torstai 31. maaliskuuta 2011

Hannover Zoo, part I

Hannoverin eläintarha, tai tarkemmin sanottuna elämyseläintarha oli vierailun kohteena viileänä lauantaipäivänä 26.3. Eläintarha on viime vuosina voitanut jonkin palkinnon erinomaisuudestaan. Kaikkitietävä wikipedia väittää yhdeksi Saksan kalleimmista eläintarhoista, mutta kertoo samalla kävijämäärien olevan kasvussa. Tarhan kehittämiseen tungetut rahat ovat siis tuottaneet tulosta.  Teemoittain tehty aluemaisemointi oli jokseenkin spekraakkelimainen, joskaan ei sillä vielä aitoa korvata. Vietin kyseisessä eläintarhassa yli viisi tuntia, joten kuvasaalista piisaa. Kaikenlaista näkee kun jaksaa odotella edes hetkisen.

Kuvat ovat suunnilleen kiertokävelyreitin järjestyksessä.

Raidallista

Sarvikuono taapertaa rinkiä

Flamingo mesoaa

Strutsi

Visitors from outer space

Pelikaanit olivat niin huimia otuksia, että päätin vaihtaa 55-300mm telezoomin 15mm laajakuvaan ja mennä kyykyssä chillaamaan pelikaanien keskuuteen... samalla tiedostaen, että olen tunkemassa kalleinta objektiiviani senttien päähän isonokkaisista linnuista, jotka loppupeleissä ovat reviirinsä hallitsijoita.

Pelikaani rantautuu näyttävästi

Pari sekuntia ennen kuin tunkeilevaa kameraa näykkäistiin...

Pelikaani tulee

... onneksi kuitenkin vain kevyesti. Harmillisesti en ehtinyt ottaa kuvaa pelikaanin nokan sisuksista, koska kyseessä oli todella nopea liike, millä kerrottiin kameran olevan tiellä. :)

Virtahepo

Mangusti kyylää kyylääjiä

Mangusteja oli kyyläämässä kaksilahkeisten lisäksi myös pari vapaampaa "asukkia."

Sorsa majan katolla

Varpunen

Tärkeitä sääntöjä vierailijoille

Edit. 21.8.2012: Alla oleva kuva on isona canvastauluna Äidin seinällä. :)

Funky

Hyvin maisemoitu (lintu on aito)

Kirahvi

Tavallaan mielenkiintoisena ideana tarhassa oli verkotettu "ranta," minne pääsi istuskelemaan rantatuoleihin. Ranta ei ollut ihan normaali biitsi, vaan pienemmille kahlaajille rakennettu vehreäkö lammikko. Pienemmät kahlaajat (jos isommatkaan) eivät henkilökohtaisesti jaksa ihan kauhesti kiinnostaa, joten jäi istuskelematta. Sen sijaan yksi kahlaaja sai kyllä huomioni. Eihän tuota toki seisaaltaan otettu vaan kyykkimiseksi meni jälleen kerran.

Nokkaa kutiaa

Tässä vaiheessa oli hyvä päästä kädellisten lämpimään rakennukseen lämmittelemään. Gorilloilla on eläintarhassa oma vuorensa, mutta talven ne viettävät lämpimässä rakennuksessa hieman vaatimattomammissa tiloissa. Orankien ja simpanssien ulkotilat näyttivät vertailussa melko huonoilta. Ilmojen vuoksi olivat toki sisällä nekin.

Gorilla odottaa ulospääsyä gorillavuorelle

Sisälle oli rakenneltu pientä viidakkoa luomaan tunnelmaa (peittämään betonia). "Vapaina" sinkoili mm. pikkulintuja sekä hieman isompia lintuja, joiden riippuvat pesät olivat katossa.

Pikkulinnut oksalla

Erittäin karvainen oranki

Papukaija

Ulkona oli tosiaan jokseenkin viileää. Muistista heitettynä kenties +7 astetta, joten sillä voisi kenties selittää seuraavaa:

Kissamakipallo