perjantai 10. joulukuuta 2010

Bryssel, part II

Toinen, merkittävästi massiivisempi, osa Brysselin kuvasaldosta. Ensimmäinen osa löytyypi täältä, mutta osat eivät liity toisiinsa mitenkään, joten on aivan sama missä järjestyksessä niitä ihmettelee. Tässä esitellyt kuvat ovat iltaotoksia päivien varrelta, koska päivisin oli muuta ohjelmaa. Kuvien järjestys on jokseenkin vapaa, mutta jonkinlaista teemallista järjestystä on yritetty. Alkuun jotain massiivista, sillä sellaista kuuluu pääkaupungeista löytyä eikä Bryssel tuota pettymystä kyseisellä osastolla. Maa on kaksikielinen, joten tempaisen kuvatekstit molemmilla kielillä mikäli satun löytämään.

Belgian kuninkaallinen palatsi on melko tuoretta jälkeä sillä viimeisimmät laajennukset ja julkisivun muutoksen on tehty 1900-luvun alussa Leopold II:n toimeksiannosta. Palatsi on käytännössä edustustilaa, koska kuningasperhe asuu kaupungin laidalla sijaitsevassa toisessa palatsissa.

Palais Royal de Bruxelles / Koninklijk Paleis van Brussel

Lähes jokainen kuva on otettu lumisateessa. Välillä jopa kovassa sellaisessa, vaikkei kenties siltä näytä. Tuo oman haasteensa puuhailuun, mutta hieno oli taapertaa ympäriinsä lumimyräkässä. Kokemus olisi ollut paljon tylsempi ilman tuota Euroopan lentoliikenteen lamauttanutta ilmiötä.

Place Royale / Koningsplein

1866-1883 rakennettu oikeustalo on kaikkitietävän wikipedian mukaan maailman suurin 1800-luvulla rakennettu rakennus. Tietoa on paha mennä kiistämään, sillä mäen päällä paraatipaikalla sijaitseva 104 metrin korkuinen Palais de Justice / Justitiepaleis on 160x150 metriä pohjaltaan ja siten aivan massiivinen ilmestys. Julkisivu oli turistin kannalta ikävästi rempassa, mutta kaukaa ylämäkeen tietä pitkin katsottuna hohtavakupolinen massiivisuus herätti jonkinsorttista kunnioitusta. Vieressä taapertaessa rakennustelineet veivät osan massiivisuuden hohdosta, mutta siitä huolimatta mainio pytinki.

Palais de Justice / Justitiepaleis

Jardin du Mont des Arts / Kunstbergtuin

Katedraalin edessä oli pari sarvieläintä laiduntamassa. Itse katedraali on suurikokoinen, vaikkei siltä edestäpäin katsottuna oikeastaan näytä, koska korkeutta on "vain" 64 metriä. Toisaalta rakennus on kaikkialta pirun korkea, ei pelkästään tornien kohdalta, ja kun pituutta on 114 metriä ja leveyttäkin 54 metriä, niin kokoa alkaa kertyä.

Cathédrale des Saints-Michel-et-Gudule / Sint-Michiels en Sint-Goedelekathedraal

Kaupungin jätehuolto tuntuu toimivan siten, että väki nakkaa isoja roskapusseja jalkakäytävälle oven viereen. Suuria roskiksia ei oikeastaan näkynyt missään. Pieniä, käytetyn nenäliinan vetäviä roskiksia, oli onneksi ympäriinsä. Alkakoot jätehuoltokuvasta vähemmän massiivisten kuvien sarja.

Paikallista jätehuoltoa

Tuttu hahmo, mutta en muista nimeä

 Asiallisesti muokattu liikennemerkki

Smart Urban Stage, rivistön autot olivat Saksan kilvissä

On ilmoja pidellyt...

Eglise de la Madeleine / Magdalenakerk

Kaupungin keskustan ydin on UNESCOn maailmanperintökohteisiin luokiteltu Grand Place / Grote Markt. Sen ympäriltä löytyy mm. 96 metriä korkea kaupungintalo, vanhoja kiltahuoneita sekä kaupungintaloa vastapäätä rakennettu kilpaileva mahtipontisuuden viritelmä Maison du Roi / Broodhuis. Kokonaisuus on varsin yhdenmukainen ja rakennukset ovat ulkoisesti hyvässä kunnossa. Jouluisena juttuna torilla, kuten keskustassa muutenkin, kikkailtiin valojen kanssa. Kaupungintalo loisti "normaalisti" punaisena valkea joulukuusi edessään joitakin minuutteja aina valoshown välissä. Valoshown aikana musiikki soi, kuusi välkehtii jokseenkin psykedeelisesti ja kaupungintalon julkisivuun ilmestyi kaikenlaista kuviota, täpliä, jne...

Hôtel de Ville / Stadhuis

... sisältäen jopa voltin heittäneen joulupukin. Juutuubista löytyy "yllättäen" runsaasti videoita tämänvuotisesta ja menneiltä vuosilta. Esimerkiksi tämä (ei minun kuvaama). Kaupungintalosta mainittakoon vielä, että kaikkitietävän wikipedian mukaan tornin huipulla on viisimetrinen arkkienkeli jakamassa kuolemaa lohikäärmeelle tai vaihtoehtoisesti paholaiselle.

Hôtel de Ville / Stadhuis

Kaupungintaloa vastapäätä on aikoinaan rakennettu kuninkaallinen talo, missä ei kuitenkaan kuningasta asunut, kilpailemaan kaupungintaloa vastaan mahtavuudessa. Ei näemmä onnistunut, sillä kyseistä rakennusta käytettiin tehokkaiden videotykkien jalustana "kankaana" olemisen sijasta.

Maison du Roi / Broodhuis

Osansa valoshowsta saivat myös viereiset rakennukset.

Musee des Brasseurs Belges / Museum Van De Belgische Brouwers

Siirrytään pois Grand Placelta. Keskustassa on ilmeisesti ollut puutetta tilasta. Tai niin ainakin itse päättelen alla olevasta kuvasta.

Sint-Niklaaskerk & täydennysrakentamista

Resto-Snack

Alla näkyvän kuvan puistossa kikkailtiin valojen kanssa siten, että suuren keskuspatsaan ympärillä olevia pikkupatsaita valaistiin yksi kerrallaan noin minuutin ajan. Hieno ja toimiva idea.

Place du Petit Sablon

Place de Brouckere

137 metrinen Dexia Tower on valmistunut vuona 2006 ja sen valaistusta voidaan vapaasti muutella., koska ikkunat on varustettu ledeillä ja heijastavalla materiaalilla. Kaikkitietävä wikipedia kertoilee, että tornin valaistus kertoo yleensä lämpötilasta ja mututuntumalta sanoisin, että hyytävän sinisenä torni oli oikeassa.

Dexia Tower

Drug Opera

Bryssel on yli miljoonan asukkaan suurkaupunki, Belgian pääkaupunki ja oikeastaan koko EU:n pääkaupunki. Siellä on ihan oikeasti jotain muutakin kuin kenties maailman parasta olutta! Tokihan siellä on myös melko slummimaisia alueita, mutta missäpä ei olisi. Onhan Tampereellakin Nekalansa. ;)