keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Zagreb

Eeppisen Balkanin road tripin toiseksi viimeinen pysähdys - Zagreb. Kaupunki jäi ennakkoarvioissa vähemmän kiinnostavien pinoon, joten sinne varattiin aikaa vain yksi ilta, joka päätettiin käyttää ylempään kaupunkiin tutustumiseen. Ylempi kaupunki eli Gornji Grad on kaikkitietävän Wikipedian mukaan alkujaan vuonna 1242 katedraalin läheiselle mäelle perustettu Gradecin linnoitettu kaupunki. Gradec liittyi Zagrebiin vasta 1851.

Edullinen majapaikka oli hommattu muutaman kilometrin päästä keskustasta, mutta läheltä keskusaukiolle vievää ratikkalinjaa. Suurin osa kaupungin ratikoista näytti olevan uusia ja hienoja. Hinta oli edullinen sikäli kun siitä mitään muistan. Keskusaukion laidalla on turisti-info, josta saa kaupungin turistikartan. Kartassa on mm. suositeltuja kävelyreittejä.

Ratikka saapuu keskusaukion laidalle.

Iloinen.

 Puutarhamainen terassi hienosti maalatussa talossa.

Keskusaukiolta korttelin verran pohjoiseen löytyy toinen aukio, jonka laidalla kohoaa Kroatian korkein rakennus -  108 metrinen, vuonna 1217 matalampana versiona valmistunut, katedraali. Vuoden 1880 maanjäristyksen jälkeisten korjausten yhteydessä lisättiin nuo 108 metriset tornit ja rakennus sai muutenkin nykyisen muotonsa. Rakennusta peruskorjataan parhaillaan. Vierailuhetkellä etuseinä ja tornit olivat melkein valmiina. Katedraalin ympärillä on 1400-luvulla rakennettuja järeitä muureja suojana.

Katedraali.

Katedraali sisältä.

Katedraalin ympärillä on järeää muuria.

Pulu.

Katedraalilta itäänpäin löytyy terassein reunustettuja kävelykatuja. Siellä seassa on myös paikallisen Medvedgradin panimon terassi. Ilta oli kuitenkin nuori, joten terassi tuli vielä tässä vaiheessa ohitettua ja matka jatkui hämärän sivukadun, kapean portaikon ja linnoitetun portin läpi kulkeneen tien kautta ylemmän kaupungin ytimeen. Linnoitetun portin sisällä oli jonkinlainen alttari ja penkkejä palvontamenoihin. Ne olivat yllättävän ahkerassa käytössä. Itse portti oli raksatelineiden ympäröimä eli rempassa.

Pieni tori.

Ulica Ivana Tkalcica on terdekatu.

Hämärä sivukatu.

Tasonvaihto kohti yläkaupunkia kapean rappuskujan kautta.

Käärmes! Päällä ritari hevosineen, joten lienee kuollut käärmes.

Tornitalo erottuu massasta.

Ylemmän kaupungin keskellä on Pyhän Markuksen kirkko, jonka värikkäässä katossa on Zagrebin ja Kroatian kuningaskunnan vaakunat. Kirkko on alunperin 1200-luvulta, mutta alkuperäisessä muodossa ei tämäkään ole vaan sitä on sittemmin muokattu rajusti 1300-luvulla ja kattotiilien vaakunat lienevät tuoreempaa designia.

Kirkon  edestä lähtevää tietä seuraamalla löytyy Museum of Broken Relationships. Matkaseura kielsi astumasta peremmälle. :D Siellä ois ollu muun muassa kylmää olutta. :P~~ Jonkin matkaa edempänä vastaan tulee kaide ja näkymä yli alemman kaupungin. Viereisessä Lotrščak -vartiotornissa on katolla (maksullinen) näköalapaikka, josta avautuu 360° ulkoilmanäkymä yli kaupungin. Näkymä on mututuntumalla yhtä korkealta kuin keskusaukion laidalla olevalta tornitalolta.

Tornista kapusi alas janoisena ja tihkusadekin kehotti siirtymään takaisin kävelykaduille paikallisen oluen pariin. Niinhän sitä noin 15 minuuttia myöhemmin löysi itsensä Medvedgradin terassilta tuopin kera. Ensimmäisenä nautittu vehnäinen (lager?)olut ei erityisemmin vakuuttanut, mutta olin sitä juodessani huomannut maistelusetin olevan tarjonnassa ja pitihän se testata. Panimon kaikki oluet puutarjottimella normaaleista vesilaseista pieninä annoksina. Hienompia tarjoiluja on nähty... mutta oliko oluet hyviä? No ei varsinaisesti. Yrittivät kisata lagereillaan suuria vastaan ja mielestäni hävisivät, vaikka olivatkin paikallisesti ilmeisen suosittuja. Hinta oli sentään edullinen.

Pyhän Markuksen kirkko kohoaa vintagemersun takan.

Museum of broken relationships.

Puhelin näköalalla.

Kula Lotrščak -vartiotornin huipulle kapuamassa. Huipulla 360° näköala ulkoilmassa.

Yläkaupunkiin pääsee funikulaarilla, mutta ei oo paha kävely.

Kommunistikuutioita voimalaitoksen vieressä. Halvat neliöt?

Keskusaukio vartiotornista nähtynä.

Koulua ohittamassa.

Musiikkia Medvedgradin terassille.

Medvedgradin oluita: Joku "perus" ja vieressä kirsikkaolut. Mielestäni heikkoja esityksiä.

Seuraavaksi road tripin viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä, matkan alussa ohitettu Ljubljana...