Kaupunkeja, luonnonpuistoja, oluita ja viinejä. Tämä blogimerkintä tiivistää kolmen viikon eeppisen reissun 35 kuvan pakettiin. Pidempi versio tullee ripotellen ulos viimeistään ennen seuraavaa eeppistä reissua.
Road trip odotti lännessä, mutta reissu alkoi kuitenkin itärannikolta
New Yorkista, koska siellä yksinkertaisesti halusi käydä. Lisäksi sinne pääsee helposti ja saa tasattua jet lagia ennen rattiin hyppäämistä. Paikanpäällä iski selvä tuttuuden tunne. Vierailu oli ensimmäinen, mutta New Yorkia näkee sarjoissa ja leffoissa niin paljon, että vaikutti tutulta heti ensi näkemältä.
Kuvasarja alkaa Times Squarelta, jolle ei tosin tarvitse palata ellei sitten jonkin valokuvausidean perässä. Ihan kiva turistihärdelli, jonka kokee kerran ja sitten siirtyy muualle etsimään jotain alkuperäisempää. Halusin kuitenkin aloittaa kuvasarjan jonkinlaisella itärannikon ikonilla ja päättää jonkinlaiseen länsirannikon vastaavaan.
Olutmaailmaan tutustuminen alkoi Brooklyn Breweryltä, jonka ulkoseinässä oleva myöhäisegyptiläinen teksti sai hymyn huulille. Lyhyt panimokierros oli ihan jees, joskaan ei mikään ihmeellinen. Kannattaa mennä ajoissa, jotta saa lipun kierrokselle. Kierrosta odottaessa ehtii maistella panimon oluita erittäin meluisassa tap roomissa.
Times Square @ New York
Brooklyn Brewery @ New York
Neljän New Yorkissa vietetyn yön jälkeen oli iltalento Las Vegasiin, jossa eteen ilmestyi valintatilanne: musta Mazda 3 vaiko valkea Toyota Corolla. Kumpikaan ei ollut ehta paikallinen vaihtoehto, joten valitsin asiaa suuremmin pohtimatta oitis jälkimmäisen, koska arvelin sen värinsä puolesta lämpenevän vähemmän auringonpaisteessa. Paistettahan tulisi riittämään. Auto oli kiva ajettava, tilava ja siinä oli mukitelineet. Ei siis valittamista.
Vegasissa yövyttiin, mutta ensimmäisenä vierailukohteena oli Vegasin sijasta Nevadan vanhin luonnonpuisto
Valley of Fire, josta löytyy mm. hienoja punaisia hiekkakivimuodostelmia. Lämpötila oli 41°C, joten vaeltamaan ei tehnyt mieli ja vierailijakeskuskin suositteli kyseistä aktiviteettia välttämään. Pari mielenkiintoista paikkaa jäi siis näkemättä kun niihin ei autolla päässyt aivan viereen saakka.
Auringon laskiessa oli sitten itse Vegasin vuoro. Aikuisten huvipuisto on varsin osuva kuvaus paikalle.
Strippiä tuli tutkittua kahden illan verran ja valitettavasti talo jäi voitolle matkaajan sijasta. Koko matkakassa ei kuitenkaan palanut. Toinen aamupäivä kului luonnonpuistojen sijasta Outleteissa shoppaillessa.
Seven sisters @ Valley of Fire State Park
The Strip @ Las Vegas
Kasinon sisällä @ Las Vegas
Vegasin ilotteluiden jälkeen Corolla suuntasi kohti harrasta Utahia. Kanabin pikkukaupunki sijaitsee kätevästi luonnonpuistojen keskellä ja on täynnä majoitusliikkeitä. Kamat edulliseen motelliin, take away kahvit mukaan ja nokka saman tien kohti Grand Canyonin pohjoista reunaa. Matkalla ajetaan Arizonan puolelle (heti vapaan maailman rajalla on viinakauppa) ja Kaibabin kansallismetsän läpi. Hieman ennen Grand Canyonin luonnonpuiston porttia tiellä näkyi biisoneita. En uskonut niitä siellä näkeväni, mutta myöhemmin selvisi, että ne ovat vieraslaji, jonka eräs tilallinen toi aikoinaan paikalle. Tästä historiasta johtuen ne ovat lisäksi jonkinlaisia biisonin ja naudan välimuotoja, koska ranchilla oli muutakin kuin pelkkiä biisoneita.
