sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Berlin, part I

Berliini, tuo värikkään historian omaava, väkiluvultaan kolme ja puoli miljoonainen Saksan pääkaupunki. Pari kertaa on tullut käytyä ja kerran oltua jopa yötä, mutta tällä kertaa oli tarkoitus tutustua hieman paremmin ja pyöriä kaupungissa kolmen päivän ajan. Lopputuloksena laitan jakoon kaksi kuvasarjaa itse kaupungista sekä yhdet kustakin kaupungin kahdesta eläintarhasta. Tämä ensimmäinen osa keskittyy palloiluun pääasiassa muinaisen Länsi-Berliinin puolella.

Kaupunkiin saapuminen tapahtui päärautatieaseman kautta. Asema on Euroopan suurin risteävien raiteiden asema. Kakkoskerrokseen saapuu itä-länsi -suuntainen liikenne ja toiseen kellarikerrokseen pohjois-etelä -suuntainen liikenne. Raiteita on yhteensä 14 plus kaksi metroraidetta. Moderni ja selkeä asema. Tykkään!

Hauptbahnhof

Asemalta on lyhyt ja avara kävelymatka Bundeskanzleramtille (liittokanslerin virasto) sekä Reichstagille (parlamentti). Ensiksi mainittu valmistui vuonna 2001 majoittamaan Bonnista siirtynyttä hallintoa ja on tyyliltään moderni pesukone, kuten osa paikallisista sitä kutsuu. Reichstag valmistui vuonna 1894, paloi vuonna 1933 ja kunnostettiin kun Saksat yhdistyivät.

Bundeskanzleramt

Bundeskanzleramtiin ei ole turistilla mitään asiaa, mutta Reichstagiin pääsee. Mielenkiintoisena huomiona todettakoon, että portaille pääsi istuskelemaan vielä vuosi sitten ihan vapaasti. Nyt siellä oli puomeja, joiden rajaamalle alueelle ja siten itse rakennukseen pääsi parin turvatarkastusteltan läpi kulkemalla. Jonojen ja turvatarkastuksien sijaan päätin keskittyä johonkin aivan muuhun. Kadunvarresta sai kahdella ja puolella eurolla joko suolaista tai juustoista rinkeliä. Ostin juustoisen. Kyllä maistui!

Reichstag... mmmmm... juustorinkeli! :P~~

Reichstagilta pääsee kätevästi siirtymään läheiselle Brandenburgin portille, jonka edessä Pariser Platz -aukiolla oli menossa normaali turistitungos. Mutta oli siellä jotain muutakin... kenties legendaarisen yhteenoton alkua?

Kauan sitten kaukaisella Pariser Platzilla...

Brandenburgin portin takaa alkaa järkyttävän kokoinen (210 hehtaaria) Grosser Tiergarten -puisto. Puiston kenties monumentaalisin ilmestys on Neuvostoliittolainen Berliinin valtauksessa kaatuneiden muistomerkki. Niitä on kaupungissa useampia ja suurin ( = korkein?) sijaitsee Treptower Parkissa. Siellä ei tullut käytyä, mutta eiköhän tämä riitä. Muistomerkkiä "suojaa" kaksi T-34 tankkia sekä kaksi 152 millistä ML-20 haupitsia. Muistomerkki on siitä erikoinen, että se rakennettiin liittoutuneiden valvoman Länsi-Berliinin puolelle (rajahan meni Brandenburgin portilla).

