Repoveden kansallispuisto

Repoveden kansallispuisto sijaitsee järvien keskellä Kouvostoliiton pohjoispuolella. 15 neliökilometrin laajuiseen kansallispuistoon liittyy kiinteästi lähes yhtä suuri Aarnikotkan metsän luonnonsuojelualue. Kokonaisuus on Kaakkois-Suomen laajin "metsäluonnon suojelualue." Kansallispuisto ja sen viereinen suojelualue on perustettu vuonna 2003, joten talousmetsäisyyttä on vielä havaittavissa ainakin suojelualueen puolella.

Tämä legenda huhtikuun puolivälistä on ensimmäinen kosketukseni Repoveteen. Sisäänkäyntejä on kolme. Niistä valittiin Lapinsalmi, josta lähtee 5 kilometrin pituinen ketunlenkki, jonka kokemuksiksi mainostetaan riippusiltaa, Katajavuoren näkymiä ja lihasvoimin toimivaa lossia. Koko lenkki ei ollut kierrettävissä, koska ketunlossi ei kulje jäiseen aikaan ja jään ylittäminen jalkaisin olisi todennäköisesti päätynyt avantoon. Toinen Lapinsalmelta kulkeva reitti on kaikki kolme sisäänkäyntiä ja nähtävyydet kiertävä 26 kilometrin pituinen Kaakkurinkierros.

Repoveden portti Lapinsalmella.

Jäinen polku vaati huolellisuutta.

Lapinsalmen tulentekopaikka salmen toisella puolen.

Kahvilla Lapinsalmen rauhallisemmalla puolella.

Näistä kahdesta kierroksesta improvisoitiin paikanpäällä sopiva päiväretki. Matkanteko oli paikoitellen hidasta, koska osa poluista oli märän jään peitossa ja erittäin liukkaita. Lapinsalmen riippusillalle ja tulentekopaikalle oli nättinä päivänä menijöitä. Iltapäivän alkuun päätettiin vetää kahvit rantakalliolla salmen rauhallisemmalla puolen ja edetä vasta sitten sillan yli.

Lapinsalmen riippusillalta otettiin uudeksi maaliksi Kuutinkanava. Tulentekopaikan kautta kulkee Katajavuoren ohittava oikopolku. Sitä käytettiin, koska Katajavuoren näkymien uskottiin olevan hienommat kunhan aurinko ehtii vähän laskea. Polku kuutinkanavalle kulki pääosin varjossa. Pitoa piti paikoitellen hakea luovilla reittivalinnoilla puskan kautta. Selkeesti väärät kengät jalassa...

Hitaasta etenemisestä johtuen nuudelit piti tyytyä vetämään puolimatkassa Katajajärven tulentekopaikalla. Mutta olihan eteneminen kuitenkin mielenkiintoista. Sitten takaisin kohti Katajavuorta. Talvella olisi voinut oikaista Katajajärven halki, mutta näin myöhään keväällä piti liukastella maalla. Onneksi jäinen polku oli sentään päivän mittaan alkanut pehmentyä.

 Juurinen polku.

Jääputous.

Runkoa rinteessä.

 Sulamisvesien uurtama "kanjoni."

Muurahaiset paikkaamassa pesän vaurioita.

Polku läpi mäntymetsän.

 Katajajärven rantaa.

Runkoa ylittämässä.

Luonnon oma minipato.

Aurinko pilkisti Katajavuorella. Näkymä Repovedelle.

Katajavuorelta on hienot näkymät Repovedelle. Pilviä oli alkanut kertyä, mutta aurinko päätti vielä pilkistää hetkeksi esiin ja kuvaaja kiitti. Kallion laella tuli myös vedettyä lisää kahvia koneeseen, jotta pysyy hereillä takaisin Espooseen ajaessa. Varjot alkoivat pidentyä, joten oli vähitelen aika siirtyä kotimatkalle. Reittivalinnan hyvänä puolena mainittakoon, että pääsi ylittämään riippusillan kahdesti. Hieno silta eikä niitä ole liikaa osunut ylitettäväksi.

Kuviot jäässä.

Pitkät portaat Katajavuorelta järven tasolle.

 Lapinsalmen riippusilta iltahämärässä.

Ketunlenkin voisi tulla joku kesä kiertämään kokonaan. 

Mikäli viilataan pilkkua niin koko yllä oleva legenda oli Aarnikotkan metsän luonnonsuojelualueelta ja olen tehnyt klikkiotsikon. Ketunlenkki ei missään vaiheessa mene kansallispuiston puolelle, vaikka sinne kuljetaan Repoveden kansallispuiston portin läpi ja sitä mainostetaan luontoon.fi sivustolla kansallispuiston reittinä.