keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Pula

Eeppisen Balkanin road tripin ensimmäinen kroatialainen pysähdys suoritettiin Pulassa. Kaksi yötä hyvin varustellussa Stojan autokampissa teltta pystyssä manaamassa muurahaisia ja puoleen yöhön olemattomalle yleisölle soittanutta bändiä. Telttailu oli kivempaa silloin lapsena kun viimeksi tuli telttailtua. Onneksi myöhemmin reissulla oli parempia telttaöitä, joten toivoa ei ole täysin menetetty.

Pula on muinainen kaupunki. Jo roomalaisten aikaan siellä oli 30000 asukasta. Nyt melkein tuplat! Riittää Istrian alueen suurimman kaupungin titteliin. Pulan hienouksia ovat roomalaisten rakentama Areena ja öööö... kirkkaat vedet, joita tosin on koko rannikon matkalta. Vesistöön oli kiva pulahtaa, mutta itse kaupunki jätti mitäänsanomattoman kuvan. En menisi uudelleen.

Tästä pulahdin akvaariokalojen seuraan.

Stoja autokampin jokailtaista riemua: bändi ja olematon yleisö keskiyöhön saakka.

Roomalaisten aikainen Sergiuksen riemukaari.

Sergijevaca -kävelykatu.

Kissa korkeuksissa olevalla ikkunalla.

Keisari Augustuksen aikainen Augustuksen temppeli.

Kandlerova kävelykatu.

Katedraalin kulmilla.

Kivirakennelmissa, tässä tapauksessa seinässä, maijaileva lisko.

Idyllinen kuva Rivalta eli keskustan rantakadulta.

Totuuden mukaisempi kuva Rivalta eli keskustan rantakadulta.

Kuvan kuvassa olevat puskat ovat merkittävästi pienempiä.

Roomalaisten rakentama areena on edelleen käytössä.

Viikatemies

Kaupungin kenties paras terassialue.

Huonoa mainosta hienolle musiikkityylille linnoitusta kiertävällä tiellä.

Punainen.

Telakkaa on vaikea olla huomaamatta.

Selfie muurin päällä.

Puu kaupungin huipulla.

Lähistöllä oleva Kap Kamenjakin luonnonsuojelualue on parempi paikka? Siitä lisää seuraavaksi.