Balkan road trip "lyhyt" versio - Osa II

Ensimmäinen osa Balkanin road tripin "lyhyestä" versiosta jäi Dubrovnikiin. Sieltä matka jatkui Montenegroon Durmitorin kansallispuistoon. Sitä ennen oli kuitenkin ylitettävä raja Bosniaan. Rajalla oli jonoa kun joitain autoja tarkastettiin takakonttia myöden. Siihen nähden pääsimme helposti rajan yli: passit ja auton green card univormusedälle käteen, setä käy mökissä ja tulee takaisin ojentamaan leimatut dokumentit ja toivottamaan hyvää matkaa tarkistamatta mitään.

Vuoristotiellä ohi painoi ranskalaisissa kilvissä ollut pikkuauto. Vähänkö nauratti kun parin kilometrin päässä sama auto oli tienvarressa asioimassa sinivuokkojen kanssa. Kroatiassa en nähnyt poliisia tien päällä käytännössä missään, mutta Bosniassa ja Montenegrossa kyttiä on pusikoissa ihan oikeasti ja aika paljon. Ihan syystäkin. Paikallisilla rallikuskin aluilla (suuri osa tiellä liikkujista) on raskas kaasujalka ja Bosnian tienvarsilla piisaakin muistokylttejä ja kiiltävästi paikattuja ruosteisia kaiteita.

Trebinjen kaupungissa piti tankata auto. Bensa on Bosniassa halvempaa kuin Kroatiassa, joten kannattaa odotella rajan yli. Tankkaamisen hoiti mukava englantia puhunut mies ja huoltiksen sisällä asiointikin sujui mainiosti englanniksi. Kortti kelpasi ja kuitteihin iskettiin leimat. Johan oli virallista. :)

Bosnian ja Montenegron välinen rajanylitys suoritettiin korkeuksissa, joissa oli spektaakkelimaiset maisemat. Suoraan rajalle oli ilmeisesti liian hankala rakentaa tarkistuspistettä, joten Bosnian rajavartijoiden jälkeen sai ajella tovin ennen kuin Montenegron tarkistuspiste oli vastassa. Kummassakaan ei katsottu kuin matkustajien ja auton paperit ja leimoja tuli passiin lisää.

Rautatiesilta yli peilimäisen Trebisnjican Bosniassa.

Bosnian ja Montenegron rajavalvontapisteiden välimaasto on spektaakkelimaisen näköistä seutua.

Slansko Jezero, Montenegro.

Montenegron vuoristoteillä on neulansilmiä ja liikkuvia liikennetulppia.

Ajomatkan jälkeen edessä siintänyt Durmitorin kansallispuisto on maailmanperintökohteiden listalla. Siellä sijaitsee kaikkitietävän wikipedian mukaan Euroopan syvin jokikanjoni (Tara), joka on jonkin mittapuun mukaan maailman toiseksi suurin. Pituus x syvyys kenties? 80 km x 1,3 km... on se aika iso. Tuli todistettua kanjonin ylittävältä sillalta, Curevacin huipulta 1625 metrin korkeudesta sekä myöhemmin autosta Bosnian rajalla. Curevacin huipulla oli lisäksemme vain kolme muuta ja lopulta auringonlaskua sai ihailla aivan itsekseen.

Camp Ivan Do:ta voin suositella telttailijoille. Pieni, palveluiltaan hyvin yksinkertainen ja siten erittäin edullinen, mutta ennen kaikkea sijainniltaan mainio. Kansallispuiston tunnetuimmalle järvelle on muutamia satoja metrejä ja reittejä lähtee kun vaan kävelee pihan portista ulos. Niin... käytännössä leirintäalue on omistajan laajalla piha-alueella, mutta voitti Pulan monen tähden leirintäalueen viihtyvyydessään. Muurahaisiakin oli vähemmän teltan kimpussa. :)

Seuraavana päivänä tuli taivallettua Planinican huipulle ja takaisin leiriin. Yhteensä noin 20 kilometriä, joka sisälsi jyrkkiä nousuja. Tuntui kieltämättä jaloissa loppumatkasta ja jälkeenpäin. Melkein koko matkan sai taivaltaa ilman muiden kädellisten näkemistä tai kuulemista. Koko matkalla ei montaa ihmistä näkynyt polkuja tarpomassa. Vaikka oli kesä ja viikonloppu! Enemmän siellä näkyi lehmiä vapaasti ylängöllä laiduntamassa. Ensimmäinen merkki niistä oli poluilla olleet liukumiinat.

