Santa Monica & Venice Beach

Eeppinen road trip vol. 2 päättyi Los Angelesin kupeeseen Santa Monicaan, jokseenkin haikeissa tunnelmissa. Kolme viikkoa seikkailua takana ja vielä olisi helposti voinut jatkaa toiset. Kotiin ei tällä kertaa todellakaan ollut kiva palata. Majoitus oli varattu pari päivää aiemmin Santa Monica Motellista. Oli perkuleen kallis, mutta tuolla varausajalla Santa Monican / Venicen paikat oli syys-lokakuun vaihteen viikonloppuna kiven alla. Motelli oli reissun kallein ja myös huonoin. Ilmastointia ei ollut, mutta lämpötila ulkona oli onneksi vain noin 20 °C, joten ilmankin pärjäsi. Parkkipaikan mitoitus taisi olla alkuperäinen vuodelta käpy. Nissan Rogue ei ole paikallisella mittapuulla edes leveä auto, mutta oli tasan ruudun levyinen.

Se valittamisesta. Sijainti sentään oli kohtalainen: 15-20 minuuttia kävellen rannalle tai Santa Monican keskustaan. Keskustasta löytyy ruokaa & shoppailtavaa ja rannan takiahan tuonne kait matkustetaan. Alla oleva kuvasarja ei mielestäni kaipaa suuria selittelyjä. Rannan kautta keskustaan ja ostosten motellille roudaamisen jälkeen takaisin rannalle kävelemään Venice Beachille ja takaisin. Pidin enemmän Venice Beachista, koska siinä on tuotu palveluja rantaraitin varrelle. Santa Monicassa on vain pari rantakahvilaa jos kuuluisaa laituria eli Pieriä ei lasketa. Oranssi sopi teemaan ja utuiseen taivaaseen. Sillä siis eteenpäin.

Santa Monica Motel - Reissun kallein ja myös huonoin majoitus.

Vacationland peileineen on yhtä leveä kuin motellin parkkiruutu. 

Tuuletusikkunat hoitavat motellin "ilmastoinnin". En suosittele.

Alkuperäinen Muscle Beach sijaitsi Santa Monicassa.

Kukkiva Broadway Santa Monican keskustassa.

Lienee Trumpin kannattaja.

3rd on kävelykatu Santa Monican keskustassa. Kivat pensas dinosaurukset. :)

Victoria's Secretin edustalla odottamassa...

...ja edelleen Victoria's Secretin edustalla odottamassa. Pitkä odotus, mutta nätti katu.

 Avomustang puun alla.

 Red's swedish pizza & burger house jäi testaamatta.

Trip on motellin lähellä. Hienon näköinen.

Ocean Front Walk kulkee rannan reunaa pitkän matkan.

Leijamies.

 Venice Beach lähestyy.

 Venice Beach Barista sai parit maltaiset ja hyvän burgerin. Näkymä yläkerrasta.

Ocean Front Walk on Venicen puolella täynnä palveluja.

 Cooli magneetti.

Rantabaana on Venicessä erotettu Ocean Front Walkista.

Vain Hasselhoff puuttuu, mutta voihan sen tuonne kuvitella.

Myyntikojuja Venicen Ocean Front Walkilla.

Venice Skate Parkin auringonlasku.

Muscle beach sulkeutuu auringonlaskussa. Pikkasen siis myöhässä, mutta rannalla sai vedettyä auringonlaskussa leukoja parin oluen  ja burgerin voimin. :)

Pacific wheel Santa Monican pierillä.

Sellainen road trip tällä kertaa. Tahtoo takaisin!

Joshua Tree National Park

Joshua tree (Yucca brevifolia) eli suomeksi joosuanjukka.

Eeppisen USA road tripin (vol 2) toiseksi viimeisenä pysähdyksenä toimi Etelä-Kaliforniassa sijaitseva Joshua Treen kansallispuisto. Joshua tree on suomeksi joosuanjukka (Yucca brevifolia). Tieteellisestä nimestä voi päätellä kasvin kuuluvan yucca eli jukkakasveihin. Lehdet ovat kieltämättä samanlaiset kuin pienemmissä jukissa. Joosuanjukan levinneisyys on kattaa lähinnä Mojaven aavikon, joskin sitä voi löytää koristekasvina muistakin kuivahkoista ympäristöistä.

