sunnuntai 25. elokuuta 2013

Tukholma, osa I

Kallis Oslo jäi taakse ja tuttavallinen Tukholma oli edessä. Edellisestä käynnistä oli tosin kulunut jo 10+ vuotta, mutta tuttuja näkymiä löytyi vaikkei niitä etukäteen saanut muutamaa poikkeusta lukuunottamatta mieleen palautettua. Siellä ne silti jossain lymysivät. Lentokentältä pääsee keskustaan monella eri tavalla. Päädyin nopeista junayhteyksistä pitävänä nopeimpaan eli Arlanda Expressiin: 20 minuuttia kentältä keskusrautatieasemalle. Edestakaisella lipulla saa alennusta, mutta halvin tapa tämä ei tosiaan ole.

Arlanda Express

Asianmukaisesti suojattu patsas

Yksi etukäteen muistamistani paikoista oli Sergelin tori. Ilmoja ei pidellyt ja väkeä oli vähänlaisesti liikkeellä. Sadekuurokin sattui kohdalle.

Sergelin tori

 Soittoa torin laidalla

Ruotsin lippuja oli kaikkialla. Syy selvisi kun kuninkaanlinnan vahdinvaihdon aikataululistaa katselin. Victorian syntymäpäivä.  Pakko myöntää, ettei koko vaihto ihan hirveästi kiinnostanut kuten ei Lontoossakaan, mutta kun sopivasti paikalle osuin puolisen tuntia ennen alkua niin mikä ettei. Eihän siinä kiire ollut. Synttärien johdosta vahdinvaihtoa oli terästetty. Tykit lauloivat pitkään ja äänekkäästi vaihdon alkaessa. Itse vaihto oli showta ruotsin- sekä englanninkielisellä selostuksella sekä maakunnasta tulleella vierailevalla marssiorkesterilla, joka veti keikkaa myös linnan sivuaukiolla vaihdon päätyttyä.

Kuninkaanlinna

Vahdinvaihto

Vaihdon jälkeen olikin jo aika taapertaa vanhan kaupungin läpi Södermalmilla hieman syrjässä sijaitsevaan hotelliin, jonka halvimpaan (ikkunattomaan!) huoneeseen voisi keventää kantamusta ennen Södermalmiin tutustumista.

Stortorget

Oranssi lamppu

Vanhan kaupungin "pääkatu"

Vanhan kaupungin "pääkatu" toiseen suuntaan

Puhelinkoppi

Tunnelbana sillalla

Harmautta

Tunnelbanat sillalla

Götgatan

Kevyemmällä kuormalla kiersin Södermalmin eteläosan (ja erittäin huonon kebabpaikan) kautta itään ja lopulta pohjoiseen, josta avautui hyvät näköalat vesistön yli. Södermalm vaikutti rauhalliselta suurelta umpikorttelilähiöltä. Pikkasen töhryjä siellä sun täällä. Etenkin etelässä. Siinähän se ensimmäinen ilta kului paikkoja tutkiessa ja kallionkielekepuistossa hengaillessa.

Puutarha Södermalmin eteläisen sillan alla

Eteläisellä Södermalmilla

Tälläisiä otuksia liikkuu Södermalmilla?

Kaktus

Iso mörkö meni läpi

Näkymää Södermalmin kalliokielekkeeltä

Gröna Lund

Auringonlasku Gamla Stanin taakse

Jossain Södermalmin sivukujalla

 Hellstone musik \,,/

Globen hohtaa Götgatanin taustalla

Kirjasto Södermalmilla 

Suihkulähde Södermalmilla

Seuraavan päivän ohjelmistoa oli mm. Vasa museo ja kovimpien olutmestojen baarikierros... tunnelbanalla ympäri kaupunkia!