keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Bosnian maaseutua

Tässä oli alunperin tarkoitus olla jo Plitviceä, mutta päätin sittenkin heittää muutamat kuvat Sarajevon ja Plitvicen väliltä. Joku voisi sanoa, että tässä pelataan aikaa, mutta toinen voisi todeta benzinska pumpa! Jajcen putoukset ja Unan kansallispuisto olivat hienoja, vaikka niissä vierailu lyhyt olikin.

Jajcen putoukset tulivat matkan varrella vastaan täytenä yllätyksenä. Näkyivät valtatielle ja sitä näkyähän ei tutkimusmatkailija voinut vastustaa. Tutkimaan lähemmin! Putousten lähelle saa auton parkkiin nimellistä maksua vastaan. Olisikohan ollut bosnian markka (~50 centtiä) tai jotain sinne päin. Yläviistosta pääsee katsomaan ilmaiseksi. Alas pääsee polkua pitkin ja alhaalla pyysivät 4 bosnian markkaa tai kaksi euroa. Eurot kävivät tässä pisteessä maksuvälineenä ja lipuksi sai paikkaa esittävän tarran. Jajcen kaupunkiin tutustumiseen ei riittänyt aikaa, koska yöksi piti ehtiä Kroatian puolelle.

Benzinska pumpa!

Jajce sijaitsee mäellä.

Jajcen putoukset ylhäältä päin.

Plivsko Jezero polarisoivan suodattimen läpi kuvattuna.

M5 halki tasangon.

Unan kansallispuistossa oli etukäteen tarkoituskin käydä. Unajoen varrella olevassa kansallispuistossa on kahdet suuret putousalueet: Martin Brod ja Strbacki Buk. Näistä ensimmäisessä on eniten pudotusta, mutta se on jakautunut satojen metrien matkalle. Jälkimmäisessä on yhteensä vähemmän pudotusta, mutta siellä on suurin yksittäinen putous (18 metrinen). Jajcessa kului aikaa ja toisaalta Strbacki Bukille johtava tie oli kunnon perunapeltoa, joten Martin Brod piti kauempana olevana jättää käymättä. Puistoon pääsi autolla kolme euroa per naama. Portilla kävi eurot. Puistossa oli hiljaista, mutta eipä se tie liikennettä kestäisikään.

Unan kansallispuiston ja Plitvicen kansallispuiston välillä on 60 km ajamista. Kannattanee vierailla molemmissa kansallispuistoissa, mikäli siihen vaan on ajallisesti mahdollisuus. Joillain vuokra-autofirmoilla on rajoituksia Bosniaan ajamisen suhteen, joten se kannattaa selvittää etukäteen. Lisäksi autoon tarvitsee "green cardin", jotta sen voi viedä rajalta yli. Kroatian suuntaan mennessä rajalla asiointi sujui nopeasti kun alla oli slovenian kilvissä ollut auto ja kädessä EU-passi.

 Unan kansallispuiston kaksisuuntainen perunapelto tie.

Joki nimeltä Una - Unan kansallispuistossa Bosniassa.

 Strbacki Buk ja vanha myllyrakennus.

Strbacki Buk hieman kauempaa.

M5 jatkuu kohti vuoria.

Kroatian raja-asema.

Teltta pystyssä Plitvicessä.

Ensi viikolla sitten Plitvicen kansallispuistoa...