lauantai 18. syyskuuta 2010

Nottingham


Ensimmäisen Englanninviikkoni perjantai (10.9.). Konferenssi "ohi" ja iltapäivää runsaasti jäljellä. Aika suunnata Nottinghamiin katsomaan paikkoja. Loughboroughn rautatieaseman vieressä on wanhan näköistä teollisuutta. Brushin kyltti on illalla hienosti valaistu. Kuva kuitenkin iltapäivältä.

Brush (Loughborough)

Loughboroughn rautatieasema

Nottinghamin karttaa olin vilkaissut ennen lähtöä. Kaupungin keskusta on jaettu viiteen alueeseen, zoneen, rakennustyylin ja alueen tarkoituksen mukaan.  Tavoitteena oli käydä kaikissa. Printattua versiota ei ollut mukana, joten olin päättänyt suuripiirteisesti reittini. Ainakin lähtösuunnan: kohti Lace Markettia. Aseman edessä ollut kortteli oli rakennustyömaata, jonka takaa paljastui kaistale joutomaata. Ei kovin edustava ensivaikutelma kaupungista.

Joutomaata, taustalla baari

Kuin uusi

Slummimaisen katukuvan ja pulsujen seasta alkoi vähitellen alkoi näkyä toivoa paremmasta.

National Ice Centre

Lace Market on vanhaa punatiilisistä taloista koostuvaa aluetta. Varsinaista suurempaa toria en taapertaessani tuolta löytänyt, vaikka nimi siihen viittaakin.

Lace Market Zone

Värikästä seinää Lace Marketilla

Tässä välissä syyskuinen Englanti iskee, alkaa sataa. Rautatieaseman läheltä bongatut joutomaan takana näkyneet kaksi tornia täytyy kuitenkin etsiä tiilitalojen lomasta. Ensimmäinen kuuluu suurehkolle kirkolle...

St. Mary's

... ja toinen baarille. Vihdoinkin oikeaa hyötykäyttöä. :)

Pitcher & Piano

Edellisen vieressä sijaitsee galleria.

Kyltti

Jatkan sateen jatkuessa St. Marylta alkanutta taaperrusta lännestä kohti itää...

Yksinkertaista opastusta

Alcohol control area

... ja löydän lopulta karun, mutta suurikokoisen, putkimaisen ostoskeskuksen. Olen saapunut Broadmarsh Zonelle.

Broadmarsh Shopping Centre

Keskuksen toisesta päästä ulos tullessa päädyn ensimmäistä kertaa miellyttävälle alueelle. Leveitä kävelykatuja, kauppoja ja kenties hieman pirteämmän näköistä rakennuskantaa. Hämäriä tyyppejä ei näy. Sadekin on tauonnut!

Kävelykatualuetta Broadmarshin edustalla

Tyytyväisen näköinen pulu

Saavun Old Market Squarelle koilliskulmasta. Parhaat kuvausmahdollisuudet ovat selvästi alueen eteläpäädyssä ja kuvakooste etenee sitä reittiä kuin taapersin, joten yleiskuvaa alueesta on luvassa  loppupuolella. Seuraava kuva on Council Housen edestä kohti länttä.


Council Housen takaosa on The Exchange. Sivulla oleva sisäänkäynti on massiivinen ja sisällä ei iske päätään kattoon. Korkeutta on ihan riittävästi.

The Exchange

The Exchange sisältä

Kuvan oikeassa laidassa näkyy rakennustelinettä. Paikkaa rempataan sisältä ja ulkoa. The Exchangen takana oleva rakennus on tyylikäs. Varsinkin kun aurinko päättää pilkahtaa valaisemaan sitä.

The Exchangen takana

Huomaa oikeassa laidassa keskellä musta täplä
Kauankohan ovat kenkiään paiskoneet, että ovat osuneet tuohon johtoon?

Kengät
 
Nottingham on mäkinen kaupunki. Korkeuserot tuovat mukavaa vaihtelua kaupunkikuvaan.


Pohjoisesta kohti Old Market Squarea

Pohjoisempana olisi ollut Victoria shopping mall, mutta päädyin sen sijaan menemään keskustan länsipuolelle tutkimaan paikkoja. Tarjolla on ainakin viihdettä.

The Cornerhouse

Spanky

Mustaksi maalattu Rock City
Aika kääntyä takaisin kohti Old Market Squarea, minkä uumoilin olevan parhaimmillaan etelästä katsottuna.

Keskimääräistä hienonpaa katunäkymää

Massiivisen valukappaleen tarkoitus lienee selviö

Drücken?, Ziehen?? PUSH, yes!

Kaikkitietävän wikipedian mukaan Old Market Square on pinta-alaltaan 22000 neliömetriä, mikä tekee siitä maan suurimman keskustorin.

Old Market Square ja Council House

Old Market Square

Takseja
70- ja 80-luku on eletty täälläkin.

Betonia

Linnaan en ehtinyt ennen sulkemisaikaa. Myönnettäköön, etten edes tiennyt, että linnaan pääsee (pääsymaksua vastaan toki). Katsoin etukäteen vain kaupungin kartasta paikkojen sijainteja. Täten piti tyytyä linnan muurien kuvaamiseen. Itse linna oli mäen päällä ja kasvillisuuden peitossa portin suunnasta katsottuna. Junasta nähtynä linna ei ole järkyttävän isokokoinen, joten ei jäänyt harmittamaan. Kaupungin turismi nojaa vahvasti erääseen sankariin sukkahousuissa.

Castle Grounds
Linnan muuria ulkoapäin
Sankari itse

Sadekuurojen värittämä seikkailu Nottinghamissa päättyy linnan kalliossa kiinni olevaan Englannin vanhimpaan pubiin, jota suosittelen lämpimästi kaikille. Jos käytte Nottinghamissa, käykää tuolla. Hieno paikka. Olut on normihintaista ja paikallisetkin käydät siellä. Ei siis turistirysä.

Voin raportoida, että Nottingham Legend on perus bitter eli melko vetistä englantilaista alea.

Ye Olde Trip to Jerusalem