keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Praha, part II

Ensimmäinen osa jäi Letnapuiston linnan puoleiselle reunalle. Lyhyen matkan päässä sijaitsee kesäpalatsi ja kuninkaallinen puutarha.

Pyhän Vituksen katedraali kesäpalatsin terassilta nähtynä

Kuninkaallisen puutarhan päädystä pääsee sisälle linnaan ja sitä sisäänkäyntiä tuolla vierailulla käytinkin, mutta koska tämä on kokoelma usealta päivältä, hypätään ensimmäisen päivän iltaan, jolloin kiipesin linnalle toista kautta.

Portaat linnalle

Ilta oli kuuma

Panorama linnan edustalta

Linnan pääsisäänkäynti

Linnan alueelle pääsee ilmaiseksi kuten myös katedraalin sisälle rajoitetusti sisäänkäynnin lähelle. Linnan sisätiloihin, katedraalin muihin osiin ja joihinkin muihin rakennuksiin pääsee pääsylipun ostamalla. Lyhyen vierailun lippu (rajoitetut kohteet) irtosi 250 korunalla (~10€). Sisätilojen valokuvauslupa olisi ollut 50 korunaa lisää, mutta jätin hankkimatta ja keskityin olennaiseen.

Lipulla näki pari huomion arvoista juttua. Linnassa on nähtävillä kruununjalokivet, joihin kuuluu pyhä käsikranaatti. Lisätietoa tietämättömille: youtube, wikipedia Toinen huomionarvoinen juttu on bling blingillä täysin överiksi vedetty katedraali. Sisälle astuessa ensimmäinen mieleen tullut lausahdus oli "holy shit" kun ylhäällä olevien ikkunoiden valo sirosi leijailevasta pölystä luoden hienoa efektiä erittäin suureen kirkkosalin yläosiin. Katedraalikierroksen ruuhkassa lähes jokaisella tuntui olevan kamera kätösessään ja olen varma, ettei läheskään kaikilla ollut kuvauslupaa. Alla oleva kuva on yleisölle maksuttomasta osasta otettu.

Pyhän Vituksen katedraali sisältä

Yleisöltä suljettu ovi linnassa

Yksi linnan uloskäynneistä

Linnan edessä olevan aukion laidalta löytyy palatsi, jonka maalatut seinät hämäävät pidemmältä katsottuna.

Schwarzenbergy palac

Vltavan ylittävistä silloista ylivoimaisesti ruuhkaisin on Karlova most eli Kaarlensilta, jonka rakentaminen alkoi 1357. Kyseinen historiallinen kevyen liikenteen käytössä oleva silta on päiväsaikaan aivan tukossa turisteja, muotokuvan piirtäjiä ja rihkaman myyjiä. Suosittelen menemään sillalle aamuviideltä, koska veikkaisin, että silloin siellä on vähemmän väkeä ja ständitkin saattavat loistaa poissaolollaan.

Kaarlensilta

Turisteja, paljon paaaljon turisteja

Kanava Kaarlen sillalta nähtynä

Pyhimyksen hinkkausta Kaarlensillalla

Seuraavaksi siirrytään lyhyen asiapitoisen väliajan kautta illan sekä oluen pariin.


Esimerkki valon vaikutuksesta. Sama paikka, samat välineet, sama päivä, mutta eri kellonaika. Aamupäivällä vastavaloon otettu kuva tuottaa lievästi sanottuna erilaisen lopputuloksen kuin illalla uudelleen otettu kuva. Paremmuus riippuu katsojasta. Ylempi painottaa puistoa ja alempi taustaa.


Kuva on pitkältä Venceslauksen aukiolta (Václavské náměstí) ja taustalla näkyy Tsekin kansallismuseo (Národní muzeum).








Kesäkuussa Prahan ilta hämärtyy myöhään. Kaikki kuvat ovat iltayhdeksän jälkeen otettuja.

Čechův most -sillan koristeita

Prahan vanhassa kaupungissa on juutalaiskortteli, jossa sijaitsee useita synagoogia sekä vanha hautausmaa. Suurin ja mahtavin synagooga sijaitsee kuitenkin päärautatieaseman läheisyydessä. Hieno näky, jonka edestä on parit parkkipaikat betoniporsailla suljettu. Kaikkitietävä wikipedia kertoilee, että vanha hautausmaa oli pitkään ainoa juutalainen hautausmaa eikä lisämaan ostaminen ollut mahdollista. Ongelmaan oli kuitenkin ratkaisu: vanhojen hautojen päälle tuotiin lisää maata ja lopulta väkeä haudattiin jopa 12 kerrokseen. Hautuumaalla on hautakiveä hautakiven vieressä, yhteensä 12000 ja väkeä sinne uskotaan haudatun jopa 100000. Pinta-alaltaan hautausmaa on pieni ja sijaitsee käytännössä yhden korttelin sisäpihalla.