Tarakanjonin ylittävä silta (vuodelta 1937) oli yksinään kuvattuna liian wikipediamainen, joten otin random muistomerkin mukaan.

Curevacin huipulla (1625m) Durmitorin kansallispuistossa. Edessä virtaava Taran jokikanjoni on Euroopan syvin.

Hevoskolmikko vapaana Durmitorin kansallispuiston ylängöllä Montenegrossa.

Durmitorin jylhiin maisemiin kannattaa mennä ennen kuin massat huomaavat sen olemassaolon! Ihmisiä ei siis ollut, mutta helvetin isoja paarmoja siellä oli... ja kärpäsiä... ja metsässä myös hyttysiä ihan runsain mitoin. Lämmin suositus ottaa järeitä karkotusaineita mukaan. Mutta aiai sitä onnistumisen iloa kun lyö ympärillä kiertävän kolmesenttisen Tabanus bovinuksen (tai jonkin vastaavan) komeassa kaaressa metrien päähän pusikkoon kartasta tehdyllä mailalla.

Durmitorista matka jatkui Sarajevoon. Linnuntietä lyhyt matka, mutta autolla joutui kiertämään maisemareittiä. Mielenkiintoisin käänne oli kun Montenegrosta ylitti Bosnian puolelle. Edessä oli valtavan kokoinen Welcome to Republika Sprska -kyltti, jossa sama luki myös kyrillisin kirjaimin. Olin ajanut ilman navigaattoria, joten hetken aikaa oli WTF-fiilis, että miten tässä muka Serbiaan päätyi. Paikka oli kuitenkin aivan oikea ja Bosniassa on valtiota valtion sisällä, koska edellistä sotaa ei voittanut kukaan vaan tilanne jäätyi. Montenegron puolella oli ok kuntoinen asfalttitie. Rajan toisella puolella Sprskassa oli kulahtaneen asfaltin ja soran sekasotku, jossa nopeusrajoitus oli 10 - 30 km/h. Olivat sentään EU:n veronmaksajien rahoilla parantamassa sitä kun omia ei ilmeisesti löydy.

Pitkä ja täysin pimeä tunneli Montenegrossa. Keskiviivalla ja seinissä sentään heijastimet. Aurinkolasit päässä, koska se toimi Blues Brothersissa ja koska vahvuudet laseissa. :)

Pivsko Jezeron yksi haara - Montenegro.

Montenegrossa piisaa tunneleita. Kuva E762 tieltä.

Mratinjen pato Montenegrossa on korkea.

Tervetuloa Republika Sprskaan M18 tielle Bosniaan. Tätä valtatienä toimivaa kärrypolkua parannetaan EU-rahoilla.

Tie parani onneksi lopulta ennen Brodin siltaa normaaliksi kaksikaistaiseksi maantieksi. Hienojen vuoristomaisemien halki meni kohti Sarajevoa. Siellä Heren navigointi keksi jälleen temppuja matkaajan riemuksi. Ohjasi kaupugin ohitustielle ja kehotti kääntymään 15 metrin pudotukseen kun sillan alla meni tie. Onnea vaan kartat ostaneille autofirmoille. Vähän viilaamista tarttee vielä. Perille onneksi löytyi kun sai auton pysäytettyä tien sivuun ja katsottua karttaa ihan itse. Majapaikaksi valittu pieni Hostel Lucky sijaitsi vanhan kaupungin mäkisillä ja kapeilla kaduilla, joita ei oltu suunniteltu autoille. Jalkakäytävät olivat parkkipaikkoja ja tiet kaksisuuntaisia vaikka vain yhdelle oli oikeastaan tilaa. Stressaava kokemus, mutta sai sen auton lopulta yhtenä kappaleena hostellin eteen jalkakäytävälle. Ulos matkustajan puoleisesta ovesta.

Aikaisemmista ja myöhemmistä kohteista Sarajevo poikkesi näkyvimmin sodan rei'ittämien seinien ja ympäriinsä törröttävien minareettien vuoksi. Tuli nähtyä asiantuntevassa opastuksessa pätkä sodanaikaista tunnelia sekä pyörittyä ympäri vanhaa kaupunkia. Edullinen ja viihtyisän oloinen kohde lyhyeen vierailuun. Terasseja riitti, joskaan niille ei ehtinyt jäädä hengailemaan. Kaupungin ympärillä on kukkulat, joten näköalapaikkoja löytyy. Keltainen linnoitus on yksi hyvä ilmainen valinta.

