keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Pietari - Osa 2 - Peterhof

Pietarin legenda jatkuu Peterhof expressin kantosiipialuksen kyydistä. Kyseinen firma ajaa keskustasta Peterhofin palatsille monta kertaa tunnissa ja sillä on lisäksi muutama kilpailija tekemässä samaa. Kaikilla on käytössä samanlaiset kantosiipialukset, joilla matkan taittaa noin puolessa tunnissa. Kapasiteettia siis on... eli paikanpäälle saadaan tungos aikaan jo laskematta maareittejä, mutta toisaalta lippua ei tarvinnut edes keskellä kesää ostaa kuin vajaan tunnin etukäteen. Edestakainen matka näyttäisi tämän päivän hinnaston mukaan olevan 1800 ruplaa eli noin 27 euroa.

Kantosiipialuksen sisällä on mukavat penkit.

Moottoritiesilta ja kaukaisuuteen rakenteilla oleva pilvenpiirtäjä.

Vastaantuleva kantosiipialus.

Peterhof oli alkujaan Pietari Suuren eli Peter the Greatin kesäpalatsi. Ensimmäinen maininta on vuodelta 1705 ja myöhemmin vallassa olevat keisarit tuunasivat paikkaa vielä 1800 luvulla. Toisessa maailmansodassa saksalaiset tuhosivat palatsia, mutta se jälleenrakennettiin nopeasti sodan jälkeen ja toimii nykyään museona.

Kantosiipialus jättää matkustajat rannalla olevaan satamaan. Sieltä pitää ostaa lippu itse alueelle. Lipunmyynti on ahtaassa välikössä ja jonotus eri luukuille muistuttaa häröpallomuodostelmaa, jonka läpi pitää aikaisemmilta luukuilta päästä ahtautumaan portille. Lippuun sisältyy alempi puutarha, jolla on laajuutta neliökilometrin verran (on iso). Alueen sisältä pitää sitten ostaa lisää lippuja jos haluaa käydä jossain sisällä. Yhden luukun periaatetta ei ole vaan esim. palatsiin myydään lippu vain yhdestä paikkaa ja pienempiin palatseihin erikseen toisaalta. Äiti Venäjällä tykätään edelleen jonottaa luukulta toiselle... Hinnastoissa on jonkin verran englanniksi, mutta ei niistä hevillä selkoa ottanut.

Kesäpäivä oli kauniin aurinkoinen eli väkeä oli julmetusti ja palatsin lipunmyyntiin siten aivan valtavat jonot. Lipunmyynti pitää jostain syystä myös tuntien tauon iltapäivällä. Jonottaminen ei innostanut, joten seuraavaksi on kuvien muodossa pitkä kierros alemmassa puutarhassa. Puutarhan ruokatarjonta oli lähinnä pikaruokakärryjä ja jätskiä.

 Pieni putous kanaalilla.

Grand cascaden edustan ruuhkaa.

Greenhouse fountain.

Massiiviset roomalaiset suihkulähteet.

Sun fountain.

Orangery.

Kanaali Grand Cascaden päältä nähtynä.

 Huoltovene lammikon reunassa.

 Vesilinnunpoikanen hyppää kohti hyttystä.

Sorsa ottaa rennosti lammikon reunalla.

 Marly palatsi altaiden keskellä.

Menager suihkulähteet pitkässä putkessa.

Portaat kuusien keskellä.

Palatsin lipunmyynnin jono noin 10 minuuttia ennen kassojen iltapäivätauon päättymistä.

Siveellistä.

Hieno joskin hintavahko paikka. Käynti ei kaduta, mutta en tulisi uudelleen keskellä kuuminta kesää jos hienoksi väitettyyn palatsiin himoitsee sisälle.

Seuraavaksi takaisin keskustaan etsimään terassia...

Ei kommentteja: