnasta, joten vielä ei olla kovin hengästyttävissä korkeuksissa. Tyhjä näkymä kuvaan oli tuuria ja kärsivällisyyttä. Kaarella sai palloilla ympäriinsä tovin jos toisenkin, mutta mikäs siellä ylhäällä oli ollessa. Eeppiset näkymät. Tuuli aivan julmetusti, mutta kylmä ei tullut siltikään.

Delicate Arch @ Arches National Park.

Illaksi ehti vielä ajaa Cortezin pikkukaupunkiin lähelle Mesa Verden kansallispuistoa. Mesa Verde on siitä erikoinen kansallispuisto, että se on ainoana USAn kansallispuistona saanut statuksensa kulttuuriperinnön vuoksi. Puisto on myös UNESCOn maailmanperintökohde. Mesa Verden kohokohtia ovat jyrkänteille rakennetut muinaisten pueblointiaanien kylät. Niihin pääsee vierailemaan vain opastetuilla kierroksilla, joihin pitää ilmoittautua vierailijakeskuksella nimellisellä $5 hinnalla. Liikkeellä kannattaa olla heti aamulla. Iltapäivän Cliff Palacen (rakennettu vuosina 1190-1270) kierros oli kansallispuistovierailun kohokohta. Väittävät haastavaksi reitiksi korkeuden (2100+ metriä merenpinnasta) ja kapeiden tikkaiden vuoksi, mutta ei se kovin haastavalta tuntunut. Pueblot muuttivat  vähitellen lähialueille 1300 luvun taitteessa, mutta heidän jälkeläisiään tulee kuulemma edelleen erikoisluvalla paikalle järjestämään seremonioitaan.

 En tiedä pitääkö paikkansa, mutta tehtiin kuten tuoppi komensi.

Cliff Palacen kierroksella @ Mesa Verde National Park.

Auringonlasku taustapeilissä Mesa Verden Kansallispuistossa.

Viimeinen osa viikon kuluttua...