Katu oli näiden leppoisten koirien reviiriä.

Näkymä Sarajevon yli keltaiselta linnoitukselta.

Ramadan veteli viimeisiään vierailun aikana.

Sarajevon jälkeen jälleen luonnon pariin. Pitkä ajopäivä, jossa tavoitteena oli käydä pikavisiitillä Unan kansallispuistossa ja saada teltta pystyyn leirintäalueelle Kroatian puolelle Plitvicen kansallispuiston tuntumaan ennen pimeän tuloa. Tiukille meni, mutta onnistui ja matkalla löytyi bonus. Jajcen vesiputous näkyi tielle eräässä risteyksessä ja pitihän sinne kääntää tutustumaan lähemmin. Nimellinen pysäköintimaksu ja jos halusi alas putoukselle niin siitä tuli euro lisää. Tai pari bosnian markkaa, mutta täällä tosiaan kävi eurot, kuten myös Unan kansallispuistossa. Jajcessa on myös vanhakaupunki ja kokonaisuus on tyrkyllä maailmanperintökohteeksi. Vanhaan kaupunkiin ei joutanut tutustumaan vaan maantie kutsui.

Jajcen vodopod eli vesiputous Bosniassa.

Jajcen putous oli hieno, mutta Unan Strbacki Buk oli hienompi. Korkein putous on 18 metriä ja pienistä tulee metrejä lisää siten, että korkeusero on putousten matkalla 24,5 metriä. Lähelle pääsee autolla, mutta tie on sellainen perunapelto että auton vuokrausehdot saattavat kieltää sellaisella ajamisen. Noh, tuli ajettua joka tapauksessa. Ei se hajoo jos varovasti menee. :) Portista pääsi autolla kolme euroa per naama. Massat eivät ole onneksi löytäneet tätä kansallispuistoa, koska tie on yksikaistainen ja kaksisuuntainen. Ei kestä kunnon liikennettä. Martin Brodin kohdalla on yhteensä 54 metriä putouksia, mutta sinne ei ollut enää aikaa mennä vaan piti jatkaa Kroatiaa kohti.

Strbacki Bukin putoukset Bosniassa Unan kansallispuistossa. Putouksen vieressä vasemmalla on mittakaavaksi muutama turisti.

Plitvicen järvien kansallispuisto Kroatiassa on kaunis maailmanperintökohde, mutta mutta... sisäänpääsy 180 kunaa eli noin 24 euroa per päivä plus 70 kunaa pysäköintimaksua ja siitä huolimatta paikoitellen aivan hirmuiset ruuhkat. Kesä ei ehkä ole paras ajankohta vierailulle jos toivoo luonnonrauhaa. Manaamisesta huolimatta olen iloinen, että kävin siellä. Silti, ei uudestaan heinäkuussa.

Plitvicestä matka jatkui Zagrebiin. Matkan varrelle osuu Karlovacin kaupunki, jossa pannaan reissulla maistetuista (lager)oluista parasta. Karlovacko voitti Plitvicen rinnakkaisvertailussa Ozujskon selvällä marginaalilla. Molempia olin kokeillut jo aiemmin matkalla erikseen enkä huomannut niissä mitään ihmeempää eroa. Vasta rinnakkaisvertailu paljasti selvän makueron. Myöskin hyviksi todetut Montenegrolainen Niksicko ja Ljubljanan Union olisi ollut hienoa saada samaan pöytään, mutta rajansa Plitvicen leirintäalueen grillin valikoimalla.

Teltta pystyssä Plitvicen lähellä olevalla leirintäalueella.

Plitvicen järvien kansallispuiston vesi on turkoosia ja todella kirkasta.

Ristimiehen takana julistetaan.

Rastoken kylän perinnemaisemaa Kroatiassa.

Zagreb jäi alle vuorokauden pikavisiitiksi. Siinä ajassa ehti kolhia auton takakulmaa erittäin ahtaalla parkkipaikalla, nähdä yläkaupunki seinään ajosta vittuuntuneena ja todeta paikallisen pienpanimon taso huonoksi. Kenen idea oli laittaa 1. ja peruutusvaihde samaan paikkaan laatikon vasempaan yläkulmaan? Vaihdoin seinän vieressä pakilta ykköselle ja peruutin seinään... ¤#"%#""!!

Pyhän Markin kirkko kohoaa vintagemersun takana - Zagreb, Kroatia.

