sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Hameln

Hameln on legendaarinen kaupunki johtuen aamunkoiton huilumiehestä vai olikohan kyseessä Hamelnin pillipiipari? Sama mies, eri legenda? Oli miten oli, nykyään Hameln on noin 60000 asukkaan kaupunki Niedersachsenin osavaltion eteläreunalla. Historia vauraana kaupunkina näkyy laajassa vanhassa kaupungissa ja huilumiehen legendalta ei voi välttyä. Valitettavasti historia järeästi linnoitettuna kaupunkina ei ole enää näkyvissä. Hannoverin kuningaskunnan aikaan kaupungin ympärillä oli jopa neljä linnoitusta, jotka purettiin kaupungin antautuessa, ilman taistelua, Napoleonille 1800-luvun alussa.

 Hamelnin rautatieasema

 Bürgergartenin näyttävä sisäänkäynti

Hienoa, eikö vain? Saihan sen toki kuvattua toisellakin tavalla...

 Sama sisäänkäynti, toinen puolisko

 ... joka ei anna puistosta yhtä hyvää ensivaikutelmaa. Eihän siellä edes saa tehdä mitään. Läheltä puistoa, vanhan kaupungin laitamilta löytyy piiparilegendaan jotenkin yhteyksissä oleva talo.

Piiparitalo ja eläkeläisryhmä

 Piiparitalon ovimainokset

Harmillisesti hämäännyin Ratten Killer likööristä sen verran, etten huomannut Rattenblutin olevan puolitummaa pilsneriä. Olisi pitänyt testata. Matka jatkui läpi historiallisen keskustan.

 Osterstrasse

 Museums cafe

Hamelnin läpi virtaa Weserjoki. Joessa on kaupungin kohdalla saari, jossa oli nurtsia ja suurehko Biergarten.

Rotallinen kävelysilta saarelle

Joku oli päättänyt syödä sillan kupeessa. Ainoastaan juomavalinta jää todisteiden valossa epäselväksi. Veikkaan colaa.

Kananuggetit ranskalaisilla (eivät minun)
 
 Weserjoki ja mylly

Weser on aikojen saatossa tulvinut kerran jos toisenkin. Joen rannalla oli siitä muistuttamassa pylväs, josta voimme havaita muun muassa seuraavat seikat: pylväästä on hankala poistaa huomaamattomasti virheellistä taikka väärään kohtaan hakattua tekstiä (vaalea suorakulmio) ja että vuosina 1342 ja 1643 vedenpaisumus oli suorastaan eeppisissä mittasuhteissa.

 Tulvapylväs

Näitä piisasi, mutta tämä on keskimääräistä hienompi. Entinen panimorakennus. Ilmeisesti kauppa kävi.

 Bürgerhaus

Kaupungin vaakunaa koristaa seuraava isohko kirkko, jonka vanhin osa on rakennettu 800-luvulla.

Münsterkirche St. Bonifatius

Hamelnin ympärillä on kukkuloita, keskustaa lähinnä on Klüt, jonka päällä sijaitsi yksi kaupungin neljästä linnoituksesta. Nykyään jäljellä on hyvin vähäiset rippeet sekä myöhemmin rakennettu näköalatorni. Tornille pääsee joko tietä pitkin tai jyrkässä rinteessä mutkittelevaa polkua pitkin. Jalkaisin liikkuvana valitsin merkittävästi lyhyemmän reitin, ja lähdin nousemaan rinnettä hienona helteisenä päivänä. Lämminhän siinä tuli vaikka puut varjostivat ja huippua kohden oli tuulista. Näin rinteessä mm. metsäkauriin... tai oikeammin sanottuna kauris näki minut jä lähti valtavalla loikalla ylämäkeen, jolloin huomasin sen.

Klütturm

 Näkymää Klütilta

Kaupungin suuntaan päätin kokeilla jotain suurempaa: 100 mm objektiivi kameraan ja 10 pystysuuntaista kuvaa, joista sitten myöhemmin kasasin valtavan panoraman. Käsivaralta tehty, joten ei se aivan täydellisesti onnistunut horisontin tason ja kuvien suoruuden puolesta, mutta lopputulos on silti varsin hyvä. Sivuhuomautuksena  voin sanoa, että tuon panoraman teko kyykytti miniläppäriäni todella pitkään. Ei riitä teho ei. Alkuperäisen kuvan koko on 18590x4757 pikseliä eli hulppeat 88 megapikseliä ja vie .jpg kuvanakin tilaa 16,5 megaa, joten sitä en lähde jakamaan. Sen sijaan tein siitä hieman pienemmän version. Kuvaa klikkaamalla pääsee picasawebin kuvaan, joka on automaagisesti pienennetty 1600 pikselin levyiseksi, koska se on palvelun maksimikoko. Suurempi, imageshackkiin, ladattu kuva löytyy kuvatekstin linkistä.

 10 kuvan kaupunkipanorama Klütilta (4000x966 versio)

Mäeltä laskeuduttuani suuntasin melko suoraa reittiä takaisin kaupungin toisella laidalla sijaitsevalle rautatieasemalle. Taapertaessani napsin vielä muutamat yksityiskohdat matkan varrelta.

 Münsterbrücke & Münsterkirche

 Jonkinlainen taideteos Weserin rannalla

Vanhaa kaupunkia

Hameln on ihan jees. Muinaisen legendan siivellä ratsastava historiallinen kaupunki turistilaumoineen.