Viimeisenä kokonaisena Pietarin päivänä (linkki ekaan) oli viimein aika käydä museoimassa pidemmän kaavan kautta. Oli nimittäin sadepäivää ennustettu, vaikka päivä alkoikin puolipilvisenä. Ehtipähän paikoille ennen sadetta. Ensimmäisenä Eremitaasille, jonne saavuttiin hieman ennen avautumisaikaa.
Sadovaya oli viikonloppuaamuna hiljainen katu.
Gostinyy Dvorin kauppakeskusta ympäröi katetut jalkakäytävät.
Eremitaasi on Pietarin tunnetuin museo ja eturivin nähtävyyksiä muutenkin. Onhan suuri osa siitä sijoittunut keisarillisen talvipalatsin sisälle. Eli vaikkei taide niin kiinnostaisi niin ehkä 1700-luvun palatsi? Vierailijoita on yli kolme miljoonaa vuodessa. Ruuhkaa osasi odottaa, joten ajoissa paikalle. Toinen vaihtoehto voisi olla tulla lähempänä sulkemisaikaa kun etenkin ryhmämatkailijat ovat jo bussissa kohti seuraavaa kohdetta ja tuikata hienoimmille kohteille. Museon pinta-ala on yli 23 hehtaaria, joten kaikkea ei kuitenkaan näe päivässä. Ainakaan ilman henkisen kuoleman kokemista ja kipeitä jalkoja.
Lipunmyynti hoituu talvipalatsin sisäpihan kautta. Helpointa oli käyttää pihan molemmin puolin olevia automaatteja, joihin oli myös lyhyin jono. Automaatitkin alkoivat myydä lippuja vasta kympiltä kuten normikassatkin, joten sitä kautta ei etua tullut. Automaatista otetulla lipulla pääsee hieman huonosti merkatusta sivuovesta sisälle. Jonoa ei ollut yhtään vaan suoraan turvatarkastukseen ja museoimaan!
Kyseisestä sivuovesta ei pääse suoraan museon kuumimmille osastoille eli suuria rappusia pitkin tyylikkääseen linnaan vaan siitä pääsee perinteiseen muinaisia kulttuuriesineitä lasikaapeissa -museoon. Josta kylläkin pääsee sisäkautta takavasemmalta kiertämään myös sinne pääpaikoille ilman jonossa seisomista. Mutta pitihän muinainen siperia nähdä! Eikä muuten ollu ruuhkaa. :)
Eremitaasin jono aamulla heti aukeamisen aikaan. Pro tip: osta lippu automaatista (kuvaajan takana) ja mene sivuovesta (kuvasta vasemmalle) jonotta sisään.
Eremitaasin Siperiaosastolla ei ollut aamulla ruuhkaa.
Talvipalatsin toinen kerros on paikan suurin nähtävyys. Hienoin yksittäinen näky oli riikinkukkokello, mutta päätin liittää alle totuudenmukaisemman kuvan vierailustani. Käsittämätön ruuhka. Iso osa museoajasta meni ruuhkassa navigointiin. Toisaalta ulkona satoi samaan aikaan kaatamalla, joten eipä siinä oikeastaan kiirekään ollut.
Nälkä (ja museokuolema) ajoi lopulta tämänkin porsaan ulos sateeseen. Seuraava kohde olisi Verikirkko, mutta sitä ennen syömään. Verikirkon lähellä oleva True Burger oli nostettu jossain esille. Olisikohan ollut VR:n lehdessä, jota tuli Allegrossa tavattua. Noh... sinne siis lätäköitä ja erästä avointa viemäriä väistellen.
Eremitaasin talvipalatsin toisessa kerroksessa oli ruuhkaa aamupäivällä.
Sateinen Moykajoen varsi siirtymäpätkänä.
Ei merkattu, ei työmiehiä, vain avoin kansi ja kuilu.
True Burger voisi sisustukseltaan ja nimeltään sijaita ihan hyvin missä tahansa suurkaupungissa. Vain yksi asia teki siitä venäläisen: ruokalista... vain venäjäksi. Tilaus tehdään jo ovella ja tiskin takana ollut nuori mies osasi onneksi hyvin englantia, joten tilausta ei tarvinnut suorittaa arpomalla. Laitoin tilaukseen tulisen Diablo hampparin ja rannarit. Juomaksi löytyi venäläistä pienpanimo-olutta suoraan Sverdlovskaya oblastista. Itselleni Jaws Oatmeal Stout ja pöydän toiselle puolelle Jawsin APA.
Burgeria odotellessa ehti maistella oluita, jotka sai noutotiskiltä nopeasti tilauksen teon jälkeen. Virheettömiä suorituksia. Olkoonkin, että olisin amerikkalaisen hapatuksen sijasta mielläni ottanut ihan vaan venäläistä lageria. Sellaista ei vaan tuntunut ravintoloista koskaan saavan. Lopulta noutotiskin taululle ilmestyi kuitissa oleva numero sen merkiksi, että tilaus oli noudettavissa. Diablo oli tulinen ja muutenkin erinomainen hampurilainen, vaikka mustaksi värjätty sämpylä oli tarpeetonta kikkailua. Hyvä pihvi! Pekonit nakkasin suosiolla pöydän toiselle puolelle. Tankkauksen jälkeen lisää historiaa kalloon kanaalin toiselta puolen...
