keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Goslar & Rammelsberg

Niedersachsenin kierrokseni toinen pysäkki: vanha kaivostoiminnalla rikastunut Goslar. Nykyään rikkauden lähde ja sen mahdollistamat rakennukset ovat UNESCOn maailmanperintökohteita. Nätti on paikkakunta ja vaikka olen useasti vieraillut niin tällä kertaa menin ensimmäistä kertaa myös itse kaivoksen syvyyksiin. Kaivoksella on saatavilla muutamia erilaisia opastettuja kierroksia syvälle tunneleihin. Olin liikenteessä sen verran myöhään, että jouduin osallistumaan saksankieliseen kierrokseen, joka oli hieman odottamaani yksinkertaisempi ja esitteli louhintamenetelmiä. Ahtaan paikan kammosta ei kannata kärsiä sillä tunneliin ajetaan samanlaisella junalla kuin ymmärtääkseni työmiehet aikanaan. Hämärästä keltaisesta vaunusta ei näe ulos ja siellä ei voi 183 senttinen tutkimusmatkailija istua selkä suorana.

Goslar on "tunnettu" myös oluttyyli Gosen alkulähteenä, vaikkakin sitä on nykyään nettilähteiden mukaan paremmin saatavilla Leipzigin alueella. Erikoisin gosen ominaisuus on sen suolaisuus. Tällä lienee jotain tekemistä kaivoskaupungin muinaisen vedenlaadun kanssa vaikkakin Harzin vuoristosta tulee nykyään erinomaista vettä alueen tarpeisiin. Hämärien mutujen mukaan Braunschweigin vesi tulisi kyseistä vuoristosta ja sitä puolitoista vuotta juoneena en löytänyt moitteen sijaa. Joka tapauksessa paikallinen gose oli hyvää. Suolaisuus oli taustalla, mutta ei ilmiselvästi. Edellinen Suomessa maistamani gose oli aivan liian suolainen... kenties koska tyylioppaat nostavat suolaisuutta pinnalle.

Alla on kuvasaldoa kaupungissa pyörimisestä. Kuumana bonusvinkkinä Goslarin joulumarkkinat ovat todella hienot, kuten myös Braunschweigin. Hannoverin markkinoille ei kannata erikseen vaivautua.

Paikallisjuna Goslariin Hannoverin päärautatieasemalla.

Tyypillinen näky Niedersachsenin pelloilla.

Terassi täynnä eläkeläisiä kuuntelemassa perinteistä musiikkia.

Musiikkia torille.

Marktkirche.

Brunnenadler ylväänä keskellä toria.

Vanhan kaupungin laitamilla.

1000-lukuisen valtaistuimen, keisarituolin (Kaiserstuhl), kopio.

Jossain vanhan kaupungin kujilla.

Tilastoja Harzin vuoristoon vievän tien varrella.

Metsäpolkua pitkin etenemässä kaivoksen suuntaan.

Rammelsbergin kaivos.

Kalustoa esillä.

Kaivoksen syvyyksissä.

Takaisin vanhaan kaupunkiin.

Kaivosmies?

Jalan kulkeminen on ekologista.

Kukkia sillalla.

Maistelusetti. Parasta juomaani gosea! Suolaisuus oli läsnä, muttei ilmiselvästi.

Äänestin vahingossa pilssiä vaikka gose oli suosikkini. Hädän hetkellä ei luettu ohjeita. :D

Tältä reissulta vielä vuorossa Braunschweigin kierros...