Neuvostoliittolainen toveri osoittaa turistia

Keskemmällä Tiergartenia keskellä liikenneympyrää törröttää Siegessäule, joka on niin ikään kenties puiston monumentaalisin ilmestys. Laittaisin Neuvostoliiton rakennelman ykköseksi vaikuttavuudessaan, mutta ei käy kiistäminen, etteikö Siegessäule olisi näkyvällä paikalla ja saisi siitä vetoapua. Löysästi käännettynä kyseessä on voiton pylväs, joka juhlistaa Preussin voittoa Tanskasta 1870-71 käydyssä sodassa. Valmistumisen aikaan Preussi oli voittanut pari muutakin sotaa, joten pylvästä koristeltiin lisää lisäämällä siihen mm. 8,3 metriä korkea Victoria-pronssipatsas ja kolmen voiton kunniaksi kolme kultaista rinkulaa. Alunperin pylväs pystytettiin Reichstagin edessä olevalle aukiolle, mutta natsit siirsivät sen nykyiselle paikalleen ja lisäsivät samalla korkeutta 7,5 metrillä. Lisäksi natsit asensivat neljännen kultaisen rinkulan pylvääseen Ranskan valtaamisen kunniaksi. Pylväs selvisi uuden sijaintinsa vuoksi sodasta ehjänä, joskin ranskalaiset joukot meinasivat räjäyttää dynamiitilla pylvään Berliinin valtauksen jälkeen. Syytä ei varmaan tarvitse valtavasti spekuloida. (mutta spekuloidaan kuitenkin: kaksi rinkuloista on Ranskan tappioita). Muut liittoutuneet kuitenkin estivät aikeet ja ranskalaiset tyytyivät poistamaan neljännen rinkulan pylväästä. Se lisättiin sinne uudelleen vuonna 1987.

Siegessäule

Tiergartenista löytyy myös Bellevuen palatsi, joka on presidentin virka-asunto. Ei mitään järisyttävän spektaakkelimaista, koska palatsi näyttää vain isolta valkealta kartanolta, joten jatketaan eteenpäin.

Berliini on valtavan kokoinen, joten kannattanee hankkia päivälippu julkisiin. Sitten pääsee kätevästi ympäriinsä kun käytettävissä on bussit, ratikat, U-bahn (metro) sekä S-bahn (paikallisjunat). ABC-alueen lipulla pääsee S-baanalla Potsdamin kaupunkiin saakka, mikäli Berliini tuntuu loppuvan kesken. Metrovaunuun saattaa ilmestyä livemusiikkia parin pysäkkivälin ajaksi.

Metro on kätevä

Kaupungissa piisaa koristepatsaita. Etenkin Unter den Linden -pääkadun varrella & lähistöllä.

Kalpeat taistelijat

Friedrichstrassen varrella nähtyä

Välillä vähemmän historialliseen aiheeseen. Törmäsin sattumalta Citroen creative touriin lähellä Checkpoint Charlieta. Ensimmäiseksi bongasin kadun toiselle puolelle pysäköidyn GT:n (cool!) ja lähes välittömästi esittelyteltta-alueelta kaartoi äänettömästi eteeni sähköinen Survolt (cool!), joka pysäköityi GT:n eteen. Lienee poliittisesti korrektimpaa tykätä enemmän Survoltista, mutta GT vei huomion siinä vaiheessa kun autot lähtivät kierrokselle. Äänetön sähköauto ei oikein pystynyt viemään huomiota hekumalliselta kuulostaneelta GT:n V8:lta. Lopputulos jäi ristiriitaiseksi. Sähköauto on ihan jees, mutta GT on marginaalisesti paremman näköinen ja se ääni... O_____________O

Citroen Survolt (takana GT)

Jatketaan autojen parissa. Checkpoint Charliella ohi pyyhälsi Trabi safarin letka. Osallistujilla näytti olevan hauskaa ja miksei olisi. Kyllä tuon luulisi voittavan turistibussissa istumisen vähintään kuus muna.

Trabi safari -letka ohittamassa Checkpoint Charlieta

Checkpoint Charlien lähellä on Topography of Terror, joka on berliinin muurin dokumentaatio- ja vierailukeskus. Topography of Terrorin reunalla on jäänteet Gestapon päämajasta, joka on nykyään ulkoilmanäyttelynä paikan historiasta, sekä 200 metrin pätkä berliinin muuria.

