keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Wolfenbüttel

Lauantai 2.4. Aurinkoinen ja kevään toistaiseksi lämpimin päivä: lämpöä oli ainakin 23 astetta. Selkeästi matkailun paikka.

Kaunis kevätpäivä

Reilun 50000 asukkaan Wolfenbüttel sijaitsee Braunschweigin eteläpuolella 8 minuutin junamatkan päässä. Ensimmäinen tunnettu maininta paikkakunnasta on vuodelta 1118, joten historian siivet havisevat jälleen. Etenkin kun ottaa huomioon, että kaupunkia ei pommitettu atomeiksi 2. maailmansodassa. Kaupunki muodostui aikoinaan merkittäväksi kun Braunschweigin herttuat valitsivat sen asuinpaikakseen. Mahtimiehet imivät sitten perässään kulttuuriväkeä. Melkoinen kulttuurimatka tästä lopulta tulikin, joten naputtelen tämän siltä näkökulmalta ja paikoitellen överiksi vetäen, kuten asioita kuuluu tehdä.

Yksi kaupungin nähtävyyksistä on keskustan laidalla sijaitseva barokkityylinen Schloss, eli linna. Nykyinen ulkomuoto on 1710-luvulta, mutta paikalla on ilmeisesti ollut jonkinlainen linnoitus jo vuosisatoja ennen tuota muutosta. Nykyään linnassa toimii isäntien elintyyliä esittelevä museo sekä ihan normaali lukio. Lienee keskimääräistä tyylikkäämpi paikka käydä koulua.

Wolfenbüttel Schloss

Portaikko Schlossin sisällä

En tiedä huomasiko valokuvasta, mutta kaide jatkuu seinässä maalauksena. Sitä ei paikanpäällä huomannut ensivilkaisulla. Itse museo oli ihan jees. Yllättävintä antia oli rakennuksen laatu. Esim. lattiat meni vähän miten sattui ja kallistusta oli paikoitellen todella paljon. Lieni halvin urakoitsija aikoinaan tekemässä.

Linnasta poistuttua suunta oli vallihaudan vierustaa pitkin kohti kirjastoa. Matka keskeytyi kuvaamisen lisäksi seuraavaan.

Kengänpohjan läpi varpaaseen... aiaiAI!

Zeughaus - asevarasto linnan vieressä

 Katua ylittämässä Lessinghausin & kirjaston suuntaan

Linnan ja kirjaston välissä on muinaisen mahtikynäilijän kotitalo. Gotthold Ephraim Lessing on käsitykseni mukaan jonkinlainen saksalaisen kirjallisuuden puolijumala. Ennen lauantaita en ollut miehestä kuullutkaan. Lessinghaus on nykyään museo ja sinne pääsee samalla pääsylipulla kuin viereiseen Herzog-August-kirjastoon, jonka kirjastonhoitajana Lessing on toiminut.

Lessinghaus & Schloss

Vuonna 1572 perustettu Herzog-August-Bibliothek ei tosiaan ole aivan tavallinen kirjasto. 1600-luvulla se oli suurin kirjasto Alppien pohjoispuolella ja nykyään sinne on museoitu jäätävä määrä wanhaa kirjallisuutta.

Herzog-August-Bibliothek

Sattumalta kirjastossa oli menossa puolivuotta kestävä erikoisnäyttely: alkuperäinen Guttenbergin raamattu. Eikä ihan mikä tahansa niistä vaan yksi neljästä olemassa olevista pergamentille painetuista täydellisistä kokonaisuuksista (lainassa Göttingenistä). Olen siis pällistellyt todennäköisesti maailman arvokkainta kirjaa! Guttenbergin raamattuhan on siis ensimmäinen kirjapainolla massatuotettu kirja ja sen vuoksi merkittävä tapaus ihmiskunnan historiassa. Kyseessä ei ole pokkarikoon kirja, vaan massiivinen 1272 sivuinen teos. 180 kappaleen massatuotannosta huolimatta jokainen kirja on uniikki, koska niitä koristeltiin ja väritettiin mustavalkoisen painon jälkeen käsityönä. Vitriinihuoneessa kuvaaminen oli kiellettyä, mutta suuressa salissa sai kuvata ilman salamaa.

 Herzog-August-Bibliothek sisältä

Kolmen museon jälkeen piti päästä mahtavaan ulkoilmaan ja suunnata keskustaan.

 Vallankumouksellinen viesti

Seinään kaiverrettu & maalattu legenda

Wolfenbüttelin keskusta on aivan täynnä wanhoja perinteisiä saksalaisia ristikkorakennetaloja. Runsaine kävelykatuineen todella viihtyisä paikka kävellä ja istuskella jätskillä. Taloista mainittakoon, että seinät ja välipohjat ym. olivat paikoitellen todella pahasti vinossa. Mutta niin ne kait oli aikoinaan tehty. Vertailun vuoksi sanottakoon, että esim. Hannoverin altstadtin ristikkorakennetalot ovat suoria. Syynä voipi olla, että ne rakennukset on rakennettu sodan jälkeen kun pommituksista ympäri kaupunkia selvinneet noin 40 ristikkorakennetaloa siirrettiin yhteen paikkaan muodostamaan kyseinen "altstadt."

Keskustaa

Reiterdenkmal Marktplazilla

Kun tässä nyt historialinjalle mentiin niin todettakoon, että kaikkitietävän wikipedian mukaan vuonna 1608 aloitettu Marienkirche oli ensimmäinen merkittävä protestanttinen suurkirkko. Braunschweigin alueen piispat herättivät aikoinaan kansassa uskonnollista hurmosta tästä kirkosta lähtien, joten olisikohan tuota sitten joskus kutsuttu tuomiokirkoksi? Nykyään tuota samaa hurmosta herätellään huomattavasti vanhemmasta, Henrik Leijonan v. 1173 perustamasta, Braunschweigin tuomiokirkosta, joka ilmeisesti vaihtoi jossain vaiheessa leiriä ja katselee nykyään Jesseä samasta näkökulmasta kuin Marienkirchen tyypit aikoinaan.

Die Marienkirche

Väliin jotain kevyempää ihmeteltävää.

Kieltomerkki

Normaali asuinkatu keskustassa

Edellisestä kuvasta voi havaita vinoja seiniä. Varsinkin oikeassa reunassa.

 St. Petrus-Kirche

Keskustaa kiertävältä vihervyöhykkeeltä kuului melkoinen älämölö. Jokainen puu tuntui olevan täynnä asukkeja.

Pesintäaika

Lopuksi mainittakoon triviatietona, että Jägermeister tulee Wolfenbüttelista.