Death Valley eli suomeksi Kuolemanlaakso on paperilla mielenkiintoinen. Maailman korkein "luotettavasti mitattu" ilmanlämpötila mitattiin vuonna 1913 Furnace Creekissä. Tuolloin lämpöä oli 56,7 °C. Luotettava mittaus oli lainausmerkeissä sillä asiantuntijat kiistelevät esim. Libyassa vuonna 1922 tehdystä 58°C mittauksesta. Vuonna 1972 Furnace Creekissä mitattiin maanpinnan lämpötilaksi 93,9 °C.
Furnace Creek on merenpinnan alapuolella, mutta vielä hieman alempana on läheinen -85,5 metrin korkeudessa sijaitseva Badwater basin. Se on Yhdysvaltojen matalin kohta. Laakso on myös Yhdysvaltojen kuivin sillä vuotuinen sademäärä jää keskimäärin alle 50 mm lukemaan. Vertailun vuoksi Helsingin vuotuinen sademäärä on wikin mukaan keskimäärin 655 mm. Kuolemanlaakson kuivuus johtuu sen molemmin puolin kohoavista vuoristoista, jotka torppaavat kosteuden pääsyn tuohon pitkulaiseen ja matalaan laaksoon. Badwaterin vieressä kohoaa kansallispuiston korkeimpana kohtana 3366 metrin korkuinen Telescope peak.
Tällä road tripillä Kuolemanlaaksoon ajettiin Las Vegasista ja ajankohta oli syyskuun lopulla. Matkaseura halusi välttämättä nähdä reissulla myös aavekaupungin, joten piti kiertää suoremman reitin sijasta Beattyn pikkukaupungin kautta Rhyoliteen. Beattyn keskustassa oli muutama nätti rakennus (kuvaa alla), mutta Rhyoliten aavekaupunkia en voi suositella. Siellä on enää hyvin vähän mitään pystyssä. Yksi kuva rautatieasemasta löytyy kappaleen alun linkistä.
Beattyn pikkukaupunki lähellä Rhyoliten aavekaupunkia ja kansallispuistoa.
Daylight Pass roadia pitkin kansallispuistoon.
Death Valleyssä ei ole portteja kuten USAn kansallispuistoissa yleensä. Syyksi veikkaisin portinvartijoiden työturvallisuutta. Kopissa kun saattaisi tulla melkoisen lämmin. Vierailijan pitäisi ensitöikseen ajaa Furnace Creekin vierailukeskukselle ja hankkia sieltä kulkuoikeudet joko rahalla tai road tripeille erittäin suositeltavalla interagency cardilla. Tällä reissulla vedettiin kaikki vierailut melkoisen suoriksi, joten Furnace Creekiin ajettiin Mesquite Flatsin ja Harmony Borax Worksin kautta. Toisin sanoen hoidettiin Furnace Creekiä ennen olleet kiinnostavalta tuntuneet kohteet pois alta. Taskussa oli interagency kausikortti, joten pääsymaksut oli periaatteessa hoidettu jo Muir Woodsissa, josta tuo kortti tuli ostettua.
Death Valley soveltuu erinomaisesti lämpimän kelin autotesteihin.
Mesquiten tasangon hiekat näkyvät pitkän alamäen päässä.
Mesquiten tasangon hiekkadyynit.
Mesquiten dyyneiltä olisi saanut hienompaakin kuvaa jos lämpötila ja aika olisi suonut. Osa horisontin dyyneistä näyttää isohkoilta. Nyt piti tyytyä lyhyeen kävelyyn hiekassa. Tässä on yksi kohde, jossa haluaisi käydä vielä uudestaan paremmalla ajalla ja talvikaudella.
Death valleyn suolatasangoilta on kerätty booraksia tai "valkoista kultaa" teollisessa mittakaavassa 1880-luvulla. Mineraalia kertyy erityisesti kausittaisesti kuivuvien järvien pohjille ja Death valleyssä on tälläisiä kohtia. Booraksilla on tai ainakin oli runsaasti käyttökohteita. 20 muulin tiimin brändillä myytiin ainakin saippuaa. Booraksin kerääminen tasangoilta lieni kuumaa puuhaa. Harmonyn tehdas tuotti parhaina vuosinaan 40 hengen voimin 3 tonnia booraksia päivässä ja 20 muulin tiimi kuljetti sitä laaksosta lähimmälle rautatielle.
