tiistai 23. marraskuuta 2010

Hannover

Marraskuinen viikonloppu ja opiskelijastatus vihdoin saatuna. Aika lähteä viimein tutkimaan oman osavaltion paikkoja ilmaiseksi paikallisjunilla. Aloittaen pääkaupungista eli Hannoverista. Sää on piinaavan pilvinen, mutta ei sentään sada. Onneksi Hannover on lähellä ja sinne pääsee ilmaiseksi. Voin vapaasti nirsoilla valaistuksen ja olosuhteiden suhteen, sillä harmaa tai puhkipalaneen valkoinen taivas ei sovellu ollenkaan siihen mitä tykkään matkaillessa kuvata. Yleensä vaan ei ole vaihtoehtoja, mutta nyt on, sillä voin aloittaa lauantaina ja tulla sunnuntaina uudelleen kuvaamaan pilvisen päivän parhaaseen aikaan. Kirjoituksen toisena teemana on täten itse kaupungin lisäksi valokuvaajan mietteitä kuvaamisesta.

Hakusessa on alle tunnin kestävä siirtyminen vaaleanharmaasta pilvimassasta lähes mustaan pilvimassaan. Tuona maagisena, mutta lyhyenä, siirtymähetkenä pilvimassa on sinertävä, mikä sopii erinomaisesti siihen mitä tykkään matkaillessa kuvata.

Normaalisti aloittaisin kuvasarjan rautatieasemalta, mutta koska saavuin tutustumaan kaupunkiin tunteja ennen maagista hetkeä ja rautatieasemasta otettu kuva näyttää olosuhteiden vuoksi surkealta, tarjoan paremman kuvan myöhemmin. Aloitan sarjan uudelta kaupungintalolta päivän parhaimmalla kuvaushetkellä.

Maschparkin laidalla sijaitseva Neues Rathaus on valmistunut vuonna 1913, on lähes sata metriä korkea ja  hyvällä syyllä todennäköisesti kaupungin kuvatuin rakennus. Spektaakkelimainen ilmestys, varsinkin iltavalaistuksessa viereisen järven toiselta puolelta ihmeteltynä.

Neues Rathaus

Hypätään hetkeksi aikaisemmin nähtyyn. Kaupungintalon puutarhurilla on käsissään pienoinen ongelma nurmialueiden suhteen heti takapihalla.

Rathausin puutarhurilla lienee ongelma

Rakennuksen edessä voidaan havaita, että leijona on rakennusvaiheessa jäänyt jumiin pilarin sisälle.

Apua akuuttiin jumitukseen pyytämässä?

Kaupungin keskustassa on aivan perhanasti kauppoja ja joulun tuloa ei voi olla huomaamatta vaikka vasta on marraskuun puoliväli.

Siististi paketoitu

Takaisin pimenevään iltaan. Maschparkin laidalla sijaitsee kaupungintalon lisäksi osavaltion museo. Taivaan hieno väri vetelee viimeisiään, mutta käy hyvin etualan pimeään puistoon.

Niedersächsisches Landesmuseum

Läheltä löytyy toisen maailmansodan pommituksissa kärventynyt Aegedienkirche. Kirkkoa ei jälleenrakennettu vaan raunioista on tehty sodan muistomerkki. Tässä vaiheessa taivas on ehtinyt tumman ruskeaksi. Matalalla lipuva raskaampi pilvi osui sopivasti taustalle tuomaan vaaleamman ruskeaa sävyä. Kuva on pahasti tärähtänyt, mutta seuraavaksi ottamassani terävämmässä kuvassa pilvi ei enää ollut taustalla, eikä kuva toiminut sen vuoksi yhtä hyvin, joten tällä mennään. Tausta on iso osa kokonaisuutta. :)

Aegidienkirche

Rautatieaseman vieressä on suuri kauppakeskus, jonka julkisivu herättää huomiota.

Ernst August Galerie

Rautatieasemalla oli lauantain jalkapallokierroksen kunniaksi saattoväkeä pallofaneille. Kansanvaellusta stadionilta asemalle seurattiin joidenkin partioiden voimin, mutta asemalla väki kasaantuu juniaan odottamaan, joten saattoväkeä oli hieman runsaammin.

Saattoväkeä

Rautatieaseman edessä oli jo joulumarkkinakojut & kuuset koristeineen valmiina. Keskiviikkona 24.11. on markkinoiden avaus. Osa kaupungin jouluvaloista oli vielä pimeänä, kuten myös osa kauppojen valoista. Veikkaisin, että odottavat markkinoiden avautumista. Kuvan vasemmassa laidassa lipuu katkeamaton letka kohti asemaa. Suuri osa tuli vaatteista ja älämölöstä päätellen stadionilta, joka muuten sijaitsee Maschparkin lähistöllä. Tunnelmaa piisasi sen puolesta mitä puistossa Neues Rathausia kuvatessa kuulin. Yksi maalikin taisi puistossa ollessani syntyä. Olisin ehkä ollut mieluummin stadionilla kuin pimeässä puistossa, mutta näin tällä kertaa.