True Burgerin Diablo ja Jaws Oatmeal Stout olivat erinomaisia amerikkalaisia hapatuksia.
Verikirkko on rakennettu muistomerkiksi kanaalin rantaan paikalle, jossa tsaari Aleksanteri II haavoittui kuolettavasti pommi-iskussa vuonna 1881. Rakentaminen aloitettiin vuonna 1883 ja valmista tuli vasta 1903. Suuri osa ajasta kului kanaalin rannan epävakaan maaperän kanssa taisteluun ja toinen suuri ajan viejä oli kirkon mosaiikit. Kaikki seinät on koristeltu mosaiikein maalaamisen sijasta. Neuvostoliiton aikaan kirkkoja ei katsottu hyvällä silmällä, joten kirkko suljettiin vuonna 1930 ja avattiin uudelleen restauroinnin jälkeen vasta 1997. Sisäänpääsy oli 250 ruplaa ja sisällä odotti melkoinen tungos, joskaan ei aivan Eremitaasiluokan ryysis. On se bling bling.
Verikirkon kaikki seinät on mosaiikkikoristeltuja ja lattiapinta on ruuhkainen.
Kaksi museota päivälle on vähintään riittävästi. Oli aika siirtyä kahville ja kaupoille. Kunhan ensin selvisi Verikirkon vieressä olevasta markkinakadusta, kohti Nevski Prospektia. Mieli teki Moskova-aseman vieressä olevalle Galeria kauppakeskukselle. Tai siis matkaseuran mieli teki, koska Uniqlo ja noin miljoona muuta vaateliikettä. Mutta kuitenkin. Tämä antoi mainion mahdollisuuden kokeilla metroa.
Metroasemille astutaan metallinpaljastimien läpi ja jokaisen kohdalla piippaa. Tuttu kuvio jo Viipurin rautatieasemalta ja antaa vartijoille syyn tutkia kenet tahansa jos näkevät jotain epäilyttävää tai naamakerroin ei muuten vaan miellytä. Sukkana läpi ostamaan metropoletteja ja sitten rullaportailla syvyyksiin... todella syvälle... rullaportaat jatkuivat asemalla kuin asemalla pienen ikuisuuden. Pietarin metro on keskisyvyydeltään Maailman syvimmälle rakennettu. Tästä huolimatta erittäin kätevä keino liikkua ympäri valtavan kokoista kaupunkia.
Maatuskat rivissä.
Metropoletti.
Pietarin metro on keskimäärin Maailman syvimmälle rakennettu.
Kauppakeskus Galeria on täynnä vaateliikkeitä.
Seuraavana päivänä oli lähdön aika, mutta vasta iltapäivällä, joten aamupäivällä ehti käydä vielä katsomassa jotain suurta ja mahtavaa. Tsaarinajan Pietari oli neuvostoideologialle turhan hienostunutta, joten he päättivät rakentaa uutta keskustaa etelämmäs. Sen keskukseksi 10 kilometrin pituisen Moskovsky Prospekt -kadun varteen oli nouseva jykevä stalinistista arkkitehtuuria edustava hallintorakennus Neuvostojen talo. Ensin kuitenkin teetä ja vasta sitten metroon. :)
Aamuteellä.
Nevski Prospektin metroon laskeutumassa.
Lenin ja Neuvostojen talo.
Moskovsky metroasema on suoraan Neuvostojen talon kohdalla, joten
paikalle on helppo saapua. Neuvostojen talo valmistui vuonna 1941. Vuonna 1970 sen edessä olevalle aukiolle
pystytettiin valtava Leninpatsas ja vuonna 2006 aukiolle lisättiin
suihkulähteitä. Itse rakennus on nykyään toimistokäytössä,
joten aukiota ja talon julkisivua enempää siellä ei ole nähtävää.
Ympärillä on lähinnä kerrostaloja, joista monet ovat niin uusia, ettei
siitä saa kunnon kommunistikuutiofiilistä päälle.
Aukion ihmettelyn jälkeen
olisi ollut tylsää sukeltaa takaisin samaan metroasemaan, joten tuli
päätös kävellä seuraavalle. Bonuksena se oli Moskovan voitonpuiston
kyljessä. Puistossa on lampien, minigolffien, venevuokraamoiden ym. lisäksi sotasankareita
ikuistettuna patsaiksi. Puiston jälkeen olikin sitten jo aika hakea rinkat hotellilta ja suunnata asemalle.
Marshal Zhukov ja tädit Moskovan voitonpuiston keskellä.
Kansalliskirjasto.
Metro rullaa laiturille.
Musiikkia metrossa.
Turvatarkastuksen valokuvauskieltomerkit pätee kuulemma myös laiturilla. Ihan sama.
Pietaria voi hyvillä mielin suositella matkakohteena. Paljon nähtävää ja jokseenkin kohtuullinen hintataso. Kaupunki on hyvin Keski-Eurooppalaisen tuntuinen, joten venäläisempää Venäjää löytynee sisämaasta. Pitää joskus käydä etsimässä sitäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti