torstai 9. kesäkuuta 2011

Dresden, part II

Linkki ensimmäiseen osaan / link to part I

Toinen ja samalla viimeinen osa Dresdenissä pyörimistä. Liikkeelle lähdetään Elben pohjoispuolelta Neustadtista Albertplatzilta. Kuva on otettu puiston penkin käsinojan päällä seisten.

Massiivinen suihkulähde Albertplatzilla

Kyseisiä suihkulähteitä oli kaksi. Välissä oli bussipysäkkejä... vai ratikkako siitä kulki. Kenties molemmat.

Darth Vaderille koitti tunnetusti tappio

Suunta on vihreällä kävelykadulla, Hauptstrassella, kohti historiallista keskustaa, joten suihkulähteet jäävät taakse. Eteen oikealle puolelle puskien keskelle ilmestyy valkeana hohtava Schiller.

Hyvin valkoinen Schiller

Ennen Augustusbrückea eli Augustin siltaa taapertajaa kohtaa kultainen näky. August II Väkevä keulii hevosella. Mahtimies, josta lisää myöhemmin.

Kultainen ratsastaja - August II Väkevä

Keskustaa Augustusbrückelta Elben yli

Seuraavassa kuvassa liikkeellä olevan sekopään perään piti pujotella nopsaan hitaasti liikkuvien väkijoukkojen läpi, jotta sai sopivan taustan kuvalle. Flyeriä en käynyt hakemassa.

Niinpä niin...

Mr. Campfire jammailee oikeustalon edessä

Mr. Moustache vartioi Residenzschlossin porttia

Frauenkirche

Kaupungin keskustassa oli joitakin tyhjiä tontteja luomassa epäjatkuvuuskohtia. Alla olevan kuvan rakennusten välissä näkyy mystinen valkea seinä. Kuvaajan selän takana oli tässä tapauksessa valkealla kankaalla päällystetty raksa-aita, joka peitti suuren osan aukiosta. Käsittääkseni tekevät siihen jonkinlaista puistoa. Ja kun suuntia lähdettiin selostamaan niin vedetään samalla överiksi, kuten asiaan kuuluu. Vasemmalla puolella vajaan sadan metrin päässä on Frauenkirche. Oikealta sai take-awayna 0,4l muovimukeissa kahdella eurolla Landskron Pilssiä. Tuli päivällä kokeiltua ja nautittua Augustin edessä aukion menoa ihmetellessä. Saksalainen pils on yleensä, kuten tälläkin kertaa, laadukasta perusolutta. Mielikuvitoksetonta panimokulttuuria, mutta pilsnerinsä osaavat tehdä. Kuvaajan yläpuolella on ilmaa, pilviä ja kenties pari lentokonetta ennen avaruuteen päätymistä. Alapuolella oli katukiveä jne.

August II Väkevä hotellin edessä

Vesihirviö Zwingerin lammikossa

Zwingerissä oli päivällä ei-uskonnollista kulttuuriohjelmaa, jossa lavalla vedettiin mm. Michael Jacksonin tahtiin ryhmätanssia. Illalla siellä oli rauhanpuheita.

Rauhashowta Zwingerissä

Semperoper on Semper-nimisen herran suunnittelema ja rakennuttama oopperatalo. Valmistui 1841 Zwingerin viereen, valmistui uudelleen 1869 tulipalon jälkeen ja vielä kerran uudelleen vuonna 1985 oltuaan 40 vuotta raunioina pommitusten jäljiltä. Tässä vaiheessa akku oli niin lopussa, että kamera sammui jos laittoi live viewin päälle kameran näyttöön. Kiva konttailla optista etsintä katsomaan silloin kun kamera oli lähellä maantasoa. :]

Semperoper

Fürstenzug on yksi maailman suurimmista posliinitaideteoksista. Pituutta tällä Sachsenin kuninkaita aikajärjestyksessä esittelevällä teoksella on 102 metriä ja korkeutta 9,5 metriä. Valmistui 1907 ja selvisi pommituksista vain vähäisin vaurioin. Spektaakkelimainen, etten sanoisi.

Fürstenzugin loppupääty Hofkirchen edestä nähtynä

Hofkirche rakennettiin, koska paikallinen mahtimies, August II Väkevä, tahtoi Puolan kuninkaaksi ja joutui sen vuoksi vaihtamaan uskontokuntaansa. Vaihdoksen sekä runsaiden lahjusten voimalla hänestä tuli lopulta Puolan kuningas. Kaikkitietävä wikipedia kertoo lisäksi, että Väkevä miekkonen tekaisi elinaikanaan 365-382 lasta.

Hofkirche (oik.) sekä Residenzschloss

Edellinen kuva otettiin Brülsche Terracelta, jolta on myös hyvä näkymä Elben toiselle rannalle, jossa vedettiin iltashowna jonkinlaista messua kirkkopäivien päälavalla. Kenties saivat avattua teleportin taivaaseen taivasmatkan (Himmelfahrt) kunniaksi, mutta...

Halleluja-h!

... paha sanoo, koska en jäänyt seuraamaan menoa vaan jatkoin terracea eteenpäin joitakin kymmeniä metrejä ottamaan vielä seuraavat kuvat.

Taidekorkeakoulua näkyvissä kupoleineen

Terasseja Frauenkirchen lähellä
 
Dresden on hieno paikka ja keskusta on pienuutensa takia helposti käveltävissä ympäri ja ympäri. Hienompi tulee jos saavat ammottavat tyhjät tontit täytettyä ja kenties purettua parit DDR-talot keskustan tuntumasta. Yhdet palaneet wanhan näköiset kivirauniot löysin Zwingerin lähistöltä, mutta siinä ei tainnut sijaita alun perin mitään kovin spektaakkelimaista. Seinät muodostivat pari metriä korkean muurin ja sisäpuolella saattoi hyvinkin olla parkkipaikka.