keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Hildesheim

Hildesheim on yksi pohjois-Saksan vanhimmista kaupungeista. Tarkasta iästä ei liene tietoa, mutta 800-luvulla rakennettiin jo katedraalia, joten ikää piisaa. Kaupungin väkiluku on noin 103000. Kaupunki pommitettiin tasaiseksi toisessa maailmansodassa ilman kovin nerokkaita syitä, koska kaupungissa ei sijainnut mitään tärkeää sotilaallisesta näkökulmasta. Kunhan nyt halusivat vähän laskea paikallisten moraalia.

Ennen pommituksia kaupunki oli täynnä historian siipien havinaa.

 Hildesheim vuonna 1641 - vääntynyt torni sekä erakko

Pommitusten jälkeen rakentamisen painopiste oli "taloja ja äkkiä", joten betonista rakennettiin.

Vähemmän historiallista keskustaa

Myöhemmin jollain taholla kuitenkin heräsi ajatus, että betoni ei vedä turisteja, mutta wanhanajan rakennukset toisivat kaupunkiin lisää elämää, joten keskustasta purettiin vähitellen betonit pois ja rakennettiin kopiot historiallisista rakennuksista oikeille paikoilleen. Toimii. 

Marktplatz

 Viiksekäs mahtimies raatihuoneen edessä


Kaupungilla on yllättävän laaja suomenkielinen wikipediasivu, joten pitäähän sieltä kaivaa suomennosta silloin kun siihen on eniten aihetta. Seuraava on iskevä! Teurastajain ammattikuntatalo! Rakennus lienee kaupungin komein ulospäin työntyvällä koristellulla julkisivullaan ja 29 metrin korkeudellaan. Alkuperäinen oli vuodelta 1529.

Teurastajain ammattikuntatalo (keskellä vasemmalla)

 Teurastajain ammattikuntatalon seinä (avaa isoksi niin näkee jotain)

Virastotalon sisäänkäynti torin kulmassa

Pienen matkan päässä kauppatorilta sijaitsee Umgestülpter Zuckerhut eli suomenkielisen wikipedian mukaan ylösalainen sokeritoppa, joka on kummallisen näköinen ilmestys. Alunperin rakennettu vuonna 1509, mutta nykyään paikalla törröttävä saman näköinen rakennus on vain pari vuotta vanha.

Historiallinen rakennus, vuodelta 2009

Sokeritopalta voikin sujuvasti siirtyä ihmettelemään viereistä kirkontornia, joka on osavaltion korkein. 114,5 metriä. Aika vaatimatonta oikeastaan, Hampurissa on yhdessä kaupungissa monta korkeampaa kuin pinta-alaltaan Saksan toiseksi suurimmassa osavaltiossa. Pikaisen vertailun vuoksi wikipedian mukaan Suomen korkein kirkontorni ja samalla Suomen korkein rakennus (ei rakennelma) on 97 metriä.

Alfa Romeo Spi... siis Niedersachsenin korkein kirkontorni

Isoja kirkkoja paikkakunnalla toki riittää enemmänkin. Korkeita ne eivät ole, mutta pari on UNESCON maailmanperintökohteita.

 Michaeliskirche

Ulkoapäin puoliksi rempassa. Sisältä vähäblinginen, mutta hyvissä maaleissa. Katossa on jumetun kokoinen maalaus ja päädyssä olevasta kryptasta löytyy kirkon perustanut pyhimys Bernward, jolla oli suomenkielisen wikipediasivun mukaan hyvät suhteet mahtimiehiin. Ettei vaan olisi suhteilla saanut arvonimeään...  Jokatapauksessa, miekkosen sargofagi lienee suoraan alla olevan kuvan patsaan alapuolella kryptassa, jossa se on penkeillä ja valoilla ympäröitynä esillä. Penkit olivat irtopenkkejä, joten ehkä ne olivat siellä pääsiäistoimituksia varten... Paha sanoo. En ollut pyhiinvaelluksella, kunhan kyttäilin UNESCON tärkeäksi havaitsemaa kohdetta.

Michaeliskirche sisältä

 Michaeliskirche sisältä

Samaan perintökohteeseen kuuluu läheinen tuomiokirkko, Mariendom. Rempassa sekin ja lisäksi suljettuna tuona pitkänä perjantaina, joka näin pakanana vaikutti olevan ihan normaalin 24 tunnin pituinen. Remonttiin liittyen aidassa näkyi mainos suurista juhlista vuosien 815 - 2015 kunniaksi. Vielä on siis aikaa rempata. Mikaeliskircheen esillepantu pyhimys valvoi työmaata.