Gestapon päämajan kellarin jäännöksiä, taustalla berliinin muuria

Teemaan liittyen kävin Kaufhaus des Westens:ssä eli lyhyemmin KaDeWe:ssa. Suomeksi tuon voisi kääntää lännen tavarataloksi. Propagandakoneiston luomus, jossa esiteltiin parasta mitä lännellä oli tarjota. Erittäin hieno tavaratalo, tyylikkäin jossa olen koskaan käynyt, mutta melko hintavahko kuten odottaa saattoi. Henkilökuntaa piisasi, joten palvelua löytyy hinnan tasapainottamiseksi. Olutosasto oli vaatimaton, mutta siellä oli itselleni ennennäkemättöminä joitakin isoja pulloja, kuten Chimay Bluen kolmelitrainen puteli. OOOoooommm.... vaikuttava ilmestys.

KaDeWe (lännen tavaratalo) idän suunnalta nähtynä

Berliinin suurin palatsi on Charlottenburgin kaupunginosassa sijaitseva Schloss Charlottenburg, joka rakennettiin 1600-luvun lopussa ja jota laajennettiin 1700-luvulla. Lopputulos on iso. Matala, mutta laaja. Kuva on otettu pääportin pienen koristerenkaan läpi illan alkaessa hämärtää. Otin ensin Gorillapodin avulla laajakuvaa kauempaa, mutta lopputulos näytti wikipediaan täydellisesti sopivalta (ja niinhän siellä sitten oli samanlainen päivällä otettu kuva, kun jälkeenpäin katsoi), joten piti improvisoida jotain erilaista. Linna on nykyään museona.

Schloss Charlottenburg

Jälleen on aika keventää historian painolastia. Palatsin vierestä löytyy paikallisen panimon kakkosravintola Lemke am Schloss. Käsittääkseni tässä oli aiemmin muun panimon ravintola, jonka Lemke osti. Päätin testata kausierikoisuutena olleen Zwickelin, jonka totesin hyväksi, sekä suodattamattoman pilsnerin, jonka niin ikään totesin hyväksi. Mielestäni makeahko Zwickel oli kuitenkin kaksikon voittaja. Ratebeerin olutnörtit arvioivat pilsnerin marginaalisesti paremmaksi. Molemmat kuittaavat olutnörttien tarkassa syynissä arvosanaksi noin 3/5. Maailmanluokan spektaakkelia ei ole luvassa, mutta hyvää olutta kuitenkin. Lemken pääpaikasta lisää toisessa osassa.

Lemke Zwickel (Lemke am Schlossissa)

Hyppäys yölliselle Potsdamer Platzille. Deutse Baanan tornitalo vie valaistuksellaan huomion.

Potsdamer Platz

Paikanpäällä kuvattiin jonkinlaista modernia tanssia. Hyvinhän ne kuvionsa veti samaan tahtiin ja yleisöä kertyi vähitellen.

Filmausta Potsdamer Platzilla

Löysästi edelliseen liittyen Potsdamer platzilta löytyy tähtien bulevardi sekä leffateatteria.

Boulevard der Stars

Potsdamer Platzin spektaakkelimaisin on kuitenkin Sony Center. Katetun keskusaukion reunalla on pääasiassa ravintoloita. Bier und Reise -henkinen matkailija toki löysi sieltä itselleen sopivan Lindenbräu:n panimoravintolan muodossa. Lindenbräu panee omaa vehnäoluttaan ja tarjoaa siitä useita limu/mehuversioita. Minähän en niihin koskenut, mutta alkuperäisen vehniksen tilasin toki. Maistui, mutta koska olen puukielinen, joskin valistunut, amatööri, katsotaan mitä olutnörtit aiheesta sanovat. Tykkäävät ja painotettu keskiarvo asettuu hieman päälle kolmoseen kun maksimi on vitonen.

Sony Center yöllä

Ensimmäinen osa on ns. paketissa. Jälkimmäisen osan painopiste on muinaisen Itä-Berliinin alueella. Sitä ennen kuitenkin esimakua UNESCOn maailmanperintökohteisiin lukeutuvalta Museum Inseliltä eli museosaarelta: nakuileva tähtipää vetää hevosta turpaan. Syytä en tiedä enkä lähde arvaamaan. Mystisiä ovat alastomien tähtipäiden tekoset.

 
Alaston tähtipää vetää hevosta turpaan


To be continued...