torstai 12. elokuuta 2010

Asunto vetää sanattomaksi

Rautahepo vei aamupäivällä Berliinistä Braunschweigiin puolessatoista tunnissa. Kuvan heppa liittyy tapaukseen siten että se on Berliinin päärautatieasemalla. Valkeasta ICE-junasta en joutanut kuvaa ottamaan, koska keskityin pääsemään kamoineni kyytiin.



Junamatka Braunschweigiin oli toukokuulta tuttu ja meni sujuvasti. Näkymät ovat kuin pohjanmaalta, aivan tasaista koko matka. Ainoa suurempi ero löytyy siitä, että täällä pellot ovat täynnä tuulivoimaloita. Suurin osa ei näyttänyt pyörivän. Perille päästyä sai kiittää kaukonäköisyyttään sillä ostin Berliinistä sateenvarjon. Braunschweigissa satoi ihan reippaasti ja vaikka bussilla pääsi melkein perille saakka, olisi tuolla kastunut kuin ankka. Studentenwerkin täti puhui englantia ja vuokrasopimus saatiin allekirjoitettua. Avaimet piti käydä isännöitsijältä, joka on selvästi moottoripyöräharrastaja: harleypaita päällä ja kännykän soittoäänenä moottorin pörinää. Itse asunto vetää lähestulkoon sanattomaksi...

Paawolan ja Mikontalon tyyliä havaittavissa

Olen käynyt sekä Paawolassa, että Mikkiksessä, joten ei tuo ulkonäkö vielä mitään haitannut. Totuus on kuitenkin alle edellä mainittujen tason.


Ensimmäinen kuva ei sitä näytä, mutta täällä on kaksi sänkyä. Täytyy selvitellä asiaa, mutta toivottavasti tänne ei ole tulossa toista asukkia. Vuokra on liian suuri jo nykyiseenkin tilaan nähden. Värimaailma on tyylikäs: valkoista, beigeä ja ruskeaa. Keittiö on säälittävä: ei uunia!!!, ei tilaa, lavuaarin tulppa vuotaa (ihanaa tiskatessa), ei astiankuivausritilää (oli odotettavissa). Kaikista pahin on uunin puute, sillä ruokavaliostani karsiutui sen myötä valtava siivu (tykkään tehdä pizzaa). Vessa on tavallaan mielenkiintoinen. Se on tehty kahdesta suuresta muovisesta valukappaleesta ja on melko uuden oloinen. En todellakaan halua tietää mitä tuon valetun kammion seinien takana on. Suurista valukappaleista huolimatta vessa on todella pieni. Tahtoo takaisin Herwoodiin!

Mitäs muuta... äänieristys on surkea ainakin käytävään. Kaikki äänet kuuluvat selvästi ja tuolla juoksee välillä lapsia, jotka huutavat jatkuvasti. Ikkunan ulkopuolella on 8 kaistainen keskustan ympäri kulkeva rengastie, jota mm. hälytysajoneuvot tuntuvat käyttävän ahkerasti. Suuri kaistamäärä selittyy kääntyvillä kaistoilla, tässä on suurempi risteys vieressä ja risteyksissähän hälytysajoneuvojen on pakko pitää ääntä.

Jos tästä jotain positiivista yrittää tonkia niin työmatka on lyhyt ja keskustaan pääsee kävellen. IKEAn lähelle vievä raitiovaunu kulkee ~100m päästä. Tuli tarpeeseen, sillä ostettavaa oli ja on vieläkin. Ensimmäinen kasa:


Piti hankkia jotain värikästä tähän masentavaan värimaisemaan. Keltainen ei ollut ykkösvalinta, mutta oli halvempaa kuin "paremmat" värit, joten keltaista pyyhettä tarttui mukaan. Päiväpeitoksi tuli valkoinen samoin perustein. Olen illan mittaan kehitellyt suunnitelmaa sisustuksen pelastamiseksi. Ajattelin rakentaa IKEAn avustuksella itselleni kotoisan, mutta edullisen, nurkan jossa voi vietää kämpässä vietetyn ajan selkä karmeata totuutta vasten. Saisikohan jostain kannettavan uunin?

Eihän tätä selvinpäin kestä, joten kävin lähikaupassa ja ostin ruuan, paperin ja siivoustarvikkeiden ohessa yllättäen olutta. Etanolihan käy polttoaineesta, nestemäistä viljaa jne.

Franzinskaner weissbier naturtrüb tuottaa runsaan vaahdon, joka kuitenkin katoaa suht. nopeasti. Tuoksussa on häivähdys banaania ja maku on hyvä. ½ litran lasipullo maksaa lähikaupassani 85c + 8c pantin.

Huomenna allekirjoittamaan työsopimusta, avaamaan pankkitiliä ynnä muuta.