Twentynine Palmsissa sijaitseva Oasis Visitor Center on nurkan takana.

Joshua tree nostettiin kansallismonumentista kansallispuistoksi vuonna 1994 samalla kun Kalifornian aavikoiden suojelusta tuli voimaan uusi laki. Kansallispuisto koostuu kahdesta aavikosta: Mojavesta ja matalampana sijaitsevasta kuumemmasta Coloradosta. Joosuanjukkaa esiintyy kansallispuistossa runsaasti Mojaven aavikon puolella. Coloradon aavikon puolella on liian kuuma. Suurin osa Coloradon aavikon puoliskosta on määritetty erämaaksi, jota koskevat eri määräykset kuin muuta osaa kansallispuistosta.

Nimikkopuiden lisäksi Joshua treestä löytyy mielenkiintoista kivikkoa. Nimettyjä kiipeilyreittejä on runsaasti isommilla järkäleillä ja kallioilla, mutta tälläisen amatöörinkin oli hauskaa pomppia matalammassa kivikossa. Niukasti varusteltuja campingalueita kansallispuistossa on yhteensä yhdeksän. Osaan tarvitaan varaus, osaan riittää maksu vierailukeskuksessa(?) ja ensimmäisten joukossa paikalle ehtiminen. Niukasti varusteltu tarkoittaa tässä tapauksessa merkattuja paikkoja ja kuivakäymälää. Vettä tai palveluita ei kansallispuiston rajojen sisällä ole ollenkaan. Kartan mukaan Hidden valleyn läheltä löytyy hätäpuhelin. Kännykkäverkon kuuluvuus on huono. Alla näkyvä White tankin camping olisi hieno yöpymiskohde. Kivikon reunalla, valosaastetta on vähän ja pilviäkin harvemmin. Tähtitaivasta saattaisi riittää. :)

White Tank camping on osittain kivikossa. Kivikossa oli hauskaa liikkua.

Reissun hengen mukaisesti kansallispuistovierailuun oli varattuna noin puoli päivää. Loput kuluisi Santa Monicaan ajaessa. Desert Outletsin kautta, mutta sitä ei vielä tuossa vaiheessa kansallispuistovierailua tiennyt. Kuhan näki tien varresta ja kääntyi liittymästä.

Oasiksen vierailukeskuksesta hankittujen kuumien vinkkien lista täsmäsi varsin hyvin edellisen illan googletuksien kanssa. Cholla cactus garden nostettiin molemmissa ykköspaikaksi. Joosuanjukkien näkemiseen ei varsinaisesti paikkaa tarvita. Kunhan on Mojaven puolella puistoa eli länsiosassa. Cholla cactus garden sijaitsee aavikoiden muutosvyöhykkeellä, jossa kasvillisuus on vierailukeskuksen näyttelyn mukaan monipuolisimmillaan. 

Maallikon silmin muutosvyöhykkeellä on kuivaa puskaa ja pieniä kaktuksia. Cholla-alueella vallitsee teddybear cholla kaktus. Chollapuutarhan kyltin mukaan kaktus tarttuu helposti nahkaan kiinni ja on kivulias. Koskettamista suositeltiin välttämään. Chollaan kaatumisesta esimerkkiä löytyy täältä: youtubelinkki. Videossa pyydettyä tarantula hawkia löytyy puistosta, kuten myös tarantuloja, mutta janoiset mehiläiset ovat paljon vaarallisempia. Hikikin maistuu niille kuivalla kaudella.

Mojaven aavikko muuttumassa matalammalla sijaitsevaksi Coloradon aavikoksi

Janoiset mehiläiset saattavat tulla minkä tahansa veden perään. Myös hien. @ Cholla Cactus Garden.