Paikallinen pyhimys valvoo raksatöitä

 Mariendom

Seurasin ensin tietämättäni jonkin matkaa ja hieman ennen tuomiokirkkoa jo ihan tietoisesti historiallista kävelyreittiä, joka pyöritti ympäri historiallisia kohteita. Siirtymäpätkilläkin riitti useimmiten wanhan näköistä, mutta uudelleen rakennettua ihmeteltävää.

Historiallisen näköistä

Seuraavaa kohdetta ei reitillä ollut vaan päätin improvisoida pienen kiertolenkin puiston ja puistosta havaitsemani kaupunginmuurin kautta. Matkan varrelle osui tämä:

Lienee vankila

Enemmän tai vähemmän epämääräisen pyörimisen, turistireitin seuraamisen sekä 30 senttisen subin jälkeen päädyin jälleen kauppatorille...

Jälleen Marktplatzilla

... josta jatkoin pienen istuskelun jälkeen kohti rautatieasemaa.

 Värikkäät julkisivut

Hildesheim on jännä yhdistelmä "normikaupunkia" sekä ikiwanhaa kaupunkia. Hyvä, että ovat toteuttaneet jälleenrakennuksen siten, että on rakennettu historiallisia kokonaisuuksia eikä vain yhtä vanhan näköistä taloa betonin väliin. Betoniakin on jo aikojen saatossa ehditty (paikoitellen) piristää, kuten yllä olevasta kuvasta näkyy.

Loppuun vielä jotain wanhaa ja tyylikästä. (kenties lippua lukuunottamatta)

Avokupla

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Schloss Marienburg

Marienburgin linna sijaitsee lähellä Nordstemmenin paikkakuntaa noin 20 km Hannoverista etelään ja 15 km Hildesheimistä länteen. Linna rakennettiin 1857 - 1867 Hannoverin kuninkaan vaimon synttärilahjaksi. Samaan aikaan rakennettiin Nordstemmeniin rautatieasema, jotta kuninkaallisten ei tarvitsisi laskeutua junastaan mutaiselle asemalaiturille. Saavuin kyseiselle asemalle 158 vuotta käyttöön oton jälkeen. Ei liene aivan uuden veroinen enää.

Kuninkaallinen vastaanottoasema Nordstemmenissä
(Der königliche Empfangsbahnhof in Nordstemmen)

Iso öttiäinen

Itse linna on kuitenkin paremmassa kunnossa kuin rautatieasema. Matkaa asemalta kertyy noin 2-3 kilometriä. Linnalle johtava tie on selvästi rakennettu 135 metrin korkeudessa (merenpinnasta?) mäen päällä sijaitseva linnaa ajatellen.

Schloss Marienburg

Sorsia

Mäen juurella ei ollut opastetta kävelijöille, joten seurasin pyöräilijöille osoitettua kivistä metsätietä, kunnes huomasin sen kiertävän pidempää reittiä kuin asfalttitien, joten poikkesin reitiltä seuraamaan polkua, joka johti ensin tien varteen ja myöhemmin tieltä oikotietä linnalle. Linnalta takaisin tullessa löysin merkkaamattoman polun joka mutkitteli jyrkässä rinteessä selvästi ensin käyttämääni reittiä lyhyempänä alas. Saisivat merkata kyseisen polun, vaikka "omalla vastuulla" -lisäkilvellä varustettuna. Ihan kulkukelpoinen reitti.

Linnalle johtava tie

Modernit lisäykset muuriin

 Partasuu suojautuu linnaan virtaavilta turisteilta

Linnan viihtyisälle sisäpihalle pääsee ilmaiseksi, torniin pääsee vajaan puolen tunnin opastetulle kierrokselle 3,5 eurolla ja noin tunnin pituiselle linnamuseokierrokselle muistaakseni 7 eurolla. Valitsin tornin.

Sisäpiha

Pieni torni

Siis sen isomman tornin, en tuota yllä näkyvää. Ilmassa oli jotain näkyvyyttä rajoittavaa, mutta Hannoverin Neues Rathaus näkyi siitä huolimatta valtavana vaaleana möhkäleenä jotenkuten. Hildesheimin korkein kirkontorni hieman paremmin.