Grand Canyon oli majesteetillinen ilmestys. Leveämpi ja syvempi kuin olin odottanut. Kanjoniin olisi ollut hienoa lähteä vaeltamaan päiväreissu, mutta se ei aikataulullisesti ollut mahdollista. Auringonlasku kanjonin reunalla oli joka tapauksessa hieno kokemus. Takaisin piti ajaa saman metsän läpi kuin tullessa. Pimeys oli selvästi aktivoinut eläimet sillä näin ainakin kymmenen kertaa peuroja tai sitä suurempia elukoita joko tiellä tai sen vieressä. Erittäin konkreettisesta peurakolarivaarasta johtuen paluu kesti selvästi kauemmin kuin meno. Mutta ei se mitään. Metsän keskellä oli näkyvissä todella upea tähtitaivas. En muista koskaan nähneeni yhtä hienoa. Tähtien valon kanssa kilpailevaa valosaastetta ei ollut mailla eikä halmeilla, joten pienetkin valonlähteet näkyivät.
Grand Canyon North Rim
North Rimille kulku ja paluu tapahtuu Kaibab National Forestin läpi
Upea tähtitaivas kaukana valosaasteesta @ Kaibab National Forest
Seuraavan päivän ohjelmana oli Zionin kansallispuisto sekä ajo kauas Ogdeniin, jossa yöpyminen ennen vielä kauempana olevaan Yellowstoneen jatkamista. Zion oli todella hieno kanjoni, jossa shuttle bussit kuljettivat vierailijoita vierailukeskukselta syvemmälle kanjoniin, josta lähti monia vaellusreittejä. Pari lyhyempää tuli vedettyä, mutta lisää olisi tehnyt mieli. Aikataulu oli armoton, mutta helpotusta orastavaan harmitukseen sai nopeasti: vierailukeskuksen vieressä on panimoravintola ja sain itseni puhuttua pois alkumatkan kuskin roolista, joten burgerin oheen sai paikallista hyvää pale alea. :)
Vegas - San Fran. ajettiin tällä Toyota Corollalla @ Zion National Park
Syvällä Zion National Parkin sisällä
Interstate 15 kohti pohjoista jossain Utahin keskiosissa
West Yellowstonessa sijaitseva motelli oli valittu, koska kaveri oli kuvaillut sitä söötiksi ja puiston sisällä oli törkeän kallista (ei tuokaan halpa ollut) tai loppuun myytyä. Sööttihän se motelli oli ja ekana iltana ehti lisäksi käydä viereisessä baarissa, joka tarjoili erinomaisia montanalaisia oluita. Tuopillisesta IPAa velotettiin ainoastaan 4,5 dollaria. Kansallispuisto ja aikainen herätys veivät kuitenkin voiton suuren mittakaavan nautiskelulta. Kuitenkin kahden maistetun perusteella paikalliset oluet kestivät helposti vertailun tunnetumpiin yhdysvaltalaisiin nähden.
Kansallispuistossa ei ilmoja pidellyt. Lämpötila oli 10-15 °C, välillä tuli tihkua ja välillä kaatamalla rakeita. Sateet olivat onneksi kuurottaisia, joten välissä pääsi nauttimaan jopa auringon paisteesta. Alla lymyävästä supertulivuoresta muistuttavista piirteistä parhaiten jäi mieleen Grand Prismatic Spring. Sen vierestä ei nähnyt juuri mitään ja höyrypilven keskelle joutuessa vielä vähemmän. Tilanne korjaantui kun erään vaellusreitin vierestä löytyi mäki, jonne pääsi kapuamaan. Eläinpuolella parhaiten mieleen jäi alle kymmenen metrin päästä puskasta yllättänyt mustakarhu. Kuvaa ei valitettavasti saanut sillä otin mieluummin taka-askelia lähimmän auton taakse suojaan. Karhu oli onneksi vain utelias, ei ateriaa etsimässä... ja olihan siellä muitakin syötäväksi.
Grand Prismatic Spring @ Yellowstone National Park
Baby buffalo! @ Yellowstone National Park
Yellowstonesta matka jatkui Grand Tetonin kansallispuiston, Jacksonin ja Idaho Fallsin kaupunkien kautta Salt Lake Cityyn, jossa alkuyöstä piti vielä katsastaa paikallisen kultin pähee temppeli. Seuraavana aamuna matka jatkui pisimmän yksittäisen ajomatkan merkeissä Nevadan aavikon halki Renoon, joka sekin oli vain välipysähdys ennen Pohjois-Californian viinialueita. Matkan varrelle osui nopeusajoistaan tunnettu Bonnevillen suolatasanko, joka oli paikoitellen todella valkea. Kuuluisa International speedway koostui kyltistä ja suunnan näyttävästä kiihdytyskaistasta. Nevadan rajan ylittämisen huomasi parhaiten rajalle rakennetuista suurista kasinoista. Oletettavasti siellä oli myös alkoholiliikkeitä. Utahissa kun on erään mehua suosivan uskonnollisen piirin vaikutuksesta jokseenkin tutulta kuulostava valtion monopolisysteemi käytössä. Ruokakaupoissa saadaan myydä 4 ABV% saakka eli raja on tiukempi kuin Suomessa.