Zagrebissa olisi viihtynyt toisenkin päivän, mutta aikataulut... Viimeiseksi illaksi Opelwagen suuntasi takaisin Sloveniaan. Ennen moottoritietä piti kuitenkin tankata ja etsiä paikka, jossa autosta voisi pestä pahimmat pölyt pois.  Autoa kun oli ajettu hyvin pölyisillä teillä, jotka eivät ihan tainneet täyttää vuokraehtoja. Todistusaineiston tuhoamista siis. Lopulta löytyi automaatilla toimiva itsepalvelupiste, jossa sai kymmenellä kunalla hetkeksi käyttöönsä painepesurin sekä imurin. Noin neljän sentin paksuinen pölykerros lähti sopivasti kävelemään kun siihen kohdistettiin paineella vodaa ja jalkatiloista sai imaistua sorakasat pois. Samalla peseminen kaunisteli seinäraapaisun jälkiä. 200€ siitä lopulta velotettiin. Vakuutuspäätöstä ei ole vielä tätä kirjoittaessa tullut.

Ljubljana oli tullessa ohitettu ja jätetty viimeiseksi, jotta aamulennolle lähtiessä olisi jo valmiiksi lentokentän lähellä. Kaupungin keskusta on pieni, mutta todella viihtyisä. Joen rannassa on lukuisia terasseja ja aivan keskustan tuntumassa mäen päällä olevalta linnalta näkyy pitkälle lähes joka suuntaan. Hintataso on kohtuu edullinen ja laillani oluisiin hurahtaneelle on slovenialaisten pienpanimojen oluita saatavilla.

Sateinen alue keskustassa - Ljubljana, Slovenia.

Auringonlasku linnan tornista - Ljubljana, Slovenia.

Union keskiyön pakkausoluena (varsin hyvä vaalea lager)

Kaikenkaikkiaan hieno, joskin turhan kiireellä läpiviety reissu. Bosnia ja varsinkin Montenegro yllättivät positiivisesti. Slovenia oli tunnelmaltaan alppien viereistä keskieurooppaa ja Kroatia odotetun turistinen. Etenkin Montenegroon lähtisin mielläni uudelleen tutkimaan paikkoja. Todella kaunista lääniä ja edullinen hintataso, jota yksinkertaistaa eurojen käyttö valuuttana.

Seuraavaksi "pidempiä" versioita reissusta. Todennäköisesti vähemmällä tekstillä. ;)

Balkan road trip "lyhyt" versio, Osa I

Vuosittaiseksi perinteeksi näyttää muodostuvan road trip jossain päin maailmaa. Ensin oli vuorossa USA ja nyt hieman eksoottisempana valintana Balkan. Slovenian, Kroatian, Montenegron ja Bosnian kautta kiertänyt reitti toi vuokra-auton mittariin 2365 km. Matkaseuran myötävaikutuksesta aikataulu oli jälleen viritetty, allekirjoittaneen osittain onnistuneista pyristelyistä huolimatta, hyvin tiukaksi. Noin puolet reitistä oli moottoritiellä kruisailua sakkorajoille väännetyn vakionopeussäätimen avustamana ja toisella puoliskolla sai vääntää rattia vuoristoteillä. Balkanilla kun piisaa kukkulaa.

Matka alkoi Ljubljanan lentokentältä. Sinne löytyy OK hintaan lentoja ja auton vuokraus on kohtuu edullista. Joskin sen kanssa saa olla tarkkana: kaikki firmat eivät anna viedä autoa kaikkiin maihin edes lisämaksusta ja pakollisena lisämaksuina tulee ainakin Slovenian tietulli. Tässä tapauksessa auto oli vuokrattu Avantcarilta ja sen sai viedä 50€ lisämaksusta Bosniaan ja Montenegroon. Albania taisi olla kiellettyjen listalla, mutta se ei matkasuunnitelmiin kuulunut muutenkaan. Vuokrapaperien mukana tuli autolle ns. green card, jota rajavartijat syynäsivät Bosnian ja Montenegron rajanylityspaikoilla. Ilman sitä matkanteko olisi pysähtynyt siihen paikkaan.

