perjantai 22. elokuuta 2014

Zion National Park

Eeppinen road trip jatkuu. Grand Canyonilta matka vei Kanabiin nukkumaan, josta aamulla piti jälleen ponnistaa matkaan kohti Zion National Parkkia. Puiston nimi oli alunperin intiaaniperäinen, mutta helpommin lausuttavissa ja ymmärrettävissä olevan nimen ajateltiin aikoinaan tuovan paikalle enemmän vierailijoita. Kanabin suunnasta tulevien pitää ajaa mailin pituisen vanhan tunnelin läpi päästäkseen kanjoniin. Juuri ennen tunnelia lähtee lyhyt polku Canyon Overlookille. Se jäi valitettavasti näkemättä, koska parkkipaikkoja oli vain muutama.

Olihan näkymät tunnelin jälkeenkin ihan hienot. Tie mutkitteli neulansilmien kautta kanjonin pohjalle. Varsinaiseen Zionin kanjoniin ei saa kesällä ajaa omalla autolla vaan pitää pysäköidä vierailijakeskukseen tai paikkojen loppuessa läheiseen pikkukaupunkiin. Jälkimmäisestä pääsee ilmaisella shuttle bussilla puiston vierailijakeskukseen. Onneksi bongasimme vapaan parkkipaikan itse keskuksesta niin ei palanut aikaa. Keskukselta kanjoniin pääsee niin'ikään ilmaisilla shuttle busseilla. Jäimme pois Zion Lodgella, josta lähtee polku Emerald Pooleille, jossa vierailijakeskuksen mukaan oli vettä kuivuudesta huolimatta. 

No, olihan niissä pikkasen vettä ja rinnettä ylös Lowerilta, Middlen kautta Upper Emerald Poolille kiivetessä oli hienoja näkymiä. Ylin lammikko oli myös hienoin ja sopiva taukopaikka kevyiden eväiden mussuttamiseen. Vielä hienompia näkymiä tarjosi Cayenta Trail, joka vei lammikoilta kanjonin reunaa pitkin takaisin tien varteen bussipysäkille.

Kanjonin perällä olevaan Narrowsiin ei valitettavasti riittänyt aikaa. Kaukainen Yellowstone kummitteli mielessä ja sinne päästäkseen piti ensin ajaa satoja maileja Ogdeniin yöpymään. Narrows harmitusta helpotti kuitenkin kaksi asiaa: vaaralliset flash floodit olivat vierailijakeskuksen mukaan mahdollisia ja vierailijakeskuksen vierestä puiston ulkopuolelta löytyi panimoravintola josta sai hyvää burgeria mainion paikallisen alen kanssa. Kuskin hommat sain onneksi ulkoistettua alkumatkan osalta. :)

Thunderbird ravintola

Kanabin puoleinen sisäänkäynti ($25 per auto)

Pitkä tunneli

Näkymää tien vierestä ennen kanjoniin laskeutumista

Luotettava Corollamme sekä seinämässä vähitellen syntyvä kaari
 
Shuttle bus kanjonin ja vierailukeskuksen välillä

Lower Emerald Poolin reunalla kulkevalla reitillä

Lähes kuivunut vesiputous Emerald Pooliin

Kieleke alempien ja keskimmäisten Emerald Poolien välillä

Kapeikko

Kielekkeeltä voi pudota

Puu korkeuksissa

Upper Emerald Pool

Turisteilta ruokaa kärkkynyt orava (näitä ei saa syöttää)

Upper Emerald Poolin vehreyttä

Kaktuksia Cayenta Trailin varrella

Cayenta Trail

Zion Canyon Cayenta Traililta nähtynä

Kävelysilta Virgin Riverin yli

Kanjonin läpi kulkeva tie (suljettu yksityisautoilta)

Hyvää paikallista alea burgerin kyytipojaksi

Matka jatkuu Yellowstoneen... (kuva jostain Utahin ja Idahon rajan tuntumasta)