perjantai 11. maaliskuuta 2011

Karneval

Braunschweigin Karneval järjestettiin sunnuntaina 6.2. Paikallista mediaa seuraamattomana havaitsin tapahtuman edeltävänä päivänä ratikkapysäkin sähköisen aikataulun kertoessa, että sunnuntaina on tiedossa poikkeuksia liikennöintiin Karnevaalin vuoksi.

Sunnuntai oli aurinkoinen, joten taapersin iltapäivällä keskustaan ihmettelemään menoa. Osuin paikalle sopivasti sillä karnevaalikulkue oli juuri saavuttamassa keskustan / aloittamassa liikehdintää keskustan lähistöllä siitä suunnasta mistä olin itse tulossa. Kulkue oli kenties hitain koskaan näkemäni, pysähtyen minuuteiksi noin 50 metrin välein. Äärettömästä hitaudesta johtuen ohitin kulkeen helposti ja jatkoin viileältä varjoisalta kadulta keskustaan Schloss Arkadenin aurinkoiselle etuaukiolle.

Aukion suuntaan oli matkalla myös wanhempaa väkeä.

Pirullinen setä matkalla keskustaan

Itse aukiolla oli mukavan aurinkoista, mutta silti melko viileää.

Päivän paras

Kulkueelle aurasi tietä neljä ratsupoliisia, joiden perässä kulki asianmukaisesti viritelty poliisiauto.

Katolle köytetty poliisi

Itse kulkue olikin sitten dieselinkatkuisten traktorien juhlaa... :)
... anteeksi siis tietenkin traktorien vetämien juhlavien viritelmien juhlaa, olkoonkin, että osa wanhemmista traktoreista tuoksahti melkoisesti. Vaunuista nakeltiin kansalle karkkia ym.

Ei tarvinne selityksiä

Mahtia!

Riehakas meno tuotti melkoisesti roskaa ja runsaasti lasinsirpaleita. Pääosin lähteenä lieni muutaman senttilitran vetoiset väkevien juomien pikkupullot.

Iltapäivä ei ollut vielä edes pitkällä