Valkokäsigibbon
Tierpark Berlin on Berliinin vähemmän tunnettu eläintarha. Aivan mitätön se ei kuitenkaan ole sillä 160 hehtaarin kokoisena se on pinta-alaltaan Euroopan suurin. 160 hehtaarin koko voi olla hankala hahmottaa, mutta vertailun vuoksi
Berliinin Zoologisher Garten on kooltaan 34 hehtaaria ja Helsingin
Korkeasaari on 22 hehtaaria. Eläimiä puistossa on kuitenkin vähemmän kuin siinä paremmin tunnetussa Berliiniläisessä. Tästä voidaan helposti vetää johtopäätös, jota puistokin muistaa mainostaa. Eläimillä on tilaa.
Sisäänkäynti
Eläintarhassa on paljon karhuja, kenties koska karhu on Berliinin tunnus. Yksi on itseasiassa näytillä ulkopuolella eläintarhan pääsisäänkäynnin vieressä. Eläintarhan sisäpuolella ensimmäinen suurempi vetonaula oli silmälasikarhupesue. Emo ja kaksi poikasta, jotka palloilivat ympäriinsä.
Silmälasikarhunpentu kiipeämässä
Eläintarhassa on aitausten lisäksi huomattavan paljon metsää. Metsäisellä siirtymäpätkällä vastaan tuli riikinkukko.
Spottivalossa
Lisää siivekkäitä.
Kuokkavieraat
Undulaattien muodostelmaruokailua
Raadolla
Kissaeläimiä löytyy runsaasti ja ne on sijoitettu lähekkäin saman katon alle, josta sitten ulkonee häkkejä. Tätä osaa eläintarhasta on hankala kutsua moderniksi. Ahdasta on lähes kaikilla. Kissaeläintalon ympäriltä löytyy leijonapatsaita.
Yrmeitä leijonia
Ennen isoihin kissoihin siirtymistä kuitenkin pieni kissa: bengali. Kissoja oli bengaleiden lisäksi pari muutakin.
Bengalikissa
Sitten isompiin kissoihin. Tiikerillä oli talon selvästi tilavin tila ja oli samalla ainut jolla ei ollut kaltereita edessään. Ne korvasi leveä vallihauta. Yksi lapsista intoutui vanhempiensa kannustamana huutamaan toistuvasti tiikerille, joka ei tykännyt vaan karjui takaisin. Muistaakseni joitakin vuosia sitten Kaliforniassa tiikeri hyppäsi suurempien turvatoimien yli kuin mitä Tierparkkiin oli rakennettu ja otti hengen pois ärsyttäjältä. Tierparkin aitaus on leveä, muttei kovin syvä, joten vauhdinottoon oli heikosti mahdollisuuksia.
Karjuva tiikeri
Tiikeriaitaus jatkui talon ulkopuolelle. Jatkuvasti ei jaksa ärjyä vaan välillä pitää mennä ottamaan lepoa.
Haukotteleva tiikeri
Kissaeläintalon keskellä oli hieno yksityiskohta. Pieni viidakko, jossa oli elämää ja jonka läpi pääsi taapertamaan. Keskellä päivää viidakossa on puolen tunnin sadekuuro ja ensimmäisellä kertaa osuin paikalle juurin sateen alettua. Samaan aikaan satoi myös ulkona. Viidakon suurin nähtävyys ovat ilman muuta harmaapäälentäväkoirat. Kyseessä on yksi maailman suurimmista lepakkolajeista ja aikuisen siipiväli on normaalisti yli metrin mittainen. Laji kuuluu hedelmälepakoihin ja syö nimen mukaisesti hedelmiä. Stereotyyppisestä lepakosta poiketen harmaapäälentäväkoira ei pysty kaikuluotaamaan vaan omaa suuret silmät ja liikkuu näköaistin varassa.
Harmaapäälentäväkoira
Sadekuuro taukosi, joten pääsin jatkamaan matkaa.
Ryömimällä etenevä preeriakoira
*ZÄP*
Suuri osa aitauksista oli verkottomia. Vallihaudan ja sähköpaimenen yhdistelmä piti muun muassa seuraavat otukset aisoissa.
Pingviiniletka
Norsuja oli muistaakseni jopa kolmea eri lajia. Kuvassa lienee afrikkalainen norsu.
Syöksyhampaat
Varimetsään pääsi kävelemään omalla vastuulla ja varoituksena oli, että varit voivat purra. Persoonallisen näköisiä ja uteliaita otuksia. Penkillä istuessani yksi vari yllätti puskasta ja päätti kävellä niskan takaa ylitseni. Ei käyttänyt kynsiä eikä kiivennyt hartioilta pään päälle, hyvä niin.
Mustavalkovari istuu penkillä
Katta poikanen selässään
Väsyneen näköistä menoa
Kädellisillä oli yleisesti ottaen varsin hyvät tilat apinatalolla. Valkokäsigibboineilla lieni kuitenkin parhaat tilat kaukana kyseisestä talosta. Huimia otuksia! Uudelleen alkaneesta vesisateesta huolimatta vauhti oli päällä.
Valkokäsigibbon juoksee parrun päällä
Suurimmat tilat oli nelijalkaisilla kasvissyöjillä *haukotus*, kuten esimerkiksi alla olevan kuvan hirvillä. Vierailevana tähtenä hirviaitauksessa pinkoi jänis.
Hirvillä piisaa tilaa
Eläintarha rakennettiin linnan (näyttää mielestäni pieneltä kartanolta), puistoon. Linna oli rempassa, mutta kukkapenkit loistivat kunnossa. Kukkapenkkien takaa löytyi pelikaaneja, joilla oli oma joenpätkänsä, josta pääsi kuitenkin vaivattomasti ihmisten pariin. Pelikaanien jälkeen päätin poistua puistosta.
Pelikaanit sateisella sillalla
Lopuksi voisi todeta, että Tierpark on tosiaan valtavan kokoinen. Jos ei omaa jalkoja niin voi käyttää eläintarhan törkyhintaista julkista liikennettä. Vierailijoita on vuosittain noin miljoona, joka ei ole hirveästi tuon kokoiselle alueelle jaettuna. Kesäviikonlopusta huolimatta ruuhkassa ei tarttenut taapertaa.
Paha sanoo kumpi Berliinin eläintarhoista on lopulta parempi, molemmat ovat perinteisiksi sokkelomalleiksi hyviä, mutta taidan kallistua Tierparkin puolelle. Paras käymäni eläintarha on silti edelleen Hannoverissa, jossa noin viiden kilometrin pituinen reitti kiertää erinomaisesti maisemoitua aluetta.
