sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Kierros Nuuksion kansallispuistossa

Nuuksion kansallispuisto sijaitsee Espoon, Vihdin ja Kirkkonummen rajamaastossa, joka on mäkistä järviylänköä. Komeita näkymiä ja vaihtelevaa kasvistoa. Kotoani sinne on matkaa 26 km, joten polkaisin paikalle. Viimeiset 10 km on jatkuvaa ylä- ja alamäkeä. Useimmat mäet ovat kaiken lisäksi jyrkkiä. Mennessä mieleen jäi etenkin yksi mutkitteleva ja pitkä, suorastaan eeppinen alamäki, jossa nopeus nousi vapaasti rullaamalla sports trackerin mukaan 55 kmh. Kovaa mentiin, joten en kiistä gps:n lukemaa. 50 kmh lukemaa lähenneltiin parissa muussa mäessä ja jokaiseen lähdin todella hiljaisista vauhdeista ylämäkien jälkimainingeissa. Takaisin tullessa se eeppinen mäki olikin sitten oikeastaan täyttä kuolemaa reisilleni, mutta siitäkin selvittiin polkemalla. :)

Perillä Nuuksion Haukkalammella

Haukkalampeen kaatunut

Haukkalammen saareen johtaa infopisteen läheltä silta, jolle paistoi mukavasti aurinko, vilkkaan päivän patikoijat lähtivät varsinaisille reiteille saaren sijaan ja jalkani kaipasivat hieman lepoa pyöräilyn jälkeen. Päätin siis vaihtaa isompaa putkea kameraan, istua sillan saaren puoleisessa päädyssä ja tutkailla sudenkorentojen parittelumenoja. Korentoja oli kymmeniä saaren ympäristössä. Lentävästä sudenkorennosta en kunnon kuvaa saanut, mutta lepäilevästä sentään.

Sudenkorento ottaa lepoa

Tupasvilla Haukkalammen saaressa

 Telkkä poistuu paikalta

Päätin kiertää sinisellä merkityn Haukkalampea kiertävän 4 km pitkän sinisen reitin ja poiketa matkan varrella haukkalammen grillauspaikalle. Lopulta poikkesin myös monessa muussa kohtaa reitiltä, jotta pääsisin kenties paremmille näkymille. Välillä tärppäsi, välillä ei. Hienoimmat näkymät kielekkeiltä ja Mustalammella olivat reitin sivussa merkkaamattomina.

Valtava järkäle

Haukkalammen grillauspaikalla voi myös telttailla ja useita telttoja siellä olikin.

Grillauspaikalla on puuta ja kirves

Haukkalammen grillauspaikan näkymää

Lahopuuta

Seuraavaksi reitti vei Mustalammelle, jonka kohdalla poikkesin ensin punaiselle ja myöhemmin myös keltaiselle reitille hetkellisesti näkymien perässä. Lampi oli kieltämättä hyvin tumma. Lammen punaisen reitin grillauspaikalta oli mielestäni paljon paremmat näkymät kuin Haukkalammen vastaavalta tai sinisen reitin varrella olevalta Mustalammen toiselta grillauspaikalta. Väkeä oli selvästi eniten keltaisen reitin paikalla, johtuen kenties suuresta kiinalaisryhmästä.

Mustalammen rannalla istuskelija

Mustalampi kolmen kuvan panorrrrrramana

 Keltaisella reitillä Mustalammen sillalla

Osaa reiteistä voi ajaa pyörällä. Sinistä ei. Alla olevasta voi vielä sopivalla pyörällä päästä, mutta matkalla on myös rappusia ja jyrkempiä kivikkoja.

Juurakkoinen polku

Kaatuneita puita oli alueella runsaasti.

Näillä juurilla ei ihme, että kaatui

Puolukat kasvaa kannossakin

Kaksi kerralla

Näkymää Haukkalammelle kallion korkeuksista

Varjoni ja jyrkän paikan portaat

 Lankut läpi aluskasvillisuuden
 
Näkymää laakson yli

Hieno paikka! Pitäisi tulla uudelleen kiertämään keltainen 7 km reitti, joka menee useamman lammen kautta.


Lukuisia hyttysiä ja paria paarmaa vahingoitettiin blogimerkintää kuvattaessa.