perjantai 8. heinäkuuta 2011

Zoologisher Garten Berlin

Zoologisher Garten Berlin, on Euroopan vierailluin eläintarha. Perustettu vuonna 1844, ollen siten Saksan vanhin eläintarha, mutta sillä tiedolla ei tee mitään, koska toisessa maailmansodassa eläintarhassa oli ilmatorjuntaa ja bunkkereita. Vain 91 reilusta kolmesta tuhannesta eläimestä selvisi sodasta ja eläintarha rakennettiin käytännössä uudestaan. Pinta-alaltaan eläintarha on 34 hehtaaria. Vertailun vuoksi Korkeasaari on 22 hehtaaria, kuten myös hehkuttamani Hannover Zoo.

Eläintarhalle on helppo päästä sillä Zoologisher Garten on yksi Berliinin julkisen liikenteen solmukohdista. Eläintarhaan on kaksi porttia: leijonaportti ja näyttävämpi norsuportti josta löysin tieni sisälle. Hinta lieni kympin pintaan opiskelijalta ilman että meni akvaarioille.

Norsuportti

Suoraan asiaan. Kenties siihen tärkeimpään. Siellä on panda. 1978 syntynyt Bao Bao on maailman vanhin eläintarhassa oleva panda, ja veikkaisin että samalla maailman vanhin panda. Eläimethän elävät yleisesti ottaen merkittävästi pidempään eläintarhoissa kuin luonnossa. Olkoonkin, että pandalla lienee vain yksi luonnollinen vihollinen, ihminen.

Bao Bao

Eläintarhassa on melkoisesti kissaeläimiä, mutta suurin osa vaikutti olevan ankeissa sisätiloissa, vaikka ulkona oli lämmintä. Leijonista ulkona oli vain yksi naaras ja muut oli eritelty omiin sisäosastoihin. Nuorimmat pennut oli kyllä söpöjä. Mutta aloitetaan kissaeläinten pienestä päästä. Hiekkakissasta. Niitä oli kaksi ja molemmat vaikuttivat jokseenkin stressaantuneilta pienessä paikassaan. Pleksin edesssä edestakaisin kävely alkaa välillä väsyttää, joten silloin sai kuvattua.

Hiekkakissa

Isompiakin leijonia taisi ärsyttää sisällä olo. Jopa niin paljon, että julmetun kokoinen urosleijona päätti kusaista yleisöön kun sitä oltiin erottamassa yhdestä naaraasta omaan osastoonsa. Pakko myöntää, että hieman hymyilytti.

Leijona kusaisi yleisöön

Leijonan pentuja löytyi kahden ikäisinä pareina. Nuorimmat olivat tosiaan söpöjä. Hieman vanhemmille oli ehditty jakaa syötävää. Puput saivat kyytiä kun amatöörit yrittivät leikin ohessa saada niistä jotain syödyksi. Vastapäinen musta pantteri ruokaili merkittävästi tehokkaammin. Vain suolet jäivät jäljelle.

Leijonan pentu leikkii ruuallaan

Kävin rakennuksessa myöhemmin uudelleen ja silloin puput oli syöty. Onnistui se lopulta. Allekirjoittanut tykkää pupuista enemmän kuin leijonista, joten sen puolesta ikävää, mutta pitäähän leijonienkin syödä. Leopardille oli tarjolla muuta kuin pupua.

 Leopardi ruokailemassa

Puiston kukkaistutuksien kanssa oli nähty vaivaa. 


Pimeätalot on hienoja eikä Berlin Zoo tehnyt asiassa poikkeusta. Frankfurtissa lienee silti aavistuksen hienompi...

Ruokahetki pimeässä

...mutta joka tapauksessa seuraava hittiluontodokkari lienee kuvattu keskellä suurta villiä... eläintarhaa. Oikeastaan oli ihan mielenkiintoista seurata miten kesyjä nuo pimeyden eläimet ovat. Vastaus on, hyvin kesyjä. Leikkivät mielellään kuvaajia saattaneiden hoitajien kanssa. Varsinkin alemman kuvan otus tahtoi pientä painia ja ylemmässä näkyvä kiipesi yhden kyykyssä olleen syliin. Tuohan sekin vaihtelua arkeen.

Luontodokkaria kuvaamassa?

Enemmän tai vähemmän villinä ilmestyksenä eläintarhassa oli haikaroita, kuten kait lähes kaikkialla. Ainakin tämä yksilö sai valita ollako vaiko ei olla. En tosin tiedä laskeutuiko, mutta ylilennon suoritti joka tapauksessa.


Kädellisillä tuntuu aina olevan liian pienet tilat, eikä tämä eläintarha oikeastaan ollut poikkeus sääntöön. Positiivisesti kuitenkin useilla oli ihan verkottomat vallihautaiset ulkopaikat.

Poikanen löysi karvaa
 
Lauman parrakkain

Poikanen etenee rungon päällä 

Karhumakaki kyylää sukimisen kyylääjää

Savannin kasvisyöjät *haukotus* ovat yleensä tylsimpiä näkyjä missä tahansa eläintarhassa. Niin myös täällä, mutta yhden poikkeuksen löysin.

Runsaasti kuolaava kirahvi

Norsuilla oli menossa pesuhetki. Tarkoittaen eläintarhan työntekijää vesiletkun kanssa. Vuoroaan odottanut päätti pitää kivaa ja samalla tehdä lisää pestävää.

Pesuvuoroa odottaessa...

Mitä suihkulähteessä tapahtuu 1/2000 sekunnissa

Edellinen suihkulähde ei sijainnut vesieläinten läheisyydessä, mutta teemaan liittyen tässä on merikarhu viemässä heinäkasaa veteen. Miksi? No sehän on oiva improvisoitu leikkikalu. Tuota voi paiskoa ympäriinsä. Merikarhuilla oli käytössään pari metrinen kieleke, jolta sukeltaa veteen. Yksi sukelsi, niin yllättäen, etten ehtinyt kameralla mukaan. Pääasiahan on seurata ensin katseella ja sitten vasta ottaa kuvia harrastuksen puolesta. Toinen löhöili kielekkeen vierellä auringon paahteessa naatiskellessa niin pitkään, että päätin jatkaa matkaa.

Merikarhu ja heinästä improvisoitu leikkikalu

Susilauma oli liikkeellä. Hämmentävää, muistaakseni nämä ovat nukkuneet aivan joka kerta kun olen moisia nähnyt. Aitaus oli tilavan oloinen, joskin luonnossa susilauman reviiri on valtava.

Susilauman ruuantähteet

Loppuun vielä eläin, jollaisen toivon noin kuukauden päästä näkeväni luonnossa. Toiveet eivät ole korkealla, mutta hienoahan se olisi. Kuva on otettu telezoomilla, jota en aio raahata mukaani. Ainakaan tämän hetken tunnelmien perusteella. Älkää siis odottako vastaavaa kuvaa vaikka tuollaisen näkisinkin.

Alppimurmeli

Yhteenvetona voisi todeta, että Beliinin eläintarha on hyvä eläintarha. Pohjaratkaisultaan perinteinen sokkelo, joskin hyvä sellainen, mutta onko se Berliinin paras? Sen selvittämiseksi piti käydä DDR:n aikaan perustetussa itäisessä kilpailijassa, josta lisää seuraavaksi.

(with Tierpark Berlin)