sunnuntai 21. elokuuta 2011

München, part I

München. Ei kaivanne suurempia esittelyjä... olutta, BMW, nahkahousuja... olympialaiset... Saksan kallein kaupunki jne.

Saavuin kaupunkiin junalla Garmisch-Partenkirchenistä. Päärautatieasema on ulkoa perhanan ruma elementtirakennelma, mutta tehtävässään ihan toimiva. Saksalaisilta asemilta on vain yleensä tottunut odottamaan enemmän spektaakkelimaisuutta.

Ilma oli loistelias, joten surkean dönerin ja rautatieaseman läheisellä epämääräisen oloisella Schillerstrassella sijainneeseen hotelliin kirjautumisen jälkeen suuntasin oitis Schloss Nymphenburgille. Tämä Baijerin hallitsijoiden entinen kesäpalatsi on noin 700 metriä leveä ja sen ensimmäinen osa valmistui 1675. Linnan edessä on valtava lammikko, joka oli aivan täynnä lintuja. Lokki ja hanhipopulaatiot näyttivät valtavilta. Lienee sanomattakin selvää, että lammikon reuna-alueet olivat täynnä linnunpaskaa. Hienoa!

Schloss Nymphenburg panorama (4806x700)

Palatsin takana oleva puisto on hulppean kokoinen: 200 hehtaaria.

Näkymä palatsilta puistoon

Palatsin puiston istutuksia

Hulppean kokoiseen puistoon piti sitten lähteä taapertamaan. Ehkä sieltä löytyisi jotain spektaakkelimaista... nerokas idea! Ehdin matkan varrella jo onnitella itseäni mahtavasta päätöksestä tuhlata aurinkoinen iltapäivä. Puistoa ei turhaan käytetä lenkkeilymaastona. Kiersin lopulta Google Earthista mitattuna 4,5 kilometrin lenkin. Olihan siellä joitakin ihan kivoja paviljonkeja ja yksi tarkoituksella raunioksi rakennettu kirkko, mutta maasto ja puiston nurtsi/metsänäkymät olivat tylsiä Garmisch-Partenkirchenin jälkeen.

Alla olevan kuvan palatsi on 1,3 kilometrin päässä kuvanottopaikalta. Teleobjektiivi pakkaa näkymää, joten näyttää olevan lähempänä.

 Harmaa mies chillaa kivellä

Älkää ottako yllä olevaa liian negatiivisesti. Palatsi oli ehdottomasti näkemisen arvoinen, mutta pitkän puistokävelyn olisi voinut jättää väliin.

Toinen potentiaalinen väliinjätettävä olisi ollut Hirschgartenin Biergarten, joka lienee 8000 paikkaisena maailman suurin. Sen vuoksihan se piti käydä katsastamassa. Suurin osa pöydistä toimi itsepalveluperiaatteella, joka ei itseäni häiritse ollenkaan. Olutta sai muutamasta luukusta. Syötävää toisaalta.  Sen sijaan manaan, että itsepalveluluukku oli karmea, palvelu ala-arvoista ja olut oli kenties volyymeihin sekä miljööseen nähden turhan hintavahko (3,65€ / 0,5l). Lisäksi vehnis myytiin osittain rikki (huomasin vasta pöydässä) olleessa tuopissa, ei siis edes vehnislasista.

Hirschgarten

Miellyttävämpi kokemus sen sijaan oli Augustiner Kellerin Biergarten. Aivan pieni ei ole sekään ja samalla nouda ja siivoa itse periaatteella tämäkin toimi. Palautuspöydiltä laseja kasattiin sähköisen lava-auton kyytiin. Logistiikka toimii. Paha sanoa miksi paikasta jäi niin paljon parempi fiilis. Kenties siksi, että oluen sai vähemmän epäilyttävästä luukusta paremmalla palvelulla ja tuoppi / lasi oli 0,05€ enemmän maksaneena jopa ehjä. Kenties Augustinerin vehnis oli myös parempaa kuin König Ludwigin... ainakin sen sai firman vehnislasissa täysin merkitsemättömän (ja rikkinäisen) tuopin sijaan, mikä kohentaa visuaalista nautittavuutta.

Augustiner Keller

Sitten etsimään jotain suurta ja mahtavaa keskustasta. Läheltä rautatieasemaa löytyi suuri O.

O

Eteenpäin jatkaessa vastaan tuli Justizpalast. 1897 valmistunut 63 metrin korkeuteen kohoava massiivinen oikeustalo. Vieressä tönöttää punatiilinen uusi oikeustalo, joka valmistui jo 1905, koska Justizpalast havaittiin valmistuttuaan liian pieneksi.

Justizpalast

Wittelsbachbrunnen

Kummajainen Promenadeplatzilla

Seuraava suurempi ilmestys löytyi Odeonsplatzilta. Keltainen Theatinerkirche on 1600-luvun lopussa valmistunut ja kuninkaalisena kirkkona sinne on kuopattu mm. yksi keisari ja muutama kuningas. Korkeutta pytingillä on yli 70 metriä.

Odeonsplatz

Odeonsplatzin vierestä löytyy Residenz palatsi sekä Hofgarten. Residenz on entinen Baijerin kuninkaallisten palatsi. Paikalla on sijainnut jonkinlainen palatsi jo vuodesta 1385, mutta sitä on vähitellen rakenneltu ja nykyinen ilmestys on 1800-luvun puolivälistä. Joskin toisen maailmansodan pommitusten jälkeen korjailtuna.

Residenz (3109x700)

Hofgarten on linnan puisto. Keskellä puistoa on 1615 rakennettu temppeli. Mustaa kättä näytettiin jokaisessa nurmikonkulmassa.

Hofgarten


Marjat käytävässä

Hofgartenin yhdeltä sivustalta löytyi tuoreempaa rakennelmaa. Alkuperäinen 1905 valmistunut armeijamuseo pommitettiin viipaleiksi ja rakennettiin myöhemmin nykyaikaisemman näköisenä uudelleen osavaltion kansliaksi.

Staatskanzlei

Mahtimies Odeonsplatzilla

Residenzin etupuoli oli remontissa, kuten myös etuaukion, Max-Joseph-Platzin, kulma. Aukion reunalla sijaitsee kansallisteatteri, jossa esiintyy kaupunginooppera sekä -baletti. Rakennus on alunperin vuodelta 1818, mutta sodan jälkeen se rakennettiin uudelleen hieman isompana.

Nationaltheater

Loppuun vielä muutamat kuvat pimenevästä illasta.

Alikulku

Ympäristöystävällinen liukuporras

Maximilianstrasse

Seuraavassa osassa pyyhälletään metrolla BMW:n maailmaan sekä sen viereiseen olympiapuistoon. Ilmoja ei tuolloin enää pidellyt... Seuraava osa löytyy alla olevaa linkkiä klikkaamalla.