tiistai 9. heinäkuuta 2013

Nuuksion kansallispuistossa jälleen

Aurinkoinen sunnuntai ja kalenteri perinteisesti tyhjää täynnä. Spontaani lähtö Nuuksioon bussilla 28K Leppävaarasta suoraan luonnonpuiston eteläreunalle. Maisemakuvauksen kannalta vallitsevat olot olivat karut: tylsä taivas ja todella terävät varjot. Keskityinkin alussa enemmän taapertamiseen sekä alueen eläimistöön ja siirryin enempi maisemakuvaukseen auringon alkaessa olla alempana noin neljän tunnin pyörimisen jälkeen. Yhteensä taisin olla puistossa noin viisi tuntia, jonka aikana nautiskelin luonnosta ja kiersin keltaisen reitin. Väkeä oli liikkeellä yllättävän vähän, joten rauhassa sai olla.

 Sinisiipi ruokailemassa

 Kallioisen kukkulan päällä menevä reitti

 
 Kuvattu laajakuvalla: perhosella oli jäätävät hermot

 Sinisiipien kokoontuminen

 
 Hämis ja paketoitu ateria
 
 Sudenkorento ottamassa lepoa

 
Sorsanpoikanen venyttelee

 Sorsanpoikanen juomassa
 
Nymphaea alba eli lumme

Sudenkorento lumpeella

 Halonhakkuupaikka

 Kirrrves

Mustikat oli kypsiä

Puunhalaaja halaa kortta

 Synkempää osastoa

 Keskimmäinen kolmoislampi

 Reitti yli kosteikon kolmoislammilla
 Maastopyöräilijä vauhdissa

Yhtä luonnon kanssa

Auringonlasku kolmoislammilla