maanantai 16. toukokuuta 2011

Frankfurt, part II


Jatkoa ensimmäiseen osaan, joka jäi Frankfurtin yöhön bussien tärisyttämälle sillalle, josta tärinästä huolimatta yritettiin kuvata keskustaa kaiteeseen sidotulla gorillapodilla. Bussittomissa väleissä sai ihan ok kuvia, joten aloitetaan sellaisella. Seuraava onkin sitten jo otettu rannalta.

Mainjoki

Vanhaa kaupunkia

Frankfurtin vanhan kaupungin ydin on Römerberg, jonka laidalla sijaitsee kaupungintalo Römer. Nimi tulee talot alunperin omistaneen kauppiassuvun nimestä. Kuvissa näkyy paljon väkeä, koska kyseisenä yönä oli käynnissä museoiden yö -tapahtuma.

Römerberg

Römer

Paikallinen tuomiokirkko olisi monessa muussa kaupungissa suurempi nähtävyys, mutta tällä kertaa oli parempaa ihmeteltävää. Kirkon tornit eivät todellakaan ole kaupungin korkeimpia torneja tässä kaupungissa.

Tuomiokirkko

ZeilGalerie

Lauantai-ilta. Väki oli juhlatuulella ja näin mm. useaan kertaan erään valkoisen limusiinin, joka kuljetti (todennäköisesti) yhtä ja samaa polttariporukkaa ympäri kaupunkia.

Valkoinen limo

Steigenberger Frankfurter Hof

Rotes Haus

Välillä tuli nukuttuakin. Aamiaisen jälkeen oli aika lähteä bongaamaan lähietäisyydeltä Messeturm ennen eläintarhalle menoa.

Parktowerin edustaa

Westend Tower on 208 metrisenä kaupungin kolmanneksi korkein ja erottuu edukseen korkeuksissa olevan säleikön vuoksi. 

Westend Tower (208 m)

Frankfurt Messen edustalla seisova Messeturm on 257 metrisenä vain kaksi metriä matalampi kuin Commerzbank Tower ja oli Euroopan korkein rakennus vuosina 1990-1997. Pyramidin muotoinen katto on hieno! Etualalla näkyvät kartiot ovat metroaseman sisäänkäytejä.

Messeturm (257 m)

Metro

Die Welle eli aalto on edustoineen mielestäni yksi Frankfurtin hienoimmista rakennuksista. En tiedä mitä tuo lehmä tuossa tekee.

Die Welle

Sorsia Die Wellellä

Eläintarhalle taapersin Die Welleltä kaupungin keskustaa kiertävää puistoa, koska tiesin matkan varrelle osuvan kiinalaisen puutarhan. Sieltä löytyi myös eläimellistä menoa.

Kiinalainen puutarha

Harmaahaikara kytiksellä

Vesipeto

Meno onkin jo vaihtunut sopivan eläimelliseksi, joten tästä on hyvä jatkaa seuraavassa osassa eläintarhan merkeissä.