tiistai 12. helmikuuta 2013

Luminen Braunschweig

Berliini jäi taakse ja ICE toi minut Braunschweigiin. Nostalgista, olihan pois muuttamisesta kulunut jo yli vuosi. Ensimmäisen illan ohjelmana oli pudottaa kannossa olevat kamat kaverin luokse (sohvamajoitus) ja jatkaa isommalla porukalla syömään. Seuraavana aamuna olisikin sitten edessä matkan päätarkoitus eli kaverin väitöstilaisuus jatkoineen.

Tervetuloa

Schloss Arkaden

Schloss Arkaden sisältä

Ruuan kanssa tuli testattua paikallista lageria, Woltersia, pitkästä aikaa. Olut ei koskaan kuulunut suosikkeihini, mutta toisaalta pyyhkii lattiaa suomalaisilla bulkkilagereilla.

Meksikolaista

Aamulla koitti lähtö väitöstilaisuuteen. Päivästä tulisi aurinkoinen. Kuulemma ekaa kertaa viikkoihin vai jopa kuukausiin. Hyvä päivä oli valittu! Reilun vartin kävelyn jälkeen edessä siinsi ylväänä Langer Kamp 8. Rakennus jossa tulee lämmintä vettä vain yhdestä pisteestä per kerros. Halvalla rakennettu. Myös Langer Kamp 19 tuli nähtyä. Brrrrrr... mieli ei tee takaisin. Kasissa oli kivempaa vierailla puuhailemassa jo kyseisessä yliopistossa töissä ollessa. Nyt come-backin aikaan tulisi olemaan vielä kivempaa. :)

St. Paulikirche  aamuauringossa

Aina niin kaunis Langer Kamp 8

Väitöstilaisuus on Saksassa helpompi kuin Suomessa. Puolen tunnin esitys, 15 minuuttia kysymyksiä yleisöltä ja sitten 45 minuuttia suljettujen ovien takana vastaväittäjien kanssa. Ajat ovat lyhyet, joten ne käytettiin tässä tapauksessa kokonaan. Suomessahan väitöstilaisuus voi olla neljän tunnin hiilostus yleisön läsnäollessa. Suljettujen ovien taakse ei vetäydytä. Anyway, 45 minuutin jälkeen väittelijä poistuu huoneesta, jossa alkaa arvosanan arpominen. Tässä tapauksessa siinä meni noin vartti piinaavaa odotusta kunnes herra isoherra tuli huoneesta ilmoittamaan lopputuloksen käytävässä odottavalle laitoksen henkilökunnalle sekä tietenkin itse väittelijälle. Kaverista tuli Herr Doktorrrr parhaalla mahdollisella arvosanalla. Arvosana tosin ilmoitettiin saksaksi, joten se jäi arvoitukseksi allekirjoittaneen lisäksi myös itse väittelijälle kunnes vaivihkaa kysyin saksankielisiltä miten kävi ja kerroin eteenpäin. :)

Prost!

Maljojen nostamisen (juomaa riitti) jälkeen kaverien kanssa pizzalle ja sitten turistiksi kaupungille ennen virallisia iltajatkoja. Turistipyörimisen lisäksi tavoitteena sulkea paikallinen pankkitilini sekä käydä shoppailemassa vaatekauppojen suosikkiliikkeessäni, eli New Yorkerin lippulaivamyymälässä. Suomessa heikosti edustettuna oleva, mutta Euroopassa valtava ketju on Braunschweigista lähtöisin.

Valoissa odottajat

Muistan tämän auton. Tuli nähtyä usein työmatkaa kävellessä. :)

Kirjanpito

Vetoketjun merkki

Happy Rizzi Haus

Keskustan lumitilanne tarkasti mallinnettuna

Poseeraus

Braunschweigin kuninkaallisen linnan eli nykyisen Schloss Arkadenin katolla oleva quadriga on Euroopan suurin ja paremman tiedon puutteessa todennäköisesti myös Maailman suurin. Mitoiltaan se on 9 m korkea, 7,5 m leveä ja 9,5 m pitkä. Pienoismallilla (alla) on hieman hintaa.

Quadrigat ovat blogille ja ahkerille lukijoille tuttuja sillä yläpalkissa on yksi sellainen. Kyseinen yksilö löytyy Berliinistä Brandenburgin portin päältä. Blogin päällä se on ollut alusta saakka voiton ja mahdin tjsp. merkkinä. :)

Braunschweigin Quadrigan pienoismalli

Braunschweigin vanha kaupunki on kiva, joskin sisältää melkoisesti moderneja rakennuksia, koska toisessa maailmansodassa kaupunki pommitettiin atomeiksi. Aitoa vanhaa löytyy Magniviertelin pienestä kaupunginosasta tai sitten laajemmin ehjän kaupungin muodossa noin 15 km päästä Wolfenbüttelin kaupungista.

