Rauma - 1 - Kylmäpihlaja

Jatkumoa 2016 kesän juttujen purkamiselle.

Jälleen Raumalla. Ajankohdan valitsin sen mukaan, että siellä vaihteeksi tapahtuukin jotain. Eli pitsiviikko ja siitä tarkemmin perjantai eli mustan pitsin yö. Saavuin paikalle jo edellisenä iltana, joten tämä tarina lähtee liikkeelle heti aamusta. Yöhön on runsaasti aikaa ja pilviverhon pitäisi päivän aikana väistyä. Päätin siis lähteä saaristoon, Kylmäpihlajaan.

Sitä ennen piti kuitenkin luovia kuivalla maalla vesitornin kupeesta neljä kilometriä Poroholmaan. Auton olisin saanut alle, mutta jalat siellä jo on, joten käytetään niitä ja mennään maisemareittiä Vanhan Rauman läpi. Sikäli kun Kuninkaankatu - Valtakatu - Syväraumankatu - Urheilukatu nyt hirveä kiertotiekään on. Ainoastaan ihan alussa olisi pikkasen voinut oikaista.

Vanhasta Raumasta olen todennäköisesti jaaritellut jossakin aiemmassa legendassa. Niitä löytää helpoiten klikkaamalla rauma tägiä oikealla sivulla tai tekstin lopussa tai sitten ihan vaan tätä.

 Suomen kapein katu.

 Kaivo Vanhan Rauman reunamilla.

Vaatekauppa ja sen erinomane kyltti.

 Museoveturi ja liikenneympyrässä oleva radan päätepiste. Hieno yhdistelmä.

Lippakioski Syväraumankadulla.

Corvette Poroholmassa.

Taustalla olevan purjelaivan/ravintolan bongasin Helsingistä talvikaudella.

Kylmäpihlajan majakkasaari on avomeren äärellä Rauman saariston uloimpana isohkona saarena. Saari on osa selkämeren kansallispuistoa. 31 metriä korkea majakka ja sen yhteydessä oleva luotsiasema rakennettiin vuonna 1952. Nykyisin rakennuksessa toimii ravintola ja hotelli. Ravintolan kalakeitto (vai kalaruuat yleensä?) on kuulemani mukaan erinomaista, mutta itse en kalaisiin ruokiin koske, joten en voi varmistaa. 10 km päässä mantereelta sijaitsevalle saarelle pääsee joko omalla veneellä tai Rauman saaristokuljetuksen kyydissä Poroholmasta.

Isän commandokumivene 5 heppaisella perämoottorilla lienee myyty kauan sitten, joten ostin Poroholmasta edestakaisen lipun saaristokuljetuksen kyytiin. Hintaa on reilusti enemmän kuin pääkaupunkiseudun saaristohyppelyissä, mutta toisaalta asiakkaita on vähemmän. Lippu on tietylle vuorolle sekä meno, että paluusuuntaan. Paatti pysähtyy myös Kuuskajaskarissa, mikäli sinne on menijöitä tai sieltä tulijoita. Eivät siis ajele turhaan. Luonto kiittää. Reissu oli joka tapauksessa hintansa arvoinen ja oikein mukava.

Itse saari on melko pieni ja nopeasti nähty. Majakan näköalatasanteelle pääsee ilmaiseksi. Ravintolan lisäksi saarella on palvelujen puolesta kahvila, josta tuli ostettua saaren nimikko-olutta. Vakka-Suomen Panimon panemaa pilssiä. Kyseinen panimo on varma valinta saksalaishenkisten oluiden suhteen. Pils maistui aurinkoisella terassilla eeppiseltä ja myös lukuisat ampiaiset olivat uteliaina paikalla. Niin lukuisina, että vaihdoin kertaalleen paikkaa. Yksikään ei kuitenkaan onnistunut mulauttamaan itseään tuoppiin ja sain aina välillä ottaa hörpyn.

Paatti Poroholmasta saaristoon.

Kiikartorni.

 Kylmäpihlaja siintää horisontissa.

Kylmäpihlajan venesatama.

Panoraamanäkymä majakasta venesataman suuntaan.

Rauman satama näkyy vasemmassa yläkulmassa.

Suoni.

 Kivet pinossa.

 Minisauna ja palju.

Osa saaresta on suljettua pesimäaluetta. Tiiraa ei parane suututtaa.

 Grillauspaikka pusikossa.

VASP osaa tehdä saksalaistyyliset oluet. Tätä sai saaren kahvilasta.

Oluen jälkeen olikin vähitellen paluuvuoron aika. Paatti oli ajallaan laiturissa ja pääsin leppoisasti takaisin mantereelle.

Otanlahden eksotiikkaan on hyvä jäädä odottamaan tarinan jälkimmäistä osaa.

Seuraavassa osassa takaisin Vanhaan Raumaan viettämään mustan pitsin yötä.