sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Eläimellinen luontohetki

Sateeton ja yllättävän valoisa, välillä jopa aurinkoinen päivä. Ihmeellinen syksyharvinaisuus keskellä piinaavan pitkää sadekautta. Semestercardia ei ole vieläkään näkynyt (prkleen yliopisto), joten matkailussa pitää tyytyä lähistön puistoihin. Tarkoitus oli mennä treenaamaan lentävän linnun kuvaamista. No eihän siitä mitään julkaisukelpoista vielä irronnut, mutta pari hyvää kuvaa tuli otettua hitaammin liikehtivistä.

Koska teemana on luonto ja asioita kuuluu vetää ns. överiksi, kaivoin latinankieliset nimet tunnistamilleni lajeille. Tunnistamattomat jääkööt mysteereiksi. Keskivertolukijaa ja itseäni ei jää harmittamaan. Mikäli jokin on väärin nimetty ja tunnet suuren vääryyden tapahtuneen, saa kertoa.

Ensimmäiseksi kyttäyspaikaksi valitsin lähimmässä puistossa sijaitsevan puun, jossa on punaisia marjoja.  Ruuan luulisi vetävän paikalle kuvattavaa. Veden äärellä olisi turha kytätä sillä parin viikon sateiden jälkeen vettä on aivan kaikkialla. Totta tosiaan, marjat vetivät puoleensa sekä lintuja, että nisäkkäitä.

Turdus pilaris (räkättirastas) 

Turdus merula (mustarastas)

Sciurus vulgaris (orava)

Oravaa seurasin enemmän tai vähemmän aktiivisesti varmaan puolen tunnin ajan. Valitettavasti en saanut hyvää kuvaa puusta toiseen hyppäävästä oravasta, mutta kainaloaan/mahaansa rapsuttava orava on mielestäni, kaikki kuvat mukaan lukien, päivän paras otos.

Sciurus vulgaris (orava)

Puiston vaihdon paikka. Gaussin puistossa virtaa joki, joten siellä on vesilintuja. Valitettavasti valo alkoi hiipua jo iltapäivän alkupuolella, joten liikettä ei olisi saanut pysäytettyä ilman salamaa. Vrt. yllä oleva oravakuva, jossa valotus on 1/1600 sekuntia ihan luonnon valon avulla kun ISO 800 ja f5,8. Toisin sanoen, en saanut juuri mitään pitämisen arvoista tallennettua, mutta kävihän tuo kamera jälleen kerran kaukoputkesta.

Edessä ?, taustalla Anas platyrhynchos (sinisorsa)

Vähemmän eläimellisenä menona, kuvasin ensimmäisessä käymässäni puistossa myös kasvillisuutta.

Acer platanoides (metsävaahtera) - lehti lammikossa

 Fagaceae (Pyökkikasvi)