Lennot oli Ljubljanaan, mutta ensimmäinen kohde oli lentokentältä katsottuna täysin päinvastaisessa suunnassa Bledjärven lähistöllä. Järven rannalla oli liian kallista, joten edullinen sekä hyväksi kehuttu majoitus oli bongattu Spodje Gorjen kylässä. Perille löysi nopeasti pienellä tuurilla, koska kaikki kylän tiet on nimetty kylän mukaan ja vain talon numero vaihtuu. Heren kartat olivat tilanteessa aivan hukassa. Kyseessä on idyllinen pieni kylä Alppien juurella. Tarkoituksena oli olla yötä, mennä aamulla järvelle ja jatkaa siitä sitten matkaa. Majataloa pitävä mummo kuitenkin pudotti todellisen pommin. Slovenian suosituin rotko, Vintgar, on 800 metrin päässä. Hyvin tehdyt kotiläksyt... :)

Spodje Gorje (Slovenia) noin puoli seiskalta aamulla.

Aikaisin aamulla siis rotkolle. Autoja oli parkkipaikalla hyvin vähänlaisesti, mutta pysäköintiavustaja oli tarkkana että auto jätettiin tiiviisti edellisen viereen. Vaikutti turhalta, mutta syy selvisi myöhemmin. Rotkon toiseen päätyyn pääsi kävelemään rauhallisissa tunnelmissa, mutta takaisin päin tullessa väkimäärä oli moninkertaistunut ruuhkaksi saakka ja luonnon rauhasta ollut tietoakaan. Top tip: paikalla oltava ennen kymmentä aamulla.

Vintgarin rotko, Slovenia.

Rotkolla meni suunniteltua kauemmin. Järvellä Bledin kaupungissa piti kuitenkin pyörähtää ennen Skocjanin luolille suuntaamista. Hienot näkymät ja ihan kiva pikkukaupunki vajaan kahden tunnin pyörimisen perusteella. Tässä olisi ollut kiva pysähtyä myös syömään, mutta aikataulu oli armoton ja siitä oltiin jäljessä. Proteiinipatukkaa naamaan ja kuumalle moottoritielle.

Bled, Slovenia.

Skocjanin luolat ovat UNESCOn maailmanperintökohde, jossa kannattaa käydä jos seudulla liikkuu. Sinne ehdittiin klo 15 opastetulle kierrokselle. Perinteiselle reitille, joka on paljon uutta hienompi, ei pääse kuin opastetuissa ryhmissä ja siellä on valokuvauskielto. Uudempi reitti menee kiinni perinteistä aikaisemmin, mutta klo 15 ryhmä oli onneksi viimeinen, jolta ehti myös uudelle reitille. Sen saa kiertää itsekseen. Lisää proteiinipatukkaa naamaan ja virvoitusjuomaa päälle.

Skocjanin luolien uudemman reitin varrelta.

Luonnonpuiston ravintola oli kiertelyn jälkeen jo kiinni ja kello lähenteli kuutta illalla. Ei kun matkaan. Koperissa pääsi vihdoin syömään tien varresta bongatun ostoskeskuksen meksikolaiseen ravintolaan. Aamupalasta olikin jo tovi vierähtänyt. Ostoskeskuksen "hipermarketissa" oli asiallisesti nimetty keksihylly.

Keksihylly Slovenialaisessa "hipermarketissa".

Piranin kaupunki on autoton. Ainakin periaatteessa, mutta turistille myös käytännössä. Auto on jätettävä kaupungin ulkopuolelle parkkihalliin. Hintaa taisi olla 17€ per yö. Valitulta hallilta, jonka viereen Heren navigaattori ohjasi sattumalta, meni väitetysti ilmainen bussi keskustaan, mutta kyltit olivat puutteelliset ja ajatus ei enää kulkenut, joten kävelyksi meni. Reilun kilometrin hikisen taivalluksen jälkeen pääsi hostellin suihkuun. Aiai sitä fiilistä.

Pienen budjetin näköala-aamupalaa kivikossa Piranin niemen kärjessä.

Piranin (Slovenia) kapeilla kaduilla.

Piran kaupungin muurin päältä nähtynä.

Piranista matka jatkui Kroatian puolelle Pulaan. Rajan ylitys sujui helposti. Slovenialaiset katsoivat passin ja parinkymmenen metrin päässä kroatialaisille riitti passin kansien vilauttaminen. Pula oli reissun ensimmäinen telttailukohde. Samalla tuli huomattua, että telttailu oli lapsena paljon kivempaa. Makuualusta oli kuin betonia ja leirintäalueen ravintolasta kuului iskelmää ynnä muuta puoleen yöhön saakka. Kaikenkaikkiaan Pulan kaupunkia mielenkiintoisempaa oli pulahtaa leirintäalueelta vesistöön. Kirkasvetinen ja kivikkoinen pohja, jossa uiskenteli akvaariokaloja! Pulasta tuli pyörähdettyä luonnonsuojelualueella Kap Kamenjakin niemessä. Karmeat tiet, mutta niemen päässä on hienot näkymät ja hauska baari. Parin Pulassa vietetyn yön jälkeen matka vei Splittiin.

