perjantai 11. heinäkuuta 2014

Barcelona - Osa II

Ensimmäinen osa (part I) jäi rantapuistoon auringon laskiessa. Sieltä hyppäys samaan iltaan, mutta Espanya metroaseman kupeeseen, jonne tuttuja oli siirtynyt syömään areenan katolle. Aseman ympärillä oli muutakin kiinnostavaa, joten kävin ensin vilkaisemassa Palau Nacionalia. Palatsi valmistui 1929 jonkinlaisen kansainvälisen näyttelyn päärakennukseksi ja on sittemmin ollut Katalonian kansallinena taidemuseona.

Arenas de Barcelona, minkä katolle alunperin olin matkalla rakennettiin 1900 härkätaisteluareenaksi. Nykyään areenasta on jäljellä vain hienot ulkoseinät. Sisällä on moderni kauppakeskus. Katolla on lukuisia ravintoloita sekä 360° näköalat.

Alkuillan huilumies Palau Nacionalin edustalla

Entinen härkätaisteluareena - nykyinen ostoskeskus

Jalkoja ja viinejä

Placa Espanya areenan katolta nähtynä

Hyppäys perjantai-iltapäivään, jolloin konferenssi oli ohi ja siten oli aikaa lähteä ympäri kaupunkia metrolla ja jalan. Matkan varrelle sattui muutama Gaudin rakennus, joista huomattavimpana Sagrada Familia. Kyseistä Gaudin visioimaa 170 metriä korkeaa kirkkoa on rakennettu jo yli 100 vuotta. Rakennus on spektaakkelimainen, mutta niin on sen ympärillä vellova turistimassakin. Turisteja väijymässä on tietysti lukuisia kaupustelijoita, joten ruuhka on valmis. Vaellus päättyy lopulta oluelle. Kuinkas muutenkaan kauniina perjantai-iltana.

Kurkistaja

Gaudin Casa Battlo

Eristetty alue

Herkkuja La Boqueriassa

Sorkkia ja muita ruhon palasia La Boqueriassa

Mitä olisi tori ilman jalkoja... La Boqueriasta tämäkin kuva

Palau Nacional

Palatsin puskien trimmaus menossa

Näkymää Palau Nacionalilta

Autio Olympiastadion

Japanilaiseen turistiryhmään soluttautuminen @ Sagrada Familia

Jännät ikkunat

Marketin mummokärryparkki

Varjossa

Arc de Triomf

Itsenäisyyttä yrittämässä

Nälkäiset härät

Perjantai-illan pussikaljaostoksilla

Pussikaljalla biitsillä lasikuitukuvun päällä

Biitsi ilta-auringossa

Don't worry, bike happy!

Lihakartio

La Ramblan valot teatterin edessä

La Rambla illalla

Sattumalta löytynyt upouusi olutbaari

Hyvät valikoimat! Näiden ääreen on hyvä päättää. Kernel Summit Pale Ale oli suosikkini.

Barcelonaan voisi joskus tulla omalla ajalla, jotta ehtisi oikeasti käydä paikoissa.