Teddybear cholla cactus (Cylindropuntia bigelovii) @ Cholla Cactus Garden.

Chollaa on aavikoiden transitiovyöhykkeellä runsaanlaisesti.

Coloradon aavikon puolelle ei valitettavasti tällä reissulla ehtinyt. Cholla cactus gardenilla piti kääntyä takaisinpäin. Seuraava pysähdys oli jossain Jumbo rocksin lähellä. Sieltä löytyi hieman kiivettävää isoa kiveä. Päältä aukesi näkymää kivikkoiseen maastoon. Hieman edempänä puiston pääosia kiertävää Park Boulevard tietä oli lähtöpaikka Ryan vuorelle nousevasta trailista. Sitä olisi tehnyt mieli kavuta, mutta ei ehtinyt. Ryanin huippu on 1664 metrin korkeudessa. Ympäröivän maaston korkeutta en tiedä, mutta Oasiksen vierailukeskus on 598 metrin korkeudessa. Olettaisin, että huipulta on huikeat näkymät.

Huipun sijasta matka jatkui Keys viewiin, joka on kansallispuiston reunalla korkeuksissa oleva näköalapaikka. 1581 metrin korkeudella olevalle näköalapaikalle pääsee ajamaan autolla ja paikalta näkee Coachellalaaksoon, jota pitkin kulkee San Andreaksen siirros. Itse siirros ei suuremmin pinnalle näy, mutta Pohjois-Amerikan ja Tyynenmeren -mannerlaattat liukuvat keskenään siinä enemmän tai vähemmän maanjäristysherkkinä. Osa laaksosta sijaitsee merenpinnan alapuolella.

Heikompi kerros välissä.

Yucca ja kivikkoa.

Joshuapuu ja kivikkoa.

Tie kohti näköalapaikkaa.

Coachella Valley ja siinä kulkeva San Andreaksen siirros Keys Viewiltä (1581 m) nähtynä.

Great Basin Fence Lizard (Sceloporus occidentalis longipes), jonka häntä kasvaa takaisin.

Park Boulevard halkoo joshuapuumetsää.

Viimeiseksi kohteeksi valikoitui Hidden Valleyn mailin (1,6 km) pituinen laakson kiertävä polku. Hidden Valley on kallioiden ympäröivä pieni laakso, jonne infotaulun mukaan karjavarkaat aikoinaan piilottivat saaliinsa laiduntamaan. Laakson sisäänkäynti oli kapea ja hyvin piilossa. Mikäli oikein muistan toisesta kyltistä, juuri ennen alueen rauhoittamista joku kävi dynamiitilla hieman laajentamassa sisäänkäyntiä. Olikohan syynä karjanjemmaamisen hankaloittaminen. Hidden Valleyn maili oli hyvin käytettyä aikaa. Alun kivillä pomppiminen oli kivempaa, mutta kiva maili. Ei mulla muuta.

Hidden Valley trail kiertää piilotetun (kallion ympäröivän) laakson.

Kuoriutuu.

Dollarjoint pricklypear (Opuntia chlorotica).

Hidden Valley trailin kivisempää loppupäätä.

Beavertail pricklypear (Opuntia basilaris var. basilaris) eli vapaasti käännettynä majavanhäntäkaktus.

Joshuapuumetsän rauhoittavaan näkyyn on hyvä päättää tältä erää.

Seuraavaksi road trip legendan viimeinen osa: Santa Monica & Venice Beach. Reissun viimeisiä pätkiä muistellessa on tavallaan samankaltainen haikea fiilis kuin matkan lopussa. Ei haluaisi lopettaan, mutta toisaalta näiden puolittain omaan käyttöön olevien matkalegendojen tekeminen on useita tunteja vievää per osa. Luova tauko vapauttaa aikaa. Joskin tämän julkaisun aikaan olen juuri palannut synttärilomalta Lontoosta, joten mene ja tiedä olisiko kerrottavaa. Tämä siis kirjoitettu ennen tuota reissua.