Loppuun vielä muutamat turistikuvat.

Kleine burg -katu vanhassa kaupungissa

Altstadtmarkt

Perinteinen taksi ohittamassa bussia

Kissapatsas

Kohlmarktilla ei ollut luistinrataa tällä kertaa

Seinäkoristeet

Sellaista Braunschweigissa. Enimmäkseen tuli kuvailtua varsinaisia tapahtumia ja pyörittyä kavereiden kanssa. Esim. vanha "kotini" Affenfelsen (apinakallio) jäi näkemättä. Toisaalta ehkä hyvä niin vaikka kyseessä on hieman kuin vierailu Herwoodissa Mikontaloa näkemättä. Enemmän Braunschweigista löytyy oikean reunan tagilistasta klikkaamalla.

Lopuksi vielä Berliinin come-back kunhan valmiiksi saan.

maanantai 11. helmikuuta 2013

Luminen Berliini, osa II

Tammikuinen Berliinin pyörähdys jäi edellisessä osassa Potsdamer Platzille, joten jatketaanpa siitä. Kaupungissa on menossa ennennäkemätön (ainakin itselleni) rakennusbuumi. Joka puolella näkyi nostokurkia. Päätön vaellukseni lähti Potsdamer Platzilta kohti erästä suurta työmaata, jotta selviäisi mitä sinne rakennetaan. Ostoskeskus näemmä tulossa. Samalla tulin päättäneeksi taaperrussuunnan, joka veisi minut lopulta Checkpoint Charlielle, jota en voi suositella massaturismia karttaville. Mutta miltä se näyttäisi tammikuun pakkasilla?

Valtavaa ostoskeskusta pukkaa Potsdamer Platzin läheisyyteen

Sosialismin onnesta kertova seinamaalaus

Trabanttien maailmanvalloitus

Top tip. Berliinissä piisaa ilmaisia museoita ja historiasta opettavia näyttelyitä. Niissä on vessat. :)

Harmautta

Checkpoint Charlie. Rihkamamyyjiä piisasi.

Naamat muurilla

Yksi lukuisista pyöräkiertoajeluista

Puiston laitaa

U-baana

Jotain suurta ja mahtavaa kohoaa joenpenkkaan

Muistan vielä ajan kun portaille pääsi vapaasti istumaan

Kohti laituria

Pari toisaalle suuntaavaa ICEä oli jo 55 minuuttia myöhässä, mutta omani saapui täsmälleen ajoissa. Mahtia!

ICE kohti Braunschweigia saapuu

Legenda Braunschweigista jatkaa tarinaa kunhan aikaiseksi saan...

lauantai 9. helmikuuta 2013

中国农历新年

Kiinalaista uuttavuotta vietettiin 9.2. Helsingissä Lasipalatsin aukiolla. Pekingin aikataulun mukaan edettiin, eli juhla huipentui kello 18 Suomen aikaa. Alla muutamat kuvat tapahtumasta.

 
 

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Luminen Berliini, osa I


Miltä näyttää Berliini tammikuussa kun on lunta ja pakkasta. Tuli selvitettyä, koska kaveri väitteli Braunschweigissa itsensä Herr Doktoriksi ja pitihän sinne sitten mennä... Berliinin kautta. Korkealla pilvien yläpuolella oli aurinkoista, mutta paikanpäällä Berliinissä oli harmaa pilvinen talvipäivä.

Auringonnousu yläilmoissa

TXL bussi Tegelin lentokentältä vei päätepysäkilleen Alexanderplatzille, josta sitten lähdin taapertamaan kunnes iltapäivällä ICE-juna Braunschweigiin kutsuisi. Olin ostanut päivälipun julkisiin kulkuneuvoihin, mutta jäi lopulta suunniteltua vähäisemmälle käytölle kun mieli halusi kaupunkivaeltaa.

Tarroja ja julisteita on kaikkialla

Itä-Berliinin näkymiä I

Itä-Berliinin näkymiä II

Seinätaidetta ja "taidetta"

368 metrinen televisiotorni

Kiiltäväkätiset miehet ja merkattu teräs

Unter den Linden on kuin yhtä suurta rakennustyömaata. Sinne rakennetaan Berliinin linna, uusi metrolinja asemineen ja lisäksi ainakin Oopperaa julkisivurempattiin. Mystisiä sinisiä putkia kulki alueelle Alexanderplatzin kautta.

Uudelleen rakennettu linna tulee tähän

Erään Unter den Lindenin sillan alla asutaan

 Ooppera julkisivurempassa

 Maali!

Darth Vaderia ei näkynyt tällä kertaa

 Potsdamer platzin skyline

 Valtava muistomerkki juutalaisille

Mystiset pinkit putket Potsdamer Platzilla


Jatkuu kohtapuoliin II osan merkeissä.
To be continued soon(ish).