lauantai 4. joulukuuta 2010

Bremen

Sunnuntai 28.11. Vierailuvuorossa Bremenin pääkaupunki, Bremen. Olen nyt käynyt osavaltion kaikissa kaupungeissa, koska niitä on peräti kaksi. Vain Berliinillä ja Hampurilla on vähemmän kaupunkeja (yksi) osavaltioissaan, mutta väkeä niissä on enemmän.

Bremen on ikiwanha Hansakaupunki Saksan luoteisosassa Weserjoen varrella. Asukkaita kaupungissa on noin 550000. Historiansa ja kokonsa puolesta kaupungista voisi siis olettaa löytyvän jotain mielenkiintoista.  Lähden liikkeelle päärautatieasemalta. Tavoitteena on ensin tutustua aseman "takana" sijaitseviin pariin kohteeseen ja matkata sitten keskustaan tutkimaan paikkoja ja testaamaan joulumarkkinat. Joulumarkkinatesti löytyy edellisestä kirjoituksesta.

Hauptbahnhof

Rautatieaiheinen penkki karulla aseman lähiaukiolla

Heti rautatieaseman "takana" on Bremen Arena, joka on käsittääkseni messukeskus/konserttipaikka. Kokoa on enemmän kuin jäähallilla eikä tuo jalkapallostadioniltakaan vaikuttanut.

Bremen Arena

Areenan lähistöllä on puisto, jossa on suuri lammikko, leveä hotelli sekä elefantti. Lammikko oli jäässä. ja maassa oli hieman valkoista. Talvi oli saapumassa.

Park Hotel

Kuuraa pusikossa (vai huurretta?)

Der Elephant

Rautatien alittavan tunnelin suulla oli kaupungin ilmoitus siitä, että pesäpalloa ei saa pelata öisin. Aseen ja veitsen kohdalla jäi mietityttämään, että saako niitä kantaa päivisin? Entäs hevosmiesten kulkeminen öiseen aikaan kun ei saa teräaseita kuljettaa mukana?

Öisin ei pelata pesäpalloa

Kaupungin keskustaa ympäröi pieni joki ja viheralue, jonka muodosta voisi päätellä kyseessä olleen wanhan kaupunginmuurin paikka. Puistossa oli tuulimylly.

Tuulimylly keskustaa ympäröivällä vihreällä vyöhykkeellä

Keskustan shoppailualueella oli useita rakennusten läpi kulkevia käytäviä. Jokainen oli jouluisasti koristeltu.

Yksi lukuisista rakennuskäytävistä


Tuomiokirkon kummallinen seinäkoriste

Bremenin Marktilla tönöttävä Roland-patsas on Saksan suurin ja on symboloinut vapaita kaupankäyntioikeuksia vuodesta 1404. Mahtimiehellä piisaa ikää. Patsas ja viereinen kaupungintalo ovat UNESCOn maailmanperintökohteita. Alla oleva kuva on otettu kaupungintalon edestä. Toria ympäröivä rakennuskanta on parlamenttitaloa lukuunottamatta historiallista, eikä se parlamenttikaan ihan surkean näköinen ole, vaikka onkin 60-luvulla rakennettu.

Mahtimies keskustorilla

Weserjoelta löytyy parit laivat. Kuvassa oleva Admiral Nelson on nykyään ravintola eikä ole menossa mihinkään.

Admiral Nelson

Satamakaupunkien kaupunkikuvaan kuuluvat lokit. Niitä ei onneksi ollut riesaksi saakka ja pysyivät joen rannalla.

Lokkeja

Kaupungintalo vuodelta 1410 on, kuten yllä mainittu, maailmanperintökohteita. Kaikkitietävän wikipedian mukaan julkisivua muokattiin 1600-luvun alussa, mutta joka tapauksessa kyseessä on ikiwanha koristeellinen ilmestys. Rakennus ei atomisoitunut toisessa maailmansodassa, koska sen ympärille rakennettiin suojia. Onhan sitä toki rempattu vuosien saatossa. Hyvässä kunnossa oli. Vieressä sijaitsevalla tuomiokirkolla on yli 1200 vuotinen historia, koska paikalla sijaitsi jonkinlainen kirkko jo 700-luvulla, mutta sitä on aikojen saatossa tuunattu kerran jos toisenkin. 2. maailmansodassa kirkko otti niin sanotusti osumaa, mutta ei romahtanut kokonaan ja on sittemmin rakennettu uudelleen 1901 vuoden muotoon.

Rathaus & Dom

Am Dom -katu shoppailualueen suuntaan

Alla oleva kuva piti alunperin laittaa Weihnachtsmarkt speciaaliin, mutta unohtui. Neljän päällekkäin olevan eläimen muodostelma näytti olevan jonkinlainen kaupungin tunnus. Näkyy mm. yllä olevassa kuvassa kadun yllä olevassa valokoristeessa.

Muodostelma

Kaupungintalon vieressä vasemmalla puolella on Unser Lieben Frauen -kirkko. Tuntuu jokseenkin turhalta, mutta mahtipontiselta, kun kaupungintalon oikealla puolella on paikallinen tuomiokirkko. Toinen torneista on jätetty puolitiehen ties mistä syystä, mutta mututuntumalta veikkaisin, ettei ollut poliittisesti korrektia kilpailla tuomiokirkon kanssa. Yhdennäköisyys on selkeä.

Unser Lieben Frauen -kirkko

Suihkulähde kirkon vieressä
 
Sögenstrasse

Rautatieaseman vieressä sijaitsee Überseemuseum sekä pala Berliinin muuria, mitä on levitetty viipaleina ympäri Saksaa.

Pala Berliinin muuria, Überseemuseum sekä joulukuusi

Loppuun kuva keskustaa ympäröivästä puistosta, jossa näkyi olevan melkoisen isokokoinen taideteos. Teoksen alla olevista täysimittaisista (ei lapsia) tyypeistä voi ottaa mittakaavaa. Pääsi yllättämään, koska valoisaan aikaan en huomannut mitään vaikka kuljin ohi.

Sternenleuchten


Kaikenkaikkiaan erittäin hieno kaupunki. Voin suositella. Varsinkin joulumarkkinoiden aikaan! Kaupungin tunnetuinta olutta, Beck'siä en sen sijaan suosittele. Ihan jees vaalea peruslager ja suositeltava ostos jos haluaa määrää laadun sijasta. On saatavilla todennäköisesti lähes kaikkialla läntisessä maailmassa.