Harmony Borax Worksin (1883-1888) rauniot.
20 muulin tiimin vaunuja.
Kansallispuiston alueella on kaksi kylää: Stovepipe Wells lähellä Mesquite Flatsin hiekkadyynejä ja Furnace Creek lähellä Harmony Borax worksia. Molemmissa on palveluja, kuten ruokaa. Furnace Creekissä sijaitsee kansallispuiston vierailukeskus, josta ajolupa täytyy käydä hakemassa. Interagency cardin kohdalla sieltä saa muovitaskun jossa kortin voi laittaa autoon näkösälle. Siellä on luonnollisesti myös näyttely kansallispuistosta.
Kuolemanlaakso ei ole läheskään yhtä kuollut kuin nimen antaneet uudisraivaajat luulivat. Timbisha Shoshonet olivat asuttaneet laaksoa siten, että kesät vietettiin vuorilla ja talvet laaksossa. Vettäkin on kunhan vain tietää mistä etsiä. Furnace Creekissä, keskellä aavikkoa, on vettä, palmuja ja 18 reiän par 70 golfkenttä. Maailman matalimmalla sijaitseva golfkenttä. :)
Vierailukeskuksen ja reissun huonoimman ruokailun jälkeen takaisin tulikuumaan autoon, viilennykset päälle ja kohti Badwateria...
Kävi 104 °F (40°C) lukemassa. 102 °F = 38,9 °C. Ilmoja piteli syyskuun lopussakin.
Date grove diner on yksi harvoista ruokapaikoista alueella...
... ja sen ruuasta ei jäänyt paljoa positiivista sanottavaa. Hintaa oli.
Kyllä, keskellä Death Valleytä on golfkenttä ja palmuja.
Badwater basin on 85,5 metriä merenpinnan alapuolella. Etualan lähde on suolainen eli "bad".
40°C ja aurinkoa pilvettömältä taivaalta.
Badwaterille saavuttua tuli oitis selväksi mikä on kansallispuiston vetonaula. Matalin kohta. Väkeä piisasi, poppi soi ja jotkut ottivat autonsa katolla aurinkoa. Täytyy myöntää, että huonosti alkuvalmisteluja tehneenä tuo matalin kohta oli must see -listan kärjessä tai oikeastaan ainoana kohtana koko listalla. Listalla se on edelleen, mutta lista on nyt paljon pidempi.
Badwateria tuli käveltyä jonkin matkaa siinä toivossa, että löytyisi tallaamatonta suolakuviota. Sellaista ei löytynyt ja lämminkin tuli, joten takaisin autoon ja kohti Zabriskie pointtia, josta näkyy värikkäitä poimuja sekä niiden takana avautuvaa suolatasankoa, jolla oli juuri tullut käytyä. Zabriskie oli tällä vierailulla hienoin yksittäinen kohta.
Badwater roadilla.
Zabriskie pointilta näkyy Badwaterin suolatasangolle.
Mies kuvaamassa Zabriskie pointin poimuja.
Zabriskie pointin jälkeen oli jo ihan pakko lähteä ajamaan kohti seuraavaa kansallispuistoa - Joshua Treetä. Sen lähelle piti ehtiä ennen kuin motellin respa meni kiinni. Olisin mieluummin seurannut auringonlaskua 1669 metrin korkeudesta Dante's viewiltä kuin venyttänyt nopeusrajoituksen käsitettä Kalifornian takamaastoissa, mutta näin tällä reissulla. Death Valley talvella teltan kanssa kiinnostaisi useamman päivän vierailukohteena. Kansallispuisto pääsi niin sanotusti yllättämään monipuolisuudellaan.
Illan viimeiset värit tiellä 127.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti