lauantai 24. syyskuuta 2011

Oktoberfest Hannover

Speciale report!

Oktoberfest Hannover on kaikkitietävän wikipedian mukaan kävijämäärältään Maailman toiseksi suurin Oktoberfest. Kävin paikanpäällä heti avausiltana 23.9. katsastamassa mitä sieltä löytyy.

Säännöt
Alue oli melkoisen autio vielä puoli seitsemältä illalla, kaikki viritelmät oli toki jo saatu pystyyn, koska tapahtuma aukesi jo alkuiltapäivästä. Tapahtuman luonne selvisi nopeasti jo portilla. Logostakin voinee päätellä, että pääosassa ei ole olut, kuten Münchenissä. 

Bratwurstia tarjolla
Heisse Räder, ja!
Alue on suorakulmion muotoinen rinki, jonka keskellä on tyhjää huoltoaluetta. Ratkaisu saa sivuvaikutuksena alueen näyttämään suuremmalta. Aluetta tutkiessa vastaan tuli kulkue, jonka edessä soitettiin nuotteja tuijottaen ja perässä taapersi pukutyyppejä "rundgang" läpyskät rinnoissaan. 

Amatöörien puuhastelua
Ruuan puolesta tarjolla oli ylivoimaisesti eniten makkaraa, mutta löytyi sieltä sentään jotain muutakin.

Festariruokaa
Ruokakojun teltta

Käsitykseni mukaan Oktoberfestin suurin tarkoitus on nauttia olutta teltassa. Festhalletelttoja löytyi kaksi kappaletta. Ahrend osoittautui bileteltaksi, jossa oli vähänlaisesti pöytiä, musiikista vastasi DJ eikä sisällä ollut yhtään asiakasta.

Festhalle Ahrend
 Festhalle Marrisissa sen sijaan oli asiakkaita ja tapahtumaa. Loistavaa!

Festhalle Marris
Festhalle Marris sisältä
Aiemmin nähty kulkue oli päätynyt kyseiseen telttaan ja edessä oli menossa jonkinlainen seremonia. Vapaita paikkoja oli runsaasti tarjolla. Heti sisäänkäynnin vieressä oli tarjolla olutta, joten litran tuoppi 9 €urolla matkaan ja seuraamaan seremoniaa, joka osoittautui avausseremoniaksi. Pieneen tynnyriin hakattiin hana ja tapahtuma polkaistiin virallisesti käyntiin.

Marrisissa oli tarjolla Gilden pilsneriä taikka Franziskanerin vehnäolutta. Varsinaisia oktoberfestoluita ei ollut saatavilla nähdäkseni koko alueella.

Virallinen avajaisolut
Puoliväli
Perjantaisin on ilotulituspäivä. Ilotulitus oli pitkä ja hieno. Paljon parempi kuin olin odottanut.

Ilotulitus
Norminäkymää
Oktoberfest Hannover eeeei onnistunut vakuuttamaan. Tapahtuma saattaa hyvinkin olla toiseksi eniten vierailijoita keräävä, mutta tuleeko väki nauttimaan olutta vai suuren tivolin / normimarkkinan perässä? Väittäisin, että suuri(n) osa tulee jälkimmäisen vuoksi.

Kunnon oktoberfestit lienevät Baijerissa. Kenties joku vuosi päädyn Müncheniin nahkahousuissa... kenties en.