Grand Tetons @ Grand Teton National Park
The falls @ Idaho Falls
Idahossa on hienoimmat rekisteröintikilvet... perunat = instant win!
Pähee temppeli @ Salt Lake City
Bonneville Salt Flats International Speedway alkaa tästä
Pohjoisen Nevadan aavikon halki (vihreämpää kuin odotin)
Reno on hillitty versio Las Vegasista. Arkipäivänä sai edullisesti huoneen 4* kasinohotellista. Vegasissa oli keskellä viikkoa kalliimpaa, joten siellä majoituksena oli halvempi motelli (itseasiassa kaksi motellia). Perille Renoon ehdittiin ennen pimeää, joten siinähän ehti vaeltaa huipulle (Silver Peak -panimoravintola kiitti vaelluksesta kuitissaan) läpi hienoilla grafiiteilla koristellun naapuruston. Panimon Citra pale ale teki viimeistään silloin selväksi, että syksyn kotipanimosessioihin olen hankkiman citrahumalaa. Tekivät myös hyvän pizzan. Suosittelen vaeltamaan sinne mikäli Renoon osutte. :) Pimeyden laskeudutta ehti vielä katsastamaan kasinoiden valot.
Reno (takana olevan hotellin kyljessä on kiipeilyseinä ylös saakka)
Renosta matka jatkui "Wine Countryyn", joka käytännössä tarkoittaa Napa Valleyta ja Sonoma Countya (sis. Sonoma Valley). Napa tuli katseltua läpiajona, mutta Sonoma Countyssa tuli pyörittyä enemmänkin. Viiniä tuli maisteltua sekä pieniltä vaatimattoman oloisilta tiloilta, että prameamman kartanon sisuksissa. Kuskina jouduin tosin sylkemään käsielein ryyditettyjen maisteluiden nesteet sylkykuppiin. Hyvien juomien haaskausta, mutta jos otat niin et aja. Piti ajaa.
Dry Creekiin ajoin Zinfandelin perässä eikä tarvinnut pettyä. Erittäin epäilyttävästi nimetty Ferrari-Carano (etenkin tuo etumainen osa) kasvatti kartanon takapihalla tuota rypälettä ja siitä 2011 vuosikerran viini oli ylivoimaisesti parasta koskaan maistamaani viiniä. Taivuin pulittamaan 24 euroa pullosta, joka tosin Suomessa olisi todennäköisesti paljon kalliimpi.
Viinialueella tehdään myös hyviä oluita. Päivisin olin kuski, mutta iltaisin olin varmistanut, että majoitus on lähellä panimoravintolaa. Carneros Brewing tuli käytyä päivällä ajelun ohessa. Viidestä oluesta vain kaksi oli mieleeni, joten siitä tuli matkan heikoin panimo. Plussaa siitä, että kasvattivat humalaa puutarhassaan, jossa piti hetki chillata maistelun jälkeen ennen ajamista. Santa Rosan 3rd Street Ale Works ja Russian River Brewing sekä Petaluman Lagunitas Brewing tuli käytyä läpi maistelusettien merkeissä. Mielenkiintoisia sekä hyviä oluita. Kahdella ensinmainitulla oli Simcoe single hop valikoimassaan ja siinä entisestään vahvistui käsitys, että kyseessä on lempihumalani. Lagunitas oli viihtyisin, mutta meni valitettavasti kiinni jo iltayhdeksältä.
Dry Creekin Zinfandelia kasvamassa sekä pullotettuna (oma pulloni) :)
Viinialueelta saa myös laatuolutta: esim. 3rd Street Ale Worksin 7 oluen maistelusetti
Parin viinialueella vietetyn päivän jälkeen oli aika siirtyä San Franciscoon. Golden Gatella on kaupunkiin päin käytössä elektroninen tulli, joten siltaa ylittävien kannattaa joko maksaa ylitys netissä (antaa luottokortin numero) tai ottaa vuokra-autofirmalta jonkinlainen soppari näistä. Itse maksoi netissä, joskaan en ole katsonut menikö tullimaksu, vuokrafirman rangaistusmaksu vai kumpaakaan. Auto oli Floridan kilvissä ja siellä ei ole edessä ollenkaan rekisterikilpeä. Kamerat oli portilla ainakin eteenpäin ja ne ei ainakaan nähnyt mitään.