Yksi juutalaiskorttelin synagoogista

Ilta pimenee lähes minuutilleen samaan aikaan toisaalla modernin raitiovaunun perää tuijotellen... *köh* Kuvathan ovat tosiaan eri päiviltä koottuja, vaikkei sitä kukaan olisi huomannut kuin tiedoston nimistä korkeintaan ellen olisi kertonut.

Uudehko raitiovaunu pysäkillä

Oluen pariin. Prahasta löytyy useita panimoravintoloita. Ensimmäisenä suuntasin Pivovarský Důmiin (osoite: Lípová 511/15), joka osoittautui lauantai-iltana täydeksi. Vaatimattoman levyisellä tiskillä oli kuitenkin tilaa, joskaan ei tuoleja. Kenties kiireisyyden vuoksi kärttyisästä baarimikosta ei ollut apua hämmentävän olutvalikoiman selventämiseen, joten päätin tilata Hopfenweizenin (kuvassa), joka taisi olla kuukauden erikoisuus. Weizeniä en ulkonäön lisäksi juomasta löytänyt, koska ruohoinen humala jyräsi kaiken yli. Ei oltu säästelty ja tuoreeltaan nautittuna täysi potku oli tallella. Muina oluina oli tarjolla mm. banaanista vehnistä ja jotain vihreän väristä. Hardcoremaistelijoille on tarjolla pikkulasein varustettu maistelutarjotin. Itse päätin vaihtaa seuraavaan paikkaan, vaikka olutvalikoima vaikutti jos ei nyt hekumalliselta niin vähintään mielenkiintoiselta.

Pivovarský Dům Hopfenweizen

Toisena kohteena suuntasin Pivovar U Flekůun (Křemencova 1651/11), joka on kooltaan paljon isompi ja tyylikkäämpi kuin edellinen johtuen suuresta sisäpihasta, jossa oli pitkää pöytää toisensa perään. Väkeä piisasi, mutta niin tilaakin, joten sain tällä kertaa jopa valita istumapaikan. Oluiden kohdalla valinnan varaa ei ole sillä saatavilla on vain U Fleků. Oluen saaminen tilauksen jättämisen jälkeen kesti noin sekunnin, koska tarjoilijat kiersivät ylimääräisten oluttuoppien kanssa. U Fleků on tummanruskeaa beigellä vaahdolla. Maistuu paahteiselta, hieman kahviselta ja makealta, mutta on valitettavasti hieman häiritsevän tahmainen. Ratebeerissä hehkutetaan kovasti, mutta mielestäni join pariakin parempaa tummaa Kosicessa (vähemmän tahmaisia). Anyway, älkää missatko jos Prahassa liikutte.

Olin merkinnyt karttaani pari muutakin paikkaa, mutta päätin sitä ennen käväistä rannalla vilkaisemassa näkymiä. Lopulta jäi sitten käymättä niissä toisissa paikoissa kun löysin kuvattavia näkymiä ja aikaa kului.

Národní divadlo - Kansallisteatteri

Laituri Slovanský ostrov -saaressa

Edellisen kuvan sillalla olevat oranssit valot tulivat huoltoajossa olleen auton kattovilkusta. Kuvia piti ottaa useampia kun joka kerta kuvassa liikkui jotain häiritsevää. Useimmiten vene tai sillalla liikkunut auto.

Týn iltavalaistuksessa

Ovochny trh

Nakkikioski tjsp. vanhan kaupungin aukion reunalla

Praha on turistinen, mutta siitä huolimatta hieno paikka. Hintataso keskustassa lienee ylivoimaisesti Tsekin kallein, mutta loppupeleissä ihan edullinen.

Mutta ei siinä vielä kaikki! Ainakaan olutfaneille. Prahasta voi tehdä päivämatkana pyhiinvaelluksen pilsner oluttyylin syntysijoille Plzenin kaupunkiin, jossa Plzeňský Prazdroj tarjoaa opastettua kierrosta panimollaan. Siitä seuraavaksi!