tiistai 31. toukokuuta 2011

Kosice II - Pääkadun ulkopuolella

Jatkoa edelliseen osaan (part I), joka keskittyi turistin elämään pääkadulla kaupungin ytimessä. Tämä osa keskittyy palloiluun ydinkeskustan ulkopuolella. Järjestys on suuressa mittakaavassa satunnainen, mutta etenee muutaman kuvan paikallisissa sarjoissa.

Lähdetään liikkeelle hotellini lähistöltä. Korttelin päässä sijaitsee taiteiden talo, Dom Umenia, jossa maijailee julisteiden perusteella paikallinen filharmonia.

Dom Umenia - Taiteiden talo

Hotellin kulmalla rehotti viljelyksiä.

Urbaania viljelyä?

Hyppäys toisaalle. Dom Umenian ratikkapysäkiltä pääsi mukavasti ympäriinsä. Varsinkin sinne missä oli päivisin ohjelmaa. Tämä on sieltä lähistöltä.

Piikkilankaa ja kerrostaloja

Matka oli tosiaan työmatka, joten päivisin oli edellä mainittua tekemistä. Niistä ei sen enempää, mutta ruokailusta kylläkin. Ne kun oli järjestetty talon omaan ruokalaan, joka oli melko *köh* kommunistinen. Toisaalta ihan toimiva systeemi, että edellisenä päivänä leimaa kuponkinsa kahdesti ja pudottaa toisen niistä lootaan, jotta tietävät montako annosta (vaihtoehtoja oli kaksi) pitää valmistaa. Mutta toisaalta on tässä jotain niin koomista kun pitää leimata kuponkeja, tädit antaa luukusta ruokaa leimattua kuponkia vastaan ja väriteema on ruskea-valkoinen.

 Kontrollikuponki tiedeakatemian ruokalaan

 Mitä kupongilla sai... oli onneksi parempaa kuin miltä näyttää

Lähistöllä sijaitsee teknillisen yliopiston suurin ja mahtavin rakennus. Niin julmetun iso ja karu, että oikeastaan todella hieno!

Teknillinen yliopisto

Paikallista asutusta parin kuvan verran. Karua kenties, mutta täysin normaalia.

Satelliittilautasia

 Näyttävä sisäänkäynti pelastaa kokonaisuuden, right?

Seuraavasta en osaa sanoa mitään muuta kuin sijainnin.

 Museon takana... lienee kopio jostain

Pääkadun loistokas hekuma ei kanna kovin pitkälle jokaiseen suuntaan...

 Pari korttelia pääkadun keskeltä sivummalla

 ... mutta joihinkin suuntiin kyllä.

Vanhan kaupungin arvotaloja

Vanhaa kaupunkia

Tulee mieleen metsästetyt ja täytetyt eläinten päät

Tämä keskus lienee nähnyt parhaat päivänsä.

 Jumbo Centrum

Tuonne ei saa taapertaa

Vanhan kaupungin itäreunalla sijaitsee hyväkuntoinen ja hieno palatsi, iso puistokemisteillä täytetty puisto sekä melko kolkko rautatieasema, josta alkoivat vierailut Spissky Hradiin sekä Presoviin.

Jacabov Palac - Jaakopin palatsi?

 Mestsky Park

 Rautatieasema, näytössä 30°C

Noin minuutti kuvan ottamisesta ja näyttöön iskeytyi 31°C. Perrrhanan kuuma päivä ja sen kyllä huomasi. Pitäisi olla tutkimusmatkailun sijasta nauttimassa kylmää pivoa, mutta toisaalta lämmintä oli yhtä päivää lukuunottamatta joka päivä. Se yksikin oli yli 20 asteinen, mutta tuntui kylmältä ja oli todella tuulinen.

Skoda

Jottei jäisi turhan yksipuoliseksi niin todettakoon, että näin kaupungilla ainakin muun muassa kaksi Hummer H2:sta ja joitakin Porscheja. Ei ne kaikki ole persaukisia ikiwanhan skodan omistajia. Yleisesti autokanta oli melko vanhaa. Erona Suomeen on, että japanilaisia autoja oli vain vähän.

Kerrostaloja

Kioskikulttuuri elää vahvana sen perusteella, että punaisia bunkkereita oli runsaasti ympäri kaupunkia.

Kioski

Liekö jäännös vanhoista ajoista vai ei, mutta pohjakerroksien ikkunoissa oli yleisesti kalterit. Lienee aika karua, mutta kenties turvallista, asua esim. opiskelija-asuntolassa pohjakerroksessa kalterien takana. Alla olevassa kuvassa on astetta normaalia järeämmät kalterit.

 "Smoke weed ewery day"

Lähestulkoon vastapäätä onkin sitten jotain aivan muuta.

Lasia ja terästä

Loppuun vielä jotain tyylikästä: sinapin värinen Trabant, jossa lienee tuunattu keula. Hyvässä kunnossa, joten saattaapi olla jonkun harrastus kulkuneuvon lisäksi.

Trabant

Jatkuu / Continues