sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Suojaväri

Slovakiassa pyörimiseen väliaika. Kahvia ja pullaa... taikka yksi naamioitunut mehiläinen ruokailemassa.

Suojaväri

Kerrottakoon vielä miten tuo on otettu, koska maagisesti se ei ilmestynyt.

Kamerana Pentax K-7 ja objektiivina Pentax DA35 limited. Taapersin ympäri Cellen kaupunkia Saksassa ja bongasin pensaan, jossa pörräsi paljon mehiläisiä. Ne ovat ihan leppoisia kavereita, joten uskalsi mennä rauhalliseen tahtiin lähituntumalle. Objektiivin vastavalosuoja oli joidenkin senttien päässä pörriäisestä, koska 35 mm polttovälin makroilu ei jätä juurikaan työskentelyetäisyyttä. Pitihän sinne sitten oma pää sekä torsokin tunkea, jotta optisesta etsimestä pääsi tapahtumia ihmettelemään ja jotta sai kameran tukevasti otteeseen. Tarkennuksen laitoin manuaalille, koska en luota automaattitarkennukseen makroilussa. Lisäksi manuaalitarkennus on äänetöntä, joten kohde ei pelästy ruuvimoottorin ääntä.

Aurinko oli pilvessä, joten teräviä varjoja ei päässyt syntymään. Hyvä. Tarvittavaksi suljinnopeudeksi olin arvioinut mututuntumalta vähintään 1/500, joten vähintään sitä lähdettiin tavoittelemaan kiertotietä. Kameran asetuksissa oli aukkona f8, jotta saisi "riittävästi" syvyystarkkuutta suoraan sivulta kuvattavaan mehiläiseen, suljinnopeutta kuitenkaan unohtamatta. Kennon herkkyytenä käytin ISO 800, koska se on vielä kohtalaisen kohinaton herkkyys. Näistä sitten kamera arpoi suljinnopeudeksi 1/1000. Sehr gut!

Kuvaa on cropattu. Lähemmäskin olisi pystynyt tarkentamaan, mutta tarkoitus ei ollut mennä tökkimään mehiläistä objektiivilla, saattaisi hermostua, ja toisaalta kauempaa ottamalla ja croppaamalla sai lisää syvyystarkkuutta. Kuvia kyseisestä ympäri kukintoa palloilleesta mehiläisestä otin useamman kappaleen, jotta todennäköisyys saada oikein tarkennettu ja kiinnostavalla toiminnalla varustettu kuva kasvaisi.

Todennäköisesti paras makrokuvani tähän saakka.