Tämä lisko asuu kivitalon rakenteissa.

Pulan (Kroatia) roomalainen areena on aktiivikäytössä.

Kovaäänisesti puussa sirittävä otus, jota tuntuu löytyvän kaikkialta Balkanilta.

Kap Kamenjakin (Kroatia) Safari Bar on omalaatuisin vierailemani baari.

Kroatian moottoriteillä ja osassa tunneleista on tietullit. Kortit ja käteinen käy.

Vuokrattu Corsa Kroatian rannikolla.

Kroatian rannikon näkymiä.

Gospa od Puta moottoritien varrella Krkan kansallispuiston (Kroatia) kohdalla.

Split osoittautui yllättävän viihtyisäksi kaupungiksi. Suurimmaksi osaksi tästä on kiittäminen kaupungin alkupisteenä toiminutta eläväistä palatsia, joka on UNESCOn maailmanperintökohteiden listalla. Split toimii porttina saaristoon, mutta vuokra-autoja ei aina saa viedä lautoille ja vieressä on niin'ikään maailmanperintökohteeksi listattu Trogirin keskiaikainen kaupunki. Siellä itseasiassa tuli käytyä syömässä Pulasta Splittiin ajaessa. Vanha kaupunki vakuutti lyhyen vierailun aikana, joten sinne oli päästävä seuraavana päivänä paremmalla ajalla uudelleen.

Split, Kroatia.

 

Trogir, Kroatia

Iloisen tunnin cocktailit Trogirissa.

Dubrovnik oli seuraava kohde. Sinne pääsee joko moottoritietä tai rantaa pitkin tai sekä että. Käänsin auton Makarskan rivieran kohdalla moottoritieltä vuorijonon puhkoneen tunnelin kautta Brelaan rannalle. Kelpo rantakohde! Uimaan ei vaan kerennyt ja pysäköinti oli joko kaukana tai kallista. Viereinen paikkakunta on muuten nimeltään Baska Voda. Voda on tunnetusti vettä useissa itäeurooppalaisissa kielissä ja Baska on... ... mjoo... huonoa huumoria. Loppumatkan Dubrovnikiin ajoin mutkittelevaa rantatietä pitkin. Matka kulkee kapean Bosnialaisen kaistaleen läpi, mutta rajan yli pääsi muistaakseni hyvin jouhevasti eikä edes passia leimattu.

Brelan (Kroatia) rantaa.

Kroatian rannikkoa pitkin ajamassa.

Vene "leijailee" kirkkaassa vedessä.

Dubrovnik on hyvin säilynyt muinainen kaupunkivaltio, jonka järeillä muureilla ympäröity vanha kaupunki on maailmanperintökohde ja lukuisten kylttien perusteella Game of thrones -sarjasta tunnettu. Tiedän sarjan, mutta yhtään jaksoa en ole nähnyt. Faneille löytyy lukuisia kävelykierroksia ja virallista fanituotekauppaa. Meille muille "vain" järjestelmälliseen kaavaan rakennettu hieno vanha kaupunki. Kaupungin vieressä kohoaa noin neljäsataametrinen kukkula, jonka päälle pääsee gondolihissillä. Hissin jonotus oli hyvin sekava. Sekä lipulliset että liputtomat olivat samassa jonossa. Yksi työntekijä ohjasi jonon ohi kun sattumalta näki ennakkoon kioskista ostetut lippumme ja totesi meidän olevan väärässä jonossa. Toinen palautti jonkin verran taaksepäin kun luuli meidän etuilevan. "Erinomaista" jononhallintaa henkilökunnalta, mutta joka tapauksessa auringonlaskun näkemisen kannalta merkittävä hyppäys jonossa eteenpäin. :D 

Hissin yläpään näköalapaikalta ei näe auringonlaskua(!!) vaan sen näkemiseksi pitää kiertää erinäisten rakennelmien ohi parin sadan metrin päähän kalliolle. Meni juoksemiseksi, mutta näkymä oli sen arvoinen!

Dubrovnikin (Kroatia) vanhan kaupungin satamassa.

Burger tiger!

Auringonlasku Dubrovnikin kukkuloilla.

Osa II jatkaa viikon kuluttua matkan toisen puoliskon parissa. (linkki osaan II)