Hauptbahnhof

Hypätään sunnuntaihin. Lauantain idena oli tutustua kaupunkiin, etsiä olutta, jota ei Braunschweigista löydy, ottaa siinä samalla joitakin kuvia ja ottaa oikeasti hyvä kuva Neues Rathausista. Tavoitteet täyttyivät tyydyttävästi, mutta kuvasaldo jäi laadullisesti heikoksi. Vaatimustasoni nousee vähitellen. Palasin sunnuntaina harrastusmatkan merkeissä eli tavoitteena oli vain ja ainoastaan ottaa hyviä kuvia. Sää oli yhtä pilvinen kuin lauantaina, joten tiesin mihin aikaan olosuhteet ovat parhaimmillaan ja ajoitin matkaamisen sen mukaan. Ensimmäisenä vuorossa on kaupungin hienoin toimistotalo. Rakennuksen korkeuden selvittäminen oli yllättävän vaikeaa, mutta 60 metriseksi väittävät.

NORD/LB -pankin päämaja

Harmaa taivas sopii yllä olevaan kuvaan mielestäni varsin mainiosti. Noin klo 16:30 taivas alkaa vähitellen sinertyä. Olen kyttäysasemissa ja seuraavan reilun puolituntisen ajan täytyy pitää vauhtia. Reitti on onneksi etukäteen mietitty ja kuvauspaikat on tiedossa. Gorillapod on repussa, mutta nyt ei ole aikaa säätää sen kanssa. Valoa on tarjolla sen verran, että tolppaan tukemalla saa kuvattua riittävän hyvää jälkeä, mikäli tasaista alustaa, jolle kameran voisi laskea, ei löydy.

HNZEIGER

Alla oleva raitiovaunupysäkki on melko rohkea veto. Ei taitaisi mennä Tampereella läpi.

Ratikkapysäkki

Georgstrasse on pitkä kävelykatu, jonka varrella on runsaasti shoppailumahdollisuuksia.

Georgstrasse

Marktkirche on jykevän näköinen ja valtavan kokoinen tiilistä rakennettu kirkko kaupungin keskellä. Mielenkiintoisena yksityiskohtana tornissa on valtava pentagrammi väärinpäin. Tornilla on korkeutta 98 metriä. Kaikkitietävän wikipedian mukaan kirkko on oikeasti katedraali, mutta vanha nimi on haluttu säilyttää.

Marktkirche

Kirkon vieressä sijaitsee vanha kaupungintalo, joka on rakennettu samaan pohjois-Saksalaiseen tiiligoottityyliin samanlaisista tiilistä. Saksankielinen wikipedia kertoilee, epämääräisen käännökseni mukaan (en vastaa virheistä), että rakennus olisi ainakin joiltain osin rakennettu 1400-luvulla. Nykyään rakennuksessa on kaupallista toimintaa.


Altes Rathaus & Marktkirche taustalla

Taivas ei ollut oikeasti aivan yhtä sininen kuin yllä olevassa kuvassa, mutta näin kamerani sen näki enkä ryhdy dramaattista lopputulosta muuttamaan. Oopperatalolla sain vihdoin kameran asetettua tasaiselle pinnalle tolppiin tukemisen sijasta (paikka oli katsottu etukäteen). Tämä mahdollisti pidemmät valotusajat, joten saatoin säätää kameraan mielestäni optimaaliset asetukset. Kuuden sekunnin valotus ei onnistu tolppaan nojaamalla, mutta tasaisen betonin päällä pitkä odotus ei ole mikään ongelma. Olen tyytyväinen yllä oleviin kuviin, mutta alla oleva on aivan eri luokassa. Terävämpi kuin gorillapodin avulla otettu Neues Rathaus tämän bloggauksen alussa. On se hyvä, muttei pärjää järeälle betonivalulle mikäli saatavilla. Joitakin minuutteja kuvan ottamisen jälkeen taivas musteni, mutta ehdin kuvata kaiken mitä olin suunnitellutkin.

Opernhaus

Oopperan lähistöllä on lyhyt katu, Luisestrasse, jossa oli siniset ledit, pyllistävä setä, sekä kalliin oloisia palveluita.

Luisestrasse

Siellä sijaitsee mm. Galerie Luise -ostoskeskus, josta en ostaisi yhtään mitään. Näytti keskittyvän designiin ja taiteeseen. Veikkaisin, että melko kalliisiin sellaisiin. Ainakin puitteet olivat kunnossa. Oli sunnuntai, joten kaupat eivät olleet auki. Väki vaan palloili käytävillä ja ravintolassa.

Galerie Luise

Luisestrasse johtaa oopperan suunnasta rautatieasemalle. Aseman toisella puolella on Raschplatz aukio, josta löytyy viihdettä ja synkkä Sparkassen torni.  Tornista en ottanut kuvaa, koska en jaksanut viritellä gorillapodia sen vuoksi, että voisin yrittää kuvata mustan toimistorakennuksen lähes mustaa taivasta vasten.

Raschplatz


Sanoisin, että onnistunut kuvausreissu. Jälkikäteen voi toki spekuloida, että olisiko pitänyt jättää sunnuntain sinisen sarjan alussa ollut lehtitalo kuvaamatta (samalla putoaa siirtymäpätkän Georgstrasse) ja viritellä sen sijaan gorillapodia vanhalle kaupungintalolle ja sen viereiselle kirkolle. Ehkä olisi, ehkä ei. Kenties ensi kerralla, sillä joulumarkkinat pitää katsastaa, kunhan ensin avautuvat.