tiistai 22. maaliskuuta 2011

Baden

Baden, alkujaan roomalaisten aikaan Aquae Helveticae, on vanha kylpyläkaupunki Sveitsin pohjoisosassa lähellä Zürichiä. Nykyisin siellä asuu kaikkitietävän wikipedian mukaan lähes 18000 asukasta. Kyseessä oli työmatka, joten päivisin oli "muuta ohjelmaa," mutta parin illan aikana jouti kylille pällistelemään.


Vanha puinen silta yli Limmatin. HDR-kuva

Kaupunkiin pääsee helposti junalla Zürichista tai vaihtoehtoisesti Baselista. Sveitsin valtion rautatiet on  lyhenteeltään melkoinen nimihirviö johtuen useista käytössä olevista kielistä. Itse kuitenkin näen asian siten, että jo toinen lyhenne oli liikaa ja loppuun päätettiin sitten laittaa jotain "yleispätevää" kommenttia englanniksi.

 SBB CFF For Fucks Sake

Ensimmäisen illan ohjelmistoon kuului opastettu kiertokävely, mikä lopulta osoittautui hyvin vähän kiertäväksi historiaopastukseksi. Suurimman osan kierroksen sisällöstä löytää helposti wikipediasta, mutta toisaalta nyt asia ja paikka ainakin yhdistyivät tehokkasti.

Turistitouhua

Voi olla vaarallista... tai sittenkin vain taiteellista

Vanhankaupungin porttina toimii 56,45 metrinen kaupungintorni, joka kierroksella kuullun mukaan toimi vielä 80-luvulla vankilana. Tornin läpi kulkee mm. bussiliikennettä, joten aktiivikäytössä on.

Stadtturm

 Kuja vanhassa kaupungissa

Vuosina 1426-1712 Baden oli käytännössä silloisen "Sveitsin" pääkaupunki, koska kantonien yhteistoimintaa johdettiin Badenin kaupungintalolta Tagsatzung -huoneessa pidettyjen kokouksien voimalla. Opastettu historiakierros sisälsi vierailun sekä selostusta kyseisessä näyttävässä puisessa huoneessa.

 Stadhaus

 Tagsatzung-huoneen seinäliput

Kierros päättyi leijonapatsaalle englantilaisen pubin eteen.

 Leijonapatsas ja englantilainen pub

Oli kuitenkin nälkä ja edellisen illan raporttien mukaan paikasta saa sekä maailman huonointa, että samalla myös maailman kalleinta burgeria, joten ruokaa piti etsiä muualta. Suurin osa porukasta meni oppaan opastamaan sveitsiläiseen ravintolaan, mikä lopulta paljastui nimeltään sveitsiläiseksi, mutta käytännössä kenties enemmän turkkilaiseksi pizzeriaksi, missä oli töykeä palvelu. Tästä tietämättömänä, mutta hinnaston nähneenä valitsin päätin lähteä muutaman muun tieteentekijän kanssa kebabille. Kebabasiantuntijamme tiesi edellisen illan perusteella lähistöltä hyvän paikan ja totta tosiaan. Hyvää döneriä erinomaisella palvelulla "huokeaan" hintaan. Kyytipojaksi vielä bulkkilageria.

Suuri porukka oli tuskin päässyt pizzojaan aloittamaan kun olimme jo valmiita. Siispä paikallista vaaleaa lageria maistelemaan joenrantaan puiston penkille. Täysin laillista sivistysvaltiossa. Kiellettyä käsittääkseni Suomessa ja mukana olleen kollegan mukaan myös Puolassa. Laillisuus tarkistettiin kebabpaikan ystävällisiltä työntekijöiltä, jotka olivat aivan :o kun kuulivat, että moinen on jossain kiellettyä.

 Müller Bräun psykedeelinen tölkki rantapromenadin penkillä

Voin raportoida, että Müller Bräu Helles Lager on yllättävän maukas vaaleaksi lageriksi. Vertailukohtana voidaan käyttää vaikkapa dönerin kanssa nautittua Feldschlöscheniä, mikä ei maistunut juuri miltään. Ratebeerissä väittävät tätä Badenilaista Müllerin tuotosta meloniseksi... ja lienevät oikeassa! Ulkonäöstä on paha sanoa mitään, mutta tölkki on psykedeelinen. Joskin pikselimössöä läheltä katsottuna.

Seuraavana iltana piti ihmetellä paikat minne opastettu "kierros" ei kiertänyt. Ensimmäisenä Ruine Stein eli wanhan linnan rauniot kukkulan päällä wanhan kaupungin vieressä. Linna tuhottiin kahdesti. Ensin vuonna 1415 ja toiseen kertaan vuonna 1712. Opastetulla kiertueella kuullun mukaan linnan kivistä rakennettiin kirkko vanhan kaupungin ja kylpyläalueen väliin.

 Vanha kaupunki Ruine Steiniltä

 Osoitteenmuutos

Ruine Steinin huippu
 
Panorama. Suurin kuva aukeaa viereisestä linkistä -> (3500x700)

Panoraman vasemmassa laidassa näkyvää siltaa pitkin taapersin joen toiselle puolelle saaden samalla oivat näkymät vanhaan kaupunkiin ja joelle.

  Vanha kaupunki ja Limmatjoki korkealta sillalta nähtynä

Edellisen kuvan puista siltaa pitkin palasin vanhaan kaupunkiin, mistä jatkoin suoraan modernimman alueen läpi kylpyläalueelle.

 Puista siltaa ylittämässä

Edellisenä päivänä kuullun mukaan Badenin lähteet ovat Euroopan rikkipitoisimmat. En ehtinyt kokeilemaan. Lähteiden alueella piisaa kylpylähotelleja ja taisi siellä jokin julkinen paikkakin olla.

 Kylpyläalueella

Alueella myös rakennettiin jotain. Jokilaakso oli tiivisti rakennettua seutua.

 Raksa

?

Yhteenvetona sanoisin, että Baden on mäkinen, kallis ja oikeastaan varsin mukava paikka.

Sveitsissä palloilusta on tulossa vielä Zürich, kunhan ensin saan sen valmiiksi.