Death Valley - Kuolemanlaakso

Death Valley eli suomeksi Kuolemanlaakso on paperilla mielenkiintoinen. Maailman korkein "luotettavasti mitattu" ilmanlämpötila  mitattiin vuonna 1913 Furnace Creekissä. Tuolloin lämpöä oli  56,7 °C. Luotettava mittaus oli lainausmerkeissä sillä asiantuntijat kiistelevät esim. Libyassa vuonna 1922 tehdystä 58°C mittauksesta. Vuonna 1972 Furnace Creekissä mitattiin maanpinnan lämpötilaksi 93,9 °C.

Furnace Creek on merenpinnan alapuolella, mutta vielä hieman alempana on läheinen -85,5 metrin korkeudessa sijaitseva Badwater basin. Se on Yhdysvaltojen matalin kohta. Laakso on myös Yhdysvaltojen kuivin sillä vuotuinen sademäärä jää keskimäärin alle 50 mm lukemaan. Vertailun vuoksi Helsingin vuotuinen sademäärä on wikin mukaan keskimäärin 655 mm. Kuolemanlaakson kuivuus johtuu sen molemmin puolin kohoavista vuoristoista, jotka torppaavat kosteuden pääsyn tuohon pitkulaiseen ja matalaan laaksoon. Badwaterin vieressä kohoaa kansallispuiston korkeimpana kohtana 3366 metrin korkuinen Telescope peak.

Tällä road tripillä Kuolemanlaaksoon ajettiin Las Vegasista ja ajankohta oli syyskuun lopulla. Matkaseura halusi välttämättä nähdä reissulla myös aavekaupungin, joten piti kiertää suoremman reitin sijasta Beattyn pikkukaupungin kautta Rhyoliteen. Beattyn keskustassa oli muutama nätti rakennus (kuvaa alla), mutta Rhyoliten aavekaupunkia en voi suositella. Siellä on enää hyvin vähän mitään pystyssä. Yksi kuva rautatieasemasta löytyy kappaleen alun linkistä.

Beattyn pikkukaupunki lähellä Rhyoliten aavekaupunkia ja kansallispuistoa.

Daylight Pass roadia pitkin kansallispuistoon.

Death Valleyssä ei ole portteja kuten USAn kansallispuistoissa yleensä. Syyksi veikkaisin portinvartijoiden työturvallisuutta. Kopissa kun saattaisi tulla melkoisen lämmin. Vierailijan pitäisi ensitöikseen ajaa Furnace Creekin vierailukeskukselle ja hankkia sieltä kulkuoikeudet joko rahalla tai road tripeille erittäin suositeltavalla interagency cardilla. Tällä reissulla vedettiin kaikki vierailut melkoisen suoriksi, joten Furnace Creekiin ajettiin Mesquite Flatsin ja Harmony Borax Worksin kautta. Toisin sanoen hoidettiin Furnace Creekiä ennen olleet kiinnostavalta tuntuneet kohteet pois alta. Taskussa oli interagency kausikortti, joten pääsymaksut oli periaatteessa hoidettu jo Muir Woodsissa, josta tuo kortti tuli ostettua.

Death Valley soveltuu erinomaisesti lämpimän kelin autotesteihin.

Mesquiten tasangon hiekat näkyvät pitkän alamäen päässä.

Mesquiten tasangon hiekkadyynit.

Mesquiten dyyneiltä olisi saanut hienompaakin kuvaa jos lämpötila ja aika olisi suonut. Osa horisontin dyyneistä näyttää isohkoilta. Nyt piti tyytyä lyhyeen kävelyyn hiekassa. Tässä on yksi kohde, jossa haluaisi käydä vielä uudestaan paremmalla ajalla ja talvikaudella.

Death valleyn suolatasangoilta on kerätty booraksia tai "valkoista kultaa" teollisessa mittakaavassa 1880-luvulla. Mineraalia kertyy erityisesti kausittaisesti kuivuvien järvien pohjille ja Death valleyssä on tälläisiä kohtia. Booraksilla on tai ainakin oli runsaasti käyttökohteita. 20 muulin tiimin brändillä myytiin ainakin saippuaa. Booraksin kerääminen tasangoilta lieni kuumaa puuhaa. Harmonyn tehdas tuotti parhaina vuosinaan 40 hengen voimin 3 tonnia booraksia päivässä ja 20 muulin tiimi kuljetti sitä laaksosta lähimmälle rautatielle.

Harmony Borax Worksin (1883-1888) rauniot.

20 muulin tiimin vaunuja.

Kansallispuiston alueella on kaksi kylää: Stovepipe Wells lähellä Mesquite Flatsin hiekkadyynejä ja Furnace Creek lähellä Harmony Borax worksia. Molemmissa on palveluja, kuten ruokaa. Furnace Creekissä sijaitsee kansallispuiston vierailukeskus, josta ajolupa täytyy käydä hakemassa. Interagency cardin kohdalla sieltä saa muovitaskun jossa kortin voi laittaa autoon näkösälle. Siellä on luonnollisesti myös näyttely kansallispuistosta.

Kuolemanlaakso ei ole läheskään yhtä kuollut kuin nimen antaneet uudisraivaajat luulivat. Timbisha Shoshonet olivat asuttaneet laaksoa siten, että kesät vietettiin vuorilla ja talvet laaksossa. Vettäkin on kunhan vain tietää mistä etsiä. Furnace Creekissä, keskellä aavikkoa, on vettä, palmuja ja 18 reiän par 70 golfkenttä. Maailman matalimmalla sijaitseva golfkenttä. :)

Vierailukeskuksen ja reissun huonoimman ruokailun jälkeen takaisin tulikuumaan autoon, viilennykset päälle ja kohti Badwateria...

Kävi 104 °F (40°C) lukemassa. 102 °F = 38,9 °C. Ilmoja piteli syyskuun lopussakin.

Date grove diner on yksi harvoista ruokapaikoista alueella...

... ja sen ruuasta ei jäänyt paljoa positiivista sanottavaa. Hintaa oli.

Kyllä, keskellä Death Valleytä on golfkenttä ja palmuja.

Badwater basin on 85,5 metriä merenpinnan alapuolella. Etualan lähde on suolainen eli "bad".

40°C ja aurinkoa pilvettömältä taivaalta.

Badwaterille saavuttua tuli oitis selväksi mikä on kansallispuiston vetonaula. Matalin kohta. Väkeä piisasi, poppi soi ja jotkut ottivat autonsa katolla aurinkoa. Täytyy myöntää, että huonosti alkuvalmisteluja tehneenä tuo matalin kohta oli must see -listan kärjessä tai oikeastaan ainoana kohtana koko listalla. Listalla se on edelleen, mutta lista on nyt paljon pidempi. 

Badwateria tuli käveltyä jonkin matkaa siinä toivossa, että löytyisi tallaamatonta suolakuviota. Sellaista ei löytynyt ja lämminkin tuli, joten takaisin autoon ja kohti Zabriskie pointtia, josta näkyy värikkäitä poimuja sekä niiden takana avautuvaa suolatasankoa, jolla oli juuri tullut käytyä. Zabriskie oli tällä vierailulla hienoin yksittäinen kohta.

Badwater roadilla.

Zabriskie pointilta näkyy Badwaterin suolatasangolle.

Mies kuvaamassa Zabriskie pointin poimuja.

Zabriskie pointin jälkeen oli jo ihan pakko lähteä ajamaan kohti seuraavaa kansallispuistoa - Joshua Treetä. Sen lähelle piti ehtiä ennen kuin motellin respa meni kiinni. Olisin mieluummin seurannut auringonlaskua 1669 metrin korkeudesta Dante's viewiltä kuin venyttänyt nopeusrajoituksen käsitettä Kalifornian takamaastoissa, mutta näin tällä reissulla. Death Valley talvella teltan kanssa kiinnostaisi useamman päivän vierailukohteena. Kansallispuisto pääsi niin sanotusti yllättämään monipuolisuudellaan.

Illan viimeiset värit tiellä 127.