keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Siivekkäitä

Kameran kennolle tarttuneita siivekkäitä 16 kuvan edestä. Ensimmäistä lukuunottamatta kuvailtu viime sunnuntaina Laajalahden ympäristössä. Onni (ja kärsivällisyys) oli myötä. :)

Punarinnalla on asiaa

Otaniemen rantabaanaa

Nukkuvat sorsat

Käpytikalla on evästä mukana

Mikälie pikkulintu kaislikossa

Otaniemen kosteikkoa

Varis

Kanadanhanhi kaislan kimpussa

Kalalokki

Finnairin siivekäs matkalla Hki-Vantaalle

Isokoskelo pesällään

Joutsen pesällään

Alla olevat joutsenet ovat Laajalahden toiselta puolelta. Pesivää ei häiritty tätä sarjaa kuvatessa.

Kyhmyjoutsen

Kyhmyjoutsen

Lapintiira (tai kalatiira)

Naurulokki

Sinisorsa

Kyhmyjoutsen kiittää huomiostasi

lauantai 25. toukokuuta 2013

Maailma kylässä

Kaisaniemen puistossa pidettiin Maailma kylässä festivaali. Maailmalla on kiva pyöriä, joten pitihän siellä käydä vilkaisemassa. Tapahtuma oli hipimpi kuin minä, mutta mikäs siinä.

Päälavalla on tunnelmaa

Tyylillä!

Tungosta ruokakojujen ja jättiteltan välissä

Maailmaa halaileva jättiteltta

Mahdollisuuksien tori

Rummutusta ja tanssia Rautatientorin pikkulavalla

Rautatientorin kukkia

tiistai 21. toukokuuta 2013

Busan, osa III - Haeundae ym.


Haeundae Beach on Etelä-Korean tunnetuimmaksi ja parhaaksi väitetty ranta. Nyt toukokuussa siellä ei ollut ruuhkaa, mutta legendan mukaan kesällä tämä 1,5 kilometrin pituinen kaistale on aivan tukossa väkeä: parhaimmillaan miljoona kävijää päivässä. Puistoilla ja hotelleilla reunustettu biitsi on luonteeltaan hyvin erilainen kuin ruoka ja juomapaikoilla reunustettu Gwangalli Beach, jossa päädyimme viettämään iltamme.

Haeundae Beach akvaariolta yhteen suuntaan...

 ... ja toiseen suuntaan.

Tälläkään rannalla ei saa polttaa

Koukkasi läheltä rantaa

Biitsin takana on puistoa

Haeundae biitsin lähellä on uutuutta hohkaava Marine City, joka on rakennettu merestä täyttömaalla vallatulle kaistaleelle. Alueen pilvenpiirtäjät ovat valmistuneet 2011 ja korkein niistä, Zenith Tower A, yltää 301 metrin korkeuteen ollen samalla Busanin korkein rakennus. Kyseessä on asuinrakennus. Paljonkohan kämpät maksavat? Merkittävästi matalamman Orange Plazan edessä myytiin appelsiineja. Kuvaava nimi.

Orange Plaza

Lyhdyt Marine Cityssä

Taisi jäädä edellisessä osassa mainitsematta, että paikallisena tapana on tarjota jotain pientä naposteltavaa oluiden kaveriksi. Yleensä pähkinöitä, mutta makkaranviipaleita ja popkorniakin näkyi.

Asahia terassilla

Marine Towerit 1 & 2 lasieni läpi nähtynä

Marine City illan pimeydessä

Hot stuff! (Good stuff)

Seuraavaksi muutamia Gwangan Bridgen aamuisia näkymiä lentokenttälimusiinibussista kuvattuna. Kyllä, kutsuivat sitä limusiiniksi, vaikka normibussin kokoinen ja näköinen se ulkoisesti oli. Sisällä oli mukavat, mutta hiostavat nahkapenkit.

Gwangan Bridgellä 

Millak Gwangan Bridgeltä

Namcheonin ranta taitaa olla täytemaata kuten Marine Citykin

Kaikenkaikkiaan tämä oli hyvä reissu niin työn kuin itsenikin puolesta. Sellainen fiilis jäi, että Etelä-Koreaan pitäisi palata vielä jokin päivä. Paljon jäi näkemättä ja kokematta ihan Busanistakin. Suht. pienikokoinen ja vuoristoinen maa, joten Seoulista lähtevällä roadtripillä voisi nähdä kaikkea kivaa. Hmmmm...

Ylijäämäosasto sekalaisia huomioita seuraa.

Kiviä ja taidetta oli kaikkialla

Baseballia neljältä kanavalta

Paikallisen joukkueen fanikulma?

Hotellihuoneen pakoväline

Piikikäs tolppa ja jäljellä olevan vihreän näyttö

Tolpat olivat piikikkäitä, kuten yllä olevasta kuvasta näkyy. Oma veikkaukseni tolppien piikikkyydelle on tarrojen liimaamisen estäminen. Ei mitään järkyttävän teräviä piikkejä, mutta eipä tullut mieleen nojailla. Aika vähän tarroja ja tägejä tuolla bisnes ja turistialueilla näkyi ylipäänsä. Siistiä oli.

 Risteyksen opasteet

Hidastetöyssyt vai jotain aivan muuta?

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Busan, osa II - Gwangalli Beach

Linkki edelliseen
Osa I / Part I

Gwangalli Beach

Tämän osan alku jatkaa siitä mihin edellinen osa jäi: Gwangalli Beach häämöttää edessä rantakävelyn lopuksi. Biitsi on 1,4 kilometriä pitkä, puolikuun mallinen ja sitä reunustaa katkeamaton rivi kahviloita, baareja ym. Aineksia useamman illan pubirundiin on siis olemassa. Lisäksi rannalta on hieno näkymä Gwangan Bridgelle, joka kulkee edustalta. Vesiskoottereita ja veneitä sinkoili ainakin sunnuntaina päivällä villisti sinne sun tänne aivan rannan tuntumassa. Kantsii ehkä mennä uimaan Haeundae biitsille, josta lisää kolmososassa.

Omasta mielestäni parhaat juomavalikoimat olivat Thursday Partyssa, josta sai 7000 wonin sopuhintaan mm. Hoegaardenia ja Leffeä paikkaamaan paikallisten oluiden jättämää hyvien oluiden aukkoa. Paras löytämäni paikallinen olut oli Max. Tätä mieltä oli myös uusiseelantilaisbaari Beached Whalen mies, joka otti tiskinsä takana suunnilleen samaan tahtiin kun kanta-asiakkaat tiskin edessä. Elämäntapa. :) Jenkkibaari Sharky's:ssa on legendan mukaan tosi hyvät sapuskat. Jäi testaamatta, mutta kiva paikka ja ystävällinen palvelu. Ainoa missä käytiin useamman kerran.

Biitsi taustalla

Lasien läpi nähtynä

Puput seinällä

Rapujen ahtaat olot

Sharky's ja OB Lager

Kohti biitsiä

Pieni paikallinen ruokamesta ja baseballia telkussa
 
Valaistu fisupatsas
 
Nakkikioskijonon korvike
 
Thursday Party on turvallinen työpaikka

Gwangan Bridge

Sumu yllätti

Maxia Beached Whalessa
 
Sharky's piti käydä uudelleen

Hienosti pysäköity

Kolmosessa Haeundae Beach, Marine City ja ylijäämät. :)