sunnuntai 1. toukokuuta 2016

"Vappumarssilla"


Viikate & Kristiina Vaara coveroimassa Mana Manan Maria Magdalenaa. Yksi keikan parhaista vedoista!

Wappu lähti liikkeelle jo perjantaina 29. päivä Otaniemen 300 hengen telttasaunasta, jossa hyvän meiningin lisäksi OK löylyt ylälauteilla, discopallo, piano ja ulkosalla jalat punaisiksi keittänyt palju. Muita highlightejä oli jo perinteeksi muodostunut omatekoinen WappuIPA (reittausblogin arvioon tästä), kaverin WappuVantterat sekä Viikatteen keikka Virgin Oilin savuisella lavalla. Myös keikan lämppärinä ollut Lasten hautausmaa jäi positiivisesti mieleen. Tässä bloggauksessa käsitellään Wapun sijasta enemmänkin Vappua. Tuolla W kun mielestäni eroa ja sopi paremmin siihen mitä tein kaksi ekaa etkopäivää.

Varsinaisena vappupäivänä heräsin väsyneenä, mutta fiksusti nauttineena ilman krapulaa, joten päätin lähteä keskustaan. Päivän punaiset perinteet huomioin laittamalla A7ii:n nokalle kyrillisin kirjaimin varustellun neuvostoliittolaisen Helios 44K-4 objektiivin. Kyseinen 58 millinen on yksi kaappini vähiten käytetyistä (huonoimmista) optiikoista ja heiluu hieman adapterin päällä, mutta täähän on oikea paikka leikkiä. Kuvan missaaminen ei ole traagista. Muuten punaiset perinteet huomioitiin valkoisella hupparilla. :)

Ehdin perille noin puoli yhdeksi eli ihan sopivasti vappumarsseihin ynnä muihin perinteikkäisiin menoihin nähden. Alla on "marssin" kuvasaldoa. Kuvia on cropattu ja käsitelty, kuten tässä (kuva)blogissa tapana on, joten ihan puhdasta Helioksen esittelyä näistä ei saa.

Kapitalistisia palloja työnväen vapputapahtumassa Kansalaistorilla.

Anarkistien kulkue.

Viinipullon viimeiset hetket kolmen sepän käsissä.

Poliisit seuraamassa anarkistien kulkuetta.

Suorastaan raamatullisiin mittasuhteisiin venynyt satojen metrien pituinen Jeesusmarssi.

 Hare Krishnojen päivystys tai paikallaan pysyvä marssi Espalla.

Vappupallokissa Espalla.

Vappupalloja Kauppatorilla.

SUP.

Kaisaniemenpuiston kuoharipullosaldoa.

Opiskelijoita Kaisaniemenpuistossa.

 Kaisaniemessä kukkii.

Hopping Brewstersin rautatientorin merikonttibaarin kattoterassilla oli viihtyisää!

Normaali ohjelmisto jatkunee piakkoin... Goslarin ja Braunschweigin kuvat on valmiina jatkamaan edellisen postauksen Hannoverista alkanutta sarjaa.