maanantai 26. joulukuuta 2011

Goslar

Goslar on maailmanperintökohde Harz-vuoriston pohjoisreunalla. Hopeakaivostoiminta teki kaupungista rikkaan ja keisarillinen palatsi toi rispektiä. Goslar on koristeellinen paikkakunta, toisin kuin vuoriston keskellä sijaitseva hyvin pelkistetty Clausthal-Zellerfeld, josta on kuvia edellisessä kirjoituksessa.

Saavuin kaupunkiin Clausthal-Zellerfeldistä. Tavoitteena oli käydä keisarillisella palatsilla (Kaiserpfalz), koska se oli vielä näkemättä vaikka Goslarissa olin aiemmin käynytkin

Taapersin ensin rautatie/bussiasemalta keskustorille (Markt).

 Kellotorni

Pullea paikallinen

Keskusta oli autiomman näköinen kuin edellisellä vierailulla, joka oli joulumarkkinoiden aikaan, jolloin Schuhhof ja Markt sekä välissä olevat tilat olivat täynnä kojuja ja väkeä.

Schuhhof  (panorama)

Markt (panorama)
 
 Marktbrunnen Adler

Kaiserworth

Marktkirchhof

Matka jatkui vähitellen kohti palatsia. Sinne on vain lyhyt matka torilta, mutta päätin mennä kiertotietä.

Turistit ihmettelevät jotain

Jääkärimuistomerkki

Goslarin keisarillinen aika alkoi vuonna 1009. Palatsin perustuskivi asetettiin paikoilleen vuonna 1025 ja palatsirakennusta laajennettiin muutamaan otteeseen seuraavan sadan vuoden aikana, koska keisarit viihtyivät kesäpalatsissaan. Lisäksi alueelle rakennettiin mm. katedraali, kappeli ja muita rakennuksia. Vuoden 1253 jälkeen palatsi ei enää ollut hallitsijoiden käytössä ja se alkoi rappeutua. Nykyään palatsista on jäljellä vain päärakennus (Kaiserhaus) sekä pieni osa katedraalia. Palatsin edessä on kaksi kopiota Braunschweigin leijonasta osoittamassa Braunschweigin muinaista mahtia.

Kaiserpfalz

Viikonloppuista alkuiltaa juhlisti nurmikolle ja patsaille kerääntynyt suurilukuinen joukko epämääräisiä tyyppejä. Kaikkitietävä wikipedia kertoilee, että alueella olisi alkoholi ja kokoontumiskielto, mutta käytäntö lienee toinen.

Palatsilta kiirehdin junaan, kiirettä piti kunnes asemalla huomasin katsoneeni muistiinpanojani hieman väärin. Junan lähtöajaksi olin katsonut bussin lähtöajan Clausthal-Zellerfeldistä. Onneksi en ollut ainoana liikkeellä Goslarissa vaan bongasin aseman terassilta sattumalta tuttuja, joiden kanssa saattoi jatkaa illanviettoa ensin kyseisellä terassilla ja sen jälkeen Braunschweigissa.

Yhteenvetona voisi todeta, että Goslar on pieni, mutta hieno paikka.