keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Edinburgh - osa I - Arthur's seat


Viikon pituisen Skotlannin alavien maiden reissun aloitus pääkaupungista Edinburghista. Asukkaita kaupungissa on noin puoli miljoonaa eli ihan kohtalaisen iso paikka. Keskustan väkimäärää kasvattaa keskustassa suurilukuisina kirmaavat turistit. Oman reissuni ajankohta oli toukokuun puolivälissä, jota ei voine suurimpana sesonkina pitää, mutta väkeä riitti etenkin vanhassa kaupungissa ja linnassa.

Paikkakunnasta tuli "burgh" eli  kaupunki vuonna 1125 ja asutusta siellä on ollut jo vuosisatoja aikaisemmin. Historiallinen paikkakunta siis ja siltähän se näyttääkin. Keskiaikainen vanha kaupunki ja 1800-luvulla rakennettu uusi kaupunki ovat UNESCOn maailmanperintökohteita. Molemmat kaupungit ovat mäen päällä ja niiden välissä on syvänne, jossa joskus oli metsästysmaita ja järvi. Nykyään siellä on kaupungin halkova rautatie ja nätti Princess street gardens -puisto.

Majoituksen olin hankkinut uudesta kaupungista. Code POD hostel lienee paikkakunnan kallein hostelli, mutta oli siisti ja kapseleissa (kuva reissun yhteenvedossa) eli podeissa oli normihostellia enemmän yksityisyyttä vaikka ne kuuden ryppäissä olivatkin. Ainoana miinuksena oikeastaan hostellin edessä oleva viereisen baarin lastausovi. Roudaajat tulee aamuseiskalta ja he eivät ole hiljaisia.

Ensimmäisen päivän kohokohtana kapusin oikeastaan puolivahingossa keskustan vieressä 251 metriin kohoavalle Arthur's seatille. Hostellin check in alkoi muistaakseni kolmelta ja olin jo yhdeltätoista ehtinyt syödä ja pudottaa rinkkani hostelliin odottamaan. Olin siitä sitten päämäärättömästi vaellellut Royal Milen alapäähän Skotlannin parlamentille, josta päätin ponkaista läheisen kielekkeen päälle tarkastamaan näkymät keskustaan. Kielekkeen päällä olin jo oikeastaan niin lähellä viereistä kukkulaa eli Arthur's seattia, että päätin jatkaa sinnekin. Reissun ainoat farkut hikeen jo ekana iltapäivänä vaikka asiallisemmat housut ois ollu rinkassa. Vaelluskengät sentään oli jalassa. :)

Paras käyttäytyä kiltisti.

Scott monumenttinsa keskellä.

Jätskiauto.

Rautatie rotkossa vanhan- ja uuden kaupungin välissä.

Sarvekkaat St. Gilesin katedraalin edessä.

Itsenäisyysleiri parlamentin vieressä. Myös Katalonian lippu löytyy!

Arthurs seatille vievä pääreitti ja pidemmin kielekkeellä kirtävä turvattomampi reitti. Valitsin jälkimmäisen ja lähdin epämääräistä polkua rinteeseen.

Kieleke Holyrood Parkissa.

Portaat kiermurtelevat ylös kohti Arthur's seattia.

 Mäyräkoira ihailemassa Arthur's seatilta (251 m) avautuvia näkymiä.

Arthur's seatin näkymä kohti linnaa.

Laskeutumassa pääreittiä pitkin. Puskat kukkii nätisti.

Palace of Holyroodhouse.

Päiväkodin edustan suojatievahti Royal Milellä.

Perinteisiä puhelinkoppeja Royal Milen varrella.

Hauska mies kadulla ilmapalloa taittelemassa ja aikuisille aukeavaa läppää heittämässä.

Kattopiknik uudessa kaupungissa.

Päivä oli hyvä päättää muutamaan olueen. Taisin päätyä Brewdogin kautta The Hanging Battiin, jonka väitän internetin top-10 listojen ja oman vajaan otantani (kävin myös parissa kolmessa muussa) perusteella olevan kaupungin paras olutravintola. Riittävästi luovuutta parantavaa nautittuani ehdin vielä ihailemaan Carlton Hillille auringonlaskua. Aamupäivän pilvinen sää oli päivän edetessä selkiintynyt!

Jalustaa ei ollut mukana joskin sen olisi ehtinyt lähes matkan varrella olleelta hostellilta hakea. En viittinyt stressata vaan nappasin fotot käsivaralta. Googlen kuvahaun perusteella Edinburghin yleisintä kuvaa oli kuvaamassa jalustojen rivistö. Rivistö oli tosin toisella puolella kuvan pääkohteena olevasta Dugald Stewart Monumentista. Taustalla näkyy useita monumentteja sekä linna, joten paikka on mitä mainion nättiin kuvaan.

 The Hanging Batin tyylikkäitä cask hanoja.

 Yleisin Edinburghista otettu kuva. Oma versioni käsivaralta HDR:nä napsittuna.

Princess Streetin torneja. (ja tovin verran kuvaan odoteltu lokki)

Viikon päästä ajattelin heittää ilmoille pientä legendaa lähistöllä sijaitsevasta maailmanperintökohteesta ja siihen lähelle rakenteilla olevasta Ison-Britannian korkeimmasta sillasta.

Linkki kakkososaan.

Linkki koko reissun esittelyyn/yhteenvetoon.