San Francisco jäi parhaiten mieleen todella jyrkistä mäistään sekä Alcatrazista, joka on nykyään luonnonpuisto. Vankilaosaston ääninauhakierros oli erinomainen. Voittanut palkintoja ihan syystä. Liput Alcatraziin kannattaa varata etukäteen, sillä paikanpäältä olisi saanut lippuja aikaisintaan kuukauden päähän. San Franciscossa tuli vietettyä myös itsenäisyyspäivää, jonka ilotulitukset lahden yllä olivat hienot, joskaan eivät mullistavat.
Sumuinen Golden Gate silta
Lombard street oli veikeä ajaa alas (ylhäällä riittää autojonoa)
Alcatrazin selliosasto (loistava ääninauhaopas)
Alcatraz on nykyään luonnonpuisto ja lintusaari
4th of July (itsenäisyyspäivä) ilotulitus San Franciscon lahdella (jalusta ois ollu kiva)
Kiva Corolla jäi San Franciscoon tullessa ja sieltä lähtiessä alle tuli halvin mahdollinen auto, joka osoittautui Toyota Yarikseksi. Tehty mummoille ja kukkahattutädeille... ei minkäänlaista palautetta ratin ja eturenkaiden välillä, polkimet olivat todella kevyet ja vakionopeudensäädin puuttui. Corolla oli valovuosia edellä ajettavuudessa, mutta pieni auto mahtui kieltämättä pienempiin väleihin.
Viimeisenä kohteena oli Los Angeles Atlantin rantaa kulkevan valtatie ykkösen kautta. Tie on hidas, joten Santa Mariassa oli yöpyminen. Rannan lähellä ois ollu kivempi, mutta Santa Maria oli halvin. Samapa tuo, yöllähän sinne majapaikkaan vasta ehdittiin. Highway 1 on hienoin koskaan näkemäni valtatie. Tiukkoja mutkia vuoristotiellä, hienoja vanhoja siltoja ja upeita merinäkymiä.
Highway 1 - mies, kitara ja kani
Highway 1:n näkymiä ihailtiin Yariksella ajaen
Santa Marian yöpymisen jälkeen koitti paluu Highway 1:lle. Santa Barbarassa tuli käytyä rantapuistossa kun parkkipaikalta löytyi tilaa. Biitsille ei ollut parkkipaikkojen puolesta asiaa. Malibussa tien varresta löytyi Yariksen mentävä aukko. Ei tosin virallisen biitsin kohdalta, mutta olipahan ilmainen pikkubiitsi jossa pääsi ottamaan tuntumaa aaltoihin. Santa Monicassa tärppäsi toinen kokeiltu parkkipaikka State Beachille. Maksoi 10 dollaria, mutta oli alle kilometin päässä laiturista ja biitsi oli muutenkin hieno. Aalloilla oli mukavasti kokoa.
Santa Monica State Beach
Auringonlasku Santa Monicassa
Los Angelesista jäi parhaiten mieleen kaikkialle yltävissä moottoritielonkeroissa ajelu. Yleensä oli viisi kaistaa yhteen suuntaan, vauhtia yli 100 km/h ja liittymiä sekä muita autoja joka puolella. Sai olla hereillä, jotta pääsi haluttuun reittiin. LA:n keskusta, etenkin MacArthur Parkin alue vaikutti olevan täynnä meksikolaisia. Valkonaamoja ei juurikaan näkynyt. Olivat kai jossain lähiöissään. LA ei ole kaupunkina mitenkään ihmeellinen. Pieniä kivoja alueita löytyy varmasti, mutta pitää tietää mitä haluaa ja mennä sen perään. Citadel Outletsia voin suositella shoppailuun. Reppu tuli täyteen.
Los Angelesin moottoritiesokkelossa ajaminen ei heti unohdu
Los Angeles suljetusta puistosta nähtynä (aidan yli sisälle)
Itärannikon yhdestä ikonista alkoi ja länsirannikon vastaavaan päättyy
Reissu oli eeppinen! Aikataulultaan turhan tiukka, mutta se oli jo etukäteen tiedossa. Eeppinen siitä huolimatta. Yhteensä autojen matkamittareihin kertyi lähes 5500 km. Sillä ajaisi rannikolta rannikolle ja kieltämättä tekisi mieli seuraavaksi suorittaa sellainen jos eli kun Yhdysvaltoihin vielä joskus lomailemaan palaa. Tai sitten Alaskaan...
.jpg)
