sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Tilhiä


Komea töyhtö

Olipa kerran aurinkoinen syyssunnuntai. Päätin lähteä ulos oravajahtiin ja sellaisen vilahdukselta näinkin kaukaisuudessa, mutta päädyin lopulta parin käänteen kautta Helsingin luonnontieteelliseen puutarhaan. Sieltä löytyi suuri tilhiparvi, joka oli löytänyt marjoja syötäväkseen.

Marjoja poimimassa

Oksalla


Lentoon!

Valmiina nielaisuun

Sinitiainen seurasi tapahtumia

Kasvihuone

Kyseisessä puutarhassa on nähty kettujakin päiväsaikaan, mutta harmillisesti ei osunut kohdalle.