Tornista nähtyä

Tornista nähtyä

"Mystiset" peltokuviot

Tornista nähtyä 

Hieno linna. Kiva terassikin ja oli ilmoja pidellyt. :)

Kesä! (huhtikuun puolivälissä)

torstai 21. huhtikuuta 2011

Göttingen

Göttingen 17.4. jokseenkin taiteellisesta näkökulmasta nähtynä. Historiaan ei tällä kertaa kajota ja dokumentaariset kuvatkin on pidetty suht. minimissä. Niitä on otettu jo ihan liikaa, tarvitsen vaihtelua. 

Kerrottakoon silti aluksi lyhyesti ja yksinkertaisesti mistä on kyse. Göttingen on yksi Saksan huippuyliopistokaupungeista. Se sijaitsee Niedersachsenin eteläkärjessä Harzin vuoriston lähellä. Kaupungin väkiluku on noin 122000 ja se on ollut aikojen saatossa sekä hansakaupunki, että vapaa keisarillinen kaupunki. Ainakin yksi keisari on heittänyt lusikan nurkkaan kaupungissa.

Oli muuten ilmoja pidellyt jälleen kerran.

Narsissi

Kaupunkitaaperrus alkoi tutusti päärautatieasemalta, jonne saavuin paikallisjunien kyyditsemänä piinaavan hitaasti, mutta ilmaiseksi, verrattuna ICEen, joka olisi puolittanut kulutetun ajan, koska Göttingen sijaitsee pohjoisesta etelään kulkevan pääradan varrella.

Hauptbahnhof

Mitenköhän tuolta keskeltä kukaan noutaa pyöränsä? Kuvassa on vain osa aseman pyöristä, siellä on kasojen lisäksi ihan parkkipalvelu, mikäli ei halua jättää pyöräänsä ulkosalle. Braunschweigin aseman edessä on myös aivan hirmuisesti pyöriä, mutta ne on sentään jokseenkin järjestyksessä.

Bussipysäkin tolppien välistä havaittua

Lehdenjakelua

Aivan...

Kirjallisuutta

Kirjallisuustyypistä eteenpäin yhden kulman taakse mennessä näkyi jotain vaikuttavaa yli kolmekerroksisien ristikkorakennetalojen: St. Johanniskirche. Korkeampi torni on vain 62 metrinen, mutta tornit ovat koristeellisia ja kyseessä on selvästi keskustan korkein rakennus, joten sen puolesta mahtipontinen ja helposti erottuva ilmestys. Itse kuva on otettu Altes Rathausin lähistöltä yllä olevan kirjallisuustyypin suuntaan.

 St. Johannis

Vanhan raatihuoneen edessä olevalla torilla oli menossa pääsiäisjuhlaa. Tarjolla oli tuttuun tapaan bratwurstia. Oluesta en ole aivan varma, ei ainakaan yhtä näkyvästi kuin perinteisesti.

Altes Rathaus

Raatihuoneen suurehkoon aulaan pääsi ilmaiseksi kyyläämään paikkoja, joten tilaisuus piti toki käyttää. Aulassa sijaitsee myös turisti-info. 

Olutta huuhkajalle!

Historiallinen majatalo

Kirkon seinässä havaittua. Mahtia!

Ikkuna

Hiroshimaplatz

Hiroshimaplatzilla sijaitsee kaupungintalo. 70-luvulla rakennettu, mutta yllättävän hieno aikakautensa tuotokseksi. Ei valittamista. Sopii hyvin Hiroshimaplatzille.

Neues Rathaus

Kartio

Kaupunginmuurin päällä keskustaa kiertävä lenkkipolku

Pelottava hippo pelästytti suloiset lapsukaiset pois... kauheeta ;)

Deutsches Theater Göttingen

Kasvitieteellisen puutarhan kaktustalossa

Paljon parempi (spektaakkelimainen) kaktustalo löytyy Hampurista. Jopa Braunschweigissa on parempi kuin Göttingenissä. Ei olisi maineikkaalta yliopistokaupungilta odottanut.

Kampuksen kulmalla

Osavaltion edustava kirjasto

Platz der Synagoge

Ihan kiva yliopistokaupunki. Yliopisto on jokseenkin levällään kaupungissa ja suurehko kampusalue oli yhtä hirveän harmaan betonisen näköinen kuin mihin on ehtinyt tottua Saksassa ollessa. Myönnettäköön toki, ettei TTY:kaan silmiä hivele, mutta toisaalta se on vedetty aaltopelteineen överiksi sen verran, että on oikeastaan ihan cool. Göttingenin keskusta on viihtyisä ja kaupunginmuurin päällä kiertävä lenkkipolku näytti suositulta.