sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Yellowstone - Osa III - Karhu

Yellowstonen kertomuksen viimeinen osa (linkki ensimmäiseen) jatkuu Mammoth Hot Springsin keskeltä, minne edellinen osa jäi. Hot Springsin alaosat tuli koluttua kävellen ennen siirtymistä huonokuntoiselle yläosan autolla kierrettävälle osalle. Yläosasta löytyi aktiivisempia lähteitä, mutta ennen kaikkea sieltä löytyi jotain mitä ei vielä sopivan etäisyyden päästä oltu nähty: karhu! Edelliset havainnot olivat joko pieniä pisteitä kaukaisuudessa tai yllättäen alle kymmenen metrin päässä jolloin päällimmäinen miete oli vetäytyä suojaan auton taakse.

Tämä kyseinen mustakarhu oli rinteessä hieman alle sadan metrin päässä, mikä on hieman alle puiston minimiturvaetäisyyden (100 m). Alkuun karhu liikkui puiden takana ja katosi näkyvistä. Siinä vaiheessa muutamat katsojat päättivät poistua paikalta, mutta tämä oli todennäköisesti viimeinen mahdollisuus tarkkailla karhua ja saada sellaisesta kuva, joten jäimme seuraamaan tilanteen kehittymistä autoon / auton lähelle. Jonkin ajan kuluttua karhu ilmestyi sieltä missä oli näköpiiristä kadonnut, joten odotus palkittiin ja pääsin parin minuutin ajan seuraamaan karhun puuhia niittymäisessä rinteessä. Mahtia! Päivän toinen tavoite oli saavutettu! Kuva on rakeinen, koska rinne oli varjossa, ilta oli hämärtymässä ja 210 mm objektiivista loppui APS-C kennolla kantama kesken, joten kuvaa on cropattu rankalla kädellä.

Mammoth Hot Springsin kiertelyn jälkeen matka jatkui kohti majapaikkaa, jonne oli 80 km ajoa... pysähtelevää sellaista, koska matkalle osui hienoja maisemia ja pari vapitilaumaa. Nukkumaan päästiin hämärien muistikuvieni mukaan joskus keskiyön jälkeen. Takana oli upea päivä: satoja kilometrejä ajoa mahtavien maisemien keskellä ja rauhallisia pysähdyksiä luonnon ihmeitä silmäillessä.

Mammoth Hot Springs ja Yellowstonen päämaja

Mustakarhu hämärässä rinteessä vajaan 100 metrin päässä

Angel Terrace

Huippu jossain Mammoth Hot Springsin ja Norrisin välillä

Vapitit pää ruohossa, kuten yleensä

Nopeusrajoitusten maksimi

Yöpuulle West Yellowstoneen pitkän päivän päätteeksi

Yellowstonen viimeinen aamu valkeni aurinkoisena. Pitkäksi venyneen illan vuoksi tänä aamuna liikkeelle lähtö venähti jonnekin yhdeksän tietämille. Päivän päätteeksi pitäisi silmäillä päheetä temppeliä satojen kilometrien päässä Salt Lake Cityssä, mutta sitä ennen ehtisi vielä vierailla Yellowstonen West Tumbin geyseralueella ja ajaa Grand Tetonin kansallispuiston halki.

Ennen West Thumbia tuli pysähdyttyä Black Sand Geyser Basinissa, joka oli ensimmäisenä iltana jäänyt välistä sekä Upper Geyser Basinissa, jossa Old Faithfulin purkautuminen tuli nähtyä ensimmäisenä iltana. Valitettavasti osuimme paikalle juuri purkauksen jälkeen, joten uusinta jäi näkemättä. Ihan turha pysähdys ei kuitenkaan ollut, sillä Old Faithful Innissä kannattaa vierailla hienon puuarkkitehtuurin vuoksi ja vierailijakeskuksesta löytyvä Good / Bad idea -kuvakirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Mänty kukoistaa

Black Sand Basinin Cliff Geyser purkautuu

Black Sand Basin - Emerald Pool

West Thumbia lähestyttiin korkealta rinteestä, josta näki Yellowstonejärven laajuuden - se on iso. Taustalla näkyvät lumihuippuiset vuoret lisäsivät tunnelmaa. Itse geyseralue oli nähdyn oloinen vaikka sieltä muutamat hienot kuumat lähteet löytyykin. Järven rannalla kulkevaa boardwalkkia lukuunottamatta kaikki oli jo muilta alueilta tuttua. Liikaa geothermaaleita lyhyeen aikajaksoon... ähky oli iskenyt. Aika siirtyä Grand Teton National Parkkiin, jonne pääsee samalla lipulla kuin Yellowstoneen. Puiston huippunähtävyys on Grand Tetonien vuorijono. Kovin syvällisesti puistoon ei ehtinyt tutustua sillä aika kulki armottomasti eteenpäin.

Tuuli riepottelee tiesulusta varoittavaa merkkiä

Geyser järvessä West Thumb Geyser Basinissa

Black Pool Yellowstone järven West Thumbissa

Melojat järvellä

Matka jatkuu kohti Grand Tetoneja

Yellowstonen lippu käy myös tänne

Veneet järvellä vierailijakeskuksen takana

Grand Tetons

Matka jatkui Jacksonin (kivan tuntuinen pieni kaupunki) ja Idaho Fallsin kautta Salt Lake Cityyn, jossa odotti keskiyöllä päheä temppeli. Kuvat löytyy koko reissun lyhyestä versiosta. Seuraava osa jatkaa Salt Lake Citystä Nevadan halki kohti Renoa.

Yellowstoneen pitää päästä